Syyssomistuksia

Uusin Viherpiha-lehti tipahti jokin aika sitten 

postilaatikkoon näytenumerona. 

Kyseistä lehdestä löytyy koristeluidea pihalle, joka mun 

oli aivan pakko toteuttaa. Saattavat lähistöllä ihmetellä 

mun touhuja,  kun pariin otteeseen kävin 

lähikaupan pihassa, kaatosateessakin, keräämässä 

ruusunmarjoja eli kiulukoita...;)

Koska mulla ei ollut sopivan jäykkää rautalankaa

kehän rakentamiseen, enkä

halunnut sitä vain tätä varten ostaa,

käytin rakennelman kehikkona pioneille

ostamaani tukea, joka toistaiseksi

on ollut toimettomana. Ensi kesänä se

joutuu kyllä oikeaan tehtäväänsä...

Koko komeuden ripustin kukka-amppeleilta

vapautuneilla ketjuilla, jotka voisivat kyllä 

olla mustat, mutta hopeiset saavat

toistaiseksi kelvata.

Parina iltana pujottelin kiulukoita karhunlankaan.

Ennen jokaista marjaa täytyy tehdä

sen verran iso solmu, että marja pysyy

paikoillaan, eikä solahda parsinneulan

tekemästä aukosta läpi.

Minusta tästä tuli oikein kiva syyskoriste

terassille! Samalla korjasin surkeksi 

menneitä kesäkukkia pois, ja ripustin

pari pientä kirpparilta ostettua lyhtyä

kukkien tilalle appiukon aikoinaan

rakentamiin tikapuihin.

Kuluneella viikolla kävin napsimassa ehkä 

viimeiset ruusut pihalta sisälle maljakkoon.

On siellä vielä nuppujakin, mutta epäilen,

että ne eivät enää jaksa aueta, kun ei

ole riittävästi lämpöä. Aukeaisivatkohan

ne sisällä maljakossa?

 

Syysistutuksia pitäisi laittaa vielä tänäänkin,

ja tavaroita kantaa vähitellen pihavajaan.

Kieltämättä mieltä painaa myös eräs tulevaan

koulutukseen liittyvä ennakkotehtävä, jonka

pitäisi olla valmis keskiviikkona,

enkä tietenkään ole sitä vielä aloittanut...silti..

Leppoisaa sunnuntaita!

Taina

10 kuvaa kesään

Blogimaailmassa kiersi jo vuosi sitten

hauska haaste ottaa kuva samasta ikkunanäkymästä

kerran kuukaudessa kymmenen kuukauden ajan. 
Samalla, kun näkeevuodenaikojen vaihtelun, 
voi iloita siitä,

että jo kymmenen kuvan päässä on

seuraava kesä.:)

Tähän haasteeseen olisin tarttunut jo vuosi sitten,

jos olisin blogia pitänyt. Esim. Susannan työhuoneen 

12 kuvaa viime vuodelta voitte kurkata täältä. Juu,

hän innostuikin kuvaamaan koko vuoden.:D

Nyt kun blogi viimein on olemassa,

minulla oli selvä ajatus, että

tämä täytyy tehdä. Eihän siihen kesään

niin kauaa olekaan!;) Kymmenes kuva
onkin jo kesäkuussa...

 Halusin ottaa kuvan kuitenkin kaksi
eri näkymää meiltä. Toinen on kuvattu
olohuoneen ikkunasta läheiseen
koivikkoon, ja ekstrakuvaa en ole
ottanut sisältä käsin, vaan 
etuportaalta tielle päin.

Nyt pitäisi vain muistaa
ottaa ne kuvat joka kuukausi...

Ute Lias, tartupa haasteeseen!:)

Taina 

p.s: Tasan 6000 eri käyntiä näillä
blogisivuilla kolmessa kuukaudessa.
Kai se voisi huonomminkin olla?:)

Retkipäivän mietteitä

Tänään on jälleen päivä, jolloin onnittelen 

itseäni hyvästä ammatinvalinnasta.

Viihdyn muutenkin omassa työssäni hyvin,

retkipäivänä (tänään)

 suorastaan erinomaisesti!

Lapsista, joiden kanssa teen töitä,

tulee matkan varrella melkein kuin omia.

Haikein mielin heitä saattelee eron 

hetkellä, ja toivoo, että elämä

kohtelisi hyvin.

Moniin ei törmää enää myöhemmin,

mutta useat heistä käyvät mielessä

aika ajoin: Mitähän sille ja sille kuuluu,

onko oma paikka jo löytynyt...

Töissä viihtyminen, ja oman työn

mielekkääksi kokeminen, eivät 

todellakaan ole itsestäänselvyyksiä.

Usein kuulee juttuja työpaikoista,

joissa tuloksen tekeminen on mennyt

kaiken muun edelle. Juttuja

äärettömästä kilpailusta, työkavereiden 

kiusaamisesta, töissä pahoinvoinnista,

ja ihmisestä, jotka eivät onnistu saamaan

töitä yrityksistä huolimatta. 

Juuri tänään koen suurta iloa siitä,

että saan tehdä työtä, ja se työ on minulle

mielekästä. Tätä kai voisi kutsua jo

tuplajättipotiksi?;)

Mukavaa viikonloppua,

työn merkeissä tai vapaalla!

Taina

 

Lisää mummolatyyliä ja etsintäkuulutus

Pitäiskö tässä alkaa huolestua, kun tapettivalinta

oli noinkin runsaskuvioinen ja eiliseltä kirppiskäynniltä

tarttui mukaani jotain hyvin mummolatyyliin sopivaa...

Nähtyäni nämä neljä venäläistä teekuppia

hyllyllä, en vaan voinut kävellä niiden ohi.

Hypistelyn ja pyörittelyn jälkeen laitoin ne

hyllyyn takaisin, mutta palasin lopuksi kupit

hakemaan, kun ei niitä voinut sinne jättää!:)

Meillä lapsuuden kodissa, ja

myös anopin ja appiukon kotona, oli

samantapaiset venäläiset teekupit, kultareunaiset,

mutta sini-valko-kultakuvioset.

Näiden väri on niin kesäinen ja hempeä. 

Ilmiselvästi kyseessä on pionit, mun lempikukat!

Mielikuvissani mä jo eilen join teetä

noista kupeista, kesähuoneessa tietenkin!;)

Sinne ne sopivat mainiosti.

Täytyy varmaan järjetää oikein

teekutsut ensi kesänä...
Harmi, että kuppeja on vain neljä!

Sitten etsintäkuulutukseen...

Käytänpä nyt tilaisuutta hyväkseni,

ja kokeilen onneani, jos tätä kautta

sattuisin löytämään etsimiäni juomalaseja

lisää särkyneiden tilalle.

Vasemmalla oleva on ostettu noin 20 vuotta sitten.

Ensimmäiset lehmäkuvioiset maitolasit

taisin ostaa joskus 90-luvun alkupuolella

Anttilasta. Uudemmat ovat kirpparilöytöjä,

nekin jo monen vuoden takaa.

Näitä on tietenkin tipahdellut lattialle

useampi vuosien saatossa, ja mua

surettaa, jos ne häviävät kokonaan!

Lasin muoto on kiva ja vetoisuus rittävä, eli kolme desiä.

Lasit saa pinottua päällekkäin, mikä sekin

on iso plussa.:)

Jos teillä jollain kerää tällaiset lasit pölyä kaapissa,

niin olisin kiinnostunut ostamaan!

Tai jos joku kavereista törmää esim. kirpparilla

näihin, niin mulle saa ostaa näitä, lupaan lunastaa.

No, nyt on verkot heitetty, ei auta kuin odottaa,
nappaako tätä kautta.;)

Astiakaappien ääreltä,

Taina 

p.s: Työkaverit, sitä odottamaanne postausta saatte ehkä odotella hetken aikaa...;)

Makuuhuoneen uudet kuviot

Lauantaina saitte jo vähän esimakua tulevasta.

Maitokahvi sai kuin saikin lähtöpassit, vaikka vielä 

viime viikolla luulin, että siihen seinään en koske.

Meillähän oli rakennusaikana sisustamisessa apuna

ihan oikea sisustussuunnittelija. Voisin joskus kirjoittaa

tästä kokemuksesta enemmän, mutta hän liittyy tähän

seinän väriin siten, etten löytänyt maitokahvin värikoodia

mistään. Tai no, löysin kaksikin,

muttei huvittanut alkaa koemaalaamaan...

Sen sijaa valkoisen värin koodin,

jolla huoneen muut seinät on maalattu, löysin.

Koska tapetoiminen piti aloittaa nurkasta, 

jossa oli kahta väriä valmiina, valkoista ja beigeä, 

päädyin lopulta valitsemaan näistä kahdesta 

puhtaan valkoisen. Kolme kerrosta riitti 

peittämään maitokahvin.

Tapetiksi valikoitui lopulta Borås-tapeteilta

Falsterbo 1425. Tapettia tilatessa olin 
vielä maitokahvin säilyttämisen luulossa.;) 
Hyvältä sekin olisi näyttänyt, mutta
nyt on ainakin valoisampaa.
Musta ja valkoinen, takuuvarmasti toimivaa,
sängynpäädyn puunväri ynnä muut ruskeat
tuovat sitten lämpöä.

Nämä Falsterbo-tapetit ovat easy up-

tapetteja, joissa liisteri laitetaan

suoraan seinään. 

Meillähän ei ollut tässä kodissa

yhtään tapettia ennen tätä seinän

tapetointia, joten edellisellä

tapetointikerralla liisteriä

laitettiin vanhaan tyyliin tapettiin.

Huomattavasti helpompaa oli

tapetointi näin! Muutenkin tapetti

vaikuttaa laadukkaalta. Hintaa yhdellä 

rullalla oli n. 60 euroa.

Tästä kuvakulmasta sänky näyttää hirveän pitkältä...

Miltä täällä näytti ennen?

Muistutus kesältä!

Homma ei tietenkään ole vielä

täysin valmis. Kuvia laitan 

kokonaisuudesta sitten, kun on.:)

Terveisin,
Taina

Lipaston uusi ilme

Jee! Tänään on saatu viimein tavaroita 

paikoilleen.:) Viime yö meni sohvalla

nukkuessa, joten olen erittäin onnellinen,

että ensi yönä voi taas nukkua omassa

sängyssä.

 Makkarin seinät on nyt valmiit,

mutta kuvia niistä saatte vielä odottaa hetken.

Eikös näihin blogijuttuihin kuulu, että vähän

pantataan...;) Mutta eteisen lipasto, sekin on valmis!

Nämä yllä olevat kuvat ovat

jostain kaukaa...

ylempi kauempaa kuin alempi,

joka on napattu joskus kesäkuussa.

Da Vinci-kopio on nykyään olohuoneen

seinällä, ja nuo puunväriset kehykset 

ovat mustat, niin kuin alemmas kuvassa.

Lähes kahdeksan vuotta piti sietää ristiriitaa

seinän sävyn ja lipaston välillä. Aika kauan 

kesti keksiä, että voisin käsitellä lipaston

toisen väriseksi. Hitaat hoksottimet?  

Ehkä se seikka, että lipaston päällinen

ei ole puuta, vaikutti eniten empimiseeni. 

Ja se väri on...

dadaa..musta!

Siveltimen jäljet eivät oikeasti näy noin luonnossa...seliseli...:)

Kummasti musta väri tuo ryhtiä ja

laimentaa sopivasti taustaseinän väriä.

Kuvat ovat kyllä vaihteeksi niin

surkeita! Heijastuksia ym. ihan liikaa, ja

suurentaessa osa kuvista muuttuu rakeisiksi.

Ei voi mittään, näillä mennään...

 Eihän musta maali ja uudet vetimet

 tuosta tee sellaista ihanaa vanhaan lipastoa ,

jollaisista olen haaveillut, mutta antaa

ainakin vähän lisäaikaa...

vaikka voittaa lotossa!;)

Se ois sitten taas uusi työviikko edessä.

Neljä viikkoa syyslomaan...

Kieltämättä loma alkaa olla jo mielessä!:)

Suloista sunnuntaita!

Taina

Black & white

Maitokahville tuli sitten kuitenkin lähtö! 

Tämä päivä on mennyt jälleen maalaaamisen 

ihmeellisessä maailmassa. 

Huh, huh, oon niin poikki! 

Seinän maalaus on (ainakin mulle)

ihan fyysisesti raskasta.

Vasemmalla entinen maitokahvi, nykyinen maito, ekan maalikerroksen jälkeen.

Urakka jatkuu huomenna.

Toiveissa on saada viimein tapetti

tuonne makkarin seinälle.

Siksi tapetoitava seinä on

nyt raidallinen!:)

Remontti tunnelmaa!

Tällainen pikapostaus tänään.

Ajatus ei enää tahdo kulkea,

ja jostain pitäisi vielä löytää

nukkumapaikka ensi yöksi...

Leppoisaa lauantai-iltaa teille muille!

Taina

Kaikki on vinkisin vonksin

Kun aurinkoa oli vielä alkuviikosta tarjolla, mun oli pakko aloittaa välittömästi eteisen lipaston maalausurakka. Yllättävän kauan kului aikaa pelkästään laatikoiden tyhjentämiseen. Ne kun pitävät sisällään valtavan määrää tavaraa roinaa, ja sitten niitä iki-ihania aarteita, kuten lasten piirrustuksia ja vanhoja valokuvia. 

Tässä nuoremman pojan näkemys vuosien takaa 
Pelicans-Kärpät-pelistä. Taisi tulla väärä vaihto...;) 

Tämä erikoinen olento on puolestaan 
vanhemman pojan luomus. Omaperäinen hahmo! 
Tykkään pilkkujen ja raitojen rytmistä.:)

Ei siis riitä, että lappaa tavarat pois laatikoista, 
vaan täytyy lueskalla lasten kirjoittamia 
tarinoita, muistilappuja ja ihailla heidän 
taiteellisia tuotoksiaan.:)

Laatikoiden tyhjentämisen jälkeen meillä pyörii 
epämääräistä tavaraa kasseissa. 
Tietenkin myös lipasto ja laatikot ovat olleet 
kuivumassa ja odottamassa seuraavaa 
maalikerrosta pintaan.

Tämä kaikki yhden lipaston laatikoissa! Puoli päivää menee varmaan näiden roinien läpikäymiseen. Huoh!

 Tästä yllä olevasta kuvasta näkyy hyvin, 

kuinka alkuperäinen puunväri (pyökki) ei sulaudu 

sitten ollenkaan eteisen väritykseen.

Tänään lipasto onkin jo vetimiä vaille valmis
ja aivan toisen värinen. 
Piipahdin muuten Topi-keittiöillä, kun muistin, 
että heillä oli ainakin joskus niitä tietynlaisia vetimiä, 
joita olen etsiskellyt. Hämmästyin aika paljon, 
kun myyjä muisti heti nimeni 
(keittiön tilaamisesta on  melkein yhdeksän vuotta)! 
Joillain ihmisillä on ilmeisen hyvä nimimuisti, 
ja minä EN ole yksi heistä. 

No, lipasto on vielä hieman kesken, 
ja kuvaaminenkin melko haastavaa nykyisellä  
luonnonvalon määrällä! 
Tarkoitus on kuitenkin laittaa kuvaa 
valmiista lipastosta mahdollisimman pian, 
ja päästä epämääräisistä tavarakasoista eroon...
Vielä olisi yksi lipasto odottamassa uutta väriä. 
Varmaan jotain muutakin keksin, ettei tarvi ihan
joutilaaksi ruveta!;)

Käväisin tänään muutenkin ostoksilla.
Ostin mm. syysistutuksiin kukkia,
joten hommaa riittää huomiselle ja sunnuntaille.
Yritän kuitenkin välttää stressiä...

Ikkunoitakin olen tässä ohessa kunnostellut, 
kitannut ja maalannut. 
Ikävä kyllä, myös talitiaiset ovat löytäneet 
ikkunani ja varsinkin tuoreen kitin. :( 
Tiesin toki etukäteen, että linnut ovat kitin perään, 
mutta ensimmäinen ikkuna sai olla linnuilta rauhassa. 
Liekö talven lähestyminen tuonut tintit meidän terassille?

Tipi was here.

 Tätä toista ikkunaa olen joutunut paikkailemaan kahdesti, 
kun tinttien mielestä kitti on niin hyvää.
Pikaisesti käännettiin ikkuna niin, että tuore kittipinta on 
alaspäin kohti terssia. Toivottavasti harhautukseni toimii! 
Joutuvat linnut suorittamaan taitolentoa 
päästäkseen kittiin käsiksi. 
Ilmeisesti ongelma poistuu, kun ikkunat on maalattu?


Nyt mä lähden mallaileen vetimiä 
maalatun lipaston kylkeen!
Se on moro!:)

Taina

Kolme kuukautta blogielämää

 Ennen oli ahkera kirjojen lukija. 
Lasten synnyttyä vaihdoin lehtien lukemiseen, 
kun en halunnut jättää kirjoja kesken. 
Nykyään tuleekin sitten luettua sekä lehtiä, että blogeja. 
 Joitain blogeja olen seurannut jo useamman vuoden ajan. 
Siinä ajassa bloggaajasta tulee vähän kuin ystävä, 
tuttu nyt ainakin.

Aika tarkalleen kolme kuukautta on aikaa siitä, kun 
päätin viimein aloittaa oman blogin pitämisen. 
Päätös oli todella pitkän harkinnan tulos, 
varmaan kaksi tai kolme vuotta olin sitä miettinyt. 
Mitä kauemmin mietin, sitä korkeammaksi kynnys nousi. 
Luen aivan mielettömän hienoja blogeja, 
joissa kuvat ja tekstit ovat useilla ammattilaisluokkaa 
(löytyy tuolta suosikkiblogien listalta). 
Oman blogin niihin vertaaminen...
saa tuntemaan itsensä aloittelijaksi.  
No, jokainen blogin kirjoittaja on aloittanut nollasta, 
enkä mä kyllä oikeasti ajattele tätä minkäänlaisena kilpailuna.
Ja tottahan se on, mä olen aloittelija!;)

Eräs työkaverini (ei mikään erityisen läheinen) 
sanoi minulle, että nuo blogit ovat
 sellaista itsensä korostamista. 
Pisti vähän miettimään...
Mielestäni olen sellainen, joka ei todellakaan 
halua olla mikään keskipiste, ja hämmennyn, 
jos joudun "liian" huomion kohteeksi suuremmassa, 
jopa tutussa, joukossa. 

 Ajattelen, että blogi on eräänlainen nykyaikainen 
päiväkirja, johon liittyy vuorovaikutus. 
Se ei ole salainen, joten sisällöt on 
tietenkin yleensä tarkkaan rajatut. 
Olen sellaisiakin blogeja lukenut, 
joissa ihmiset kirjoittelevat esim. raha-asioista 
tai omien lastensa ongelmista 
(varastelu, lintsaus, yleinen saamattomuus). 
Itse rajaisin tuollaiset aiheet varmasti 
blogini ulkopuolelle.  Onneksi elän elämää, 
jossa tuollaiset ongelmat ovat vain teoreettisia...;)

Olen yllättynyt siitä, kuinka mukavaa 
kirjoittaminen on minusta ollut! 
Viime vuosina on tullut harrastettua 
enemmän valokuvaamista, 
kirjoittamista ei ollenkaan. 
Koulussa olen ollut sellainen keskinkertainen 
tai hyvä kirjoittaja, en missään nimessä erinomainen. 
Enpä väitä sitä olevani edelleenkään, 
mutta kirjoittaminen on ollut kivaa.:) 
Valokuvaaminen myös!

Seikka, joka minua on ihmetyttänyt, on se, 
että jutut, joita kirjoittaessa olen tuntenut 
suorastaan paloa kirjoittamiseen, 
ovat myös eniten luettuja. 
Mistä lukijat voivat tietää, että ne ovat (ehkä?) 
ne onnistuneimmat jutut? 
Otsikostako sen tietää?
 
Ennen blogin aloittamista luin muiden blogeista 
kommentteja vain satunnaisesti. 
Nyt kun odotan kommentteja innolla lukijoilta, 
huomaan lukevani ja kommentoivani 
muiden blogeihin aikaisempaa aktiivisemmin. 
Ilman kommentteja jääminen tuntuu siltä, 
että kirjoitukseni/kuvani ovat olleet laimeita. 
 Juttujen pitää herättää jotain tunteita. 
Enkä todellakaan tarkoita, 
että aina pitäisi olla hehkuttamassa ja kehumassa! 
Sellaista ihan tavallista, asiallista keskustelua vain.:) 
En kyllä ymmärrä niitä mollaamisia, 
joita joissain blogien kommenteissa näkyy. 
Asioista voi olla erimieltä 
loukkaamatta toista henkilökohtaisesti.

Sen verran antoisaa tämä blogin pitäminen on ollut, 
että tarkoitus on jatkaa edelleen. 
Toivottavasti jaksatte tulla tänne jatkossakin 
kurkkimaan kuulumisia, ja tarkastamaan, 
onko mun blogini kehittynyt, 
tai miten se on kehittynyt!


Virtuaalitapaamisiin!:)

Taina

p.s: Tän postauksen kuvien punaisena lankana on tietysti blogini suosikkiaiheet, joista voi lueskella tuolta "Tunnisteet" otsikon alta. Kaikki kuvat ovat ihan itse ottamiani (kuten lähes aina) ja täällä ennen julkaisemattomia.:D