keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Ruiskukkaa ja päivänkakkaraa - Elonkierto





Silloin, kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, vastaan en mistään. Tarina on pitkä, mutta lyhkäisesti sen voisi selittää näin: En koe oikein olevani identiteetiltäni jotain tyypillistä niille seuduille, missä olen eläessäni asunut, ja niitä on useita. Varsinkaan  en koe olevani hämäläinen!;) Se tuli vain jälleen todistettua, kun juhannuksena näin Instassa Tsirpun kuvan ruiskukkapellosta, ja kuultuani niiden olevan Jokioisilla, vain kahden tunnin ajomatkan päässä, ehdotin miehelle juhannusajelua. Kumma kun hän ei ollenkaan innostunut ajatuksesta...











Muistin sitten, että ystäväni Annukka asuu Forssassa, ihan siinä Jokioisten vieressä. Kuinka ollakaan hänelläkin oli nyt lomaa, ja hän ilmoitti lähtevänsä mielellään kanssani Elonkiertoon, paikkaan, jossa ruiskukat saavat kasvaa ruispellolla.<3 Niinpä heti maanantaiaamuna suuntasin auton kohti Forssaa, josta yhdessä Annukan kanssa ajoimme ihan lähellä sijaitsevaan Jokioisten Elonkiertoon.








Elonkierto on Luonnonvarakeskuksen eli Luken esittelypuisto, jossa esitellään mm. suomalaista viljelyperinnettä, hyöty- ja rikkakasveja, sekä muutamia kotieläimiä, mm. harvinaisia, itäsuomalaisia, kyttölehmiä. 







Elonkierto on kahden kilometrin lenkki, jonka varrelta minä taisin ottaa noin 170 kuvaa.:)) Ihan parhaat kuvat jäi mielestäni ottamatta, taivaskin olisi voinut olla sininen,  joten täytyy varmaan toistekin poiketa tuonne. Kauneuden lisäksi tuolla on paljon mielenkiintoista tietoa tarjolla. Rikkakasvien esittelypenkeistä löysin varmaan kaikki ne lajit, mitä meidän pihalta löytyy. Mietin, että mahtaa olla muuten haastavaa saada ne kasvamaan juuri niissä pienissä neliöissä.








Olipa hyvä, että innostuin ruiskukista! Tässä jälleen oiva, ilmainen, kesäretkikohde vaikka lasten kanssa, tai ilman, ja tietenkin muille valokuvauksesta innostuneille. Viimeinen kuva on Annukan ottama, ja siitä välittyy ihana tunnelma.<3 




Taina


18 kommenttia:

  1. Olen miljoona kertaa ollut aikeissa käydä tuolla, mutten ole vielä kertaakaan käynyt. :D Ihanat ruiskukat ja muutenkin tosi kauniit maisemat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella iso suositus! Niin kuin huomasit, mun oli päästävä tuonne HETI, sillä en oikeasti muista nähneeni ruiskukkien kasvavan pellolla, muuten kuin istutettuna. Meidän häissä oli koristuksina sellaisia kylvettyjä ruiskukkia ja auringonkukkia.:)

      Poista
  2. Siis eikä?! Mikä paikka! Nyt kyllä minäkin haluan retkelle tuonne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulit vahvasti mieleeni!<3 Ei tuo mahdottoman kaukana teistäkään taida olla.:)

      Poista
  3. Ihanat kuvat! Toi on kyllä kiva paikka, jotenkin mukavan kompakti. Ihailen sun lähtövalmiutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Veera!<3 En olisi ehkä koskaan saanut tietää, että tuollainen paikka on olemassa, jos en olisi nähnyt ihanaa kuvaasi!:)
      Hih, meidän lapsuuden perheessä on harrastettu vähän pidempiäkin ex tempore matkoja.;) Se oli, ja on edelleen, aika hauska tapa lähteä.:)))

      Poista
  4. Beautiful shots. I love to see the cows, they are familiar to me.
    Enjoy your summer!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, thank You!<3 Cows are from Eastern Finland and quite rare spesie. Those were so cute.<3
      Lazy summer days to You!:)

      Poista
  5. Mulla on vieläkin erityisen hyvä mieli sun järjestämästä erityisestä ex tempore- lomapäivästä <3. Ja tuli nyt sitten itsekin nähtyä Elonkierto, joka on vissiin ollut liian lähellä vierailtavaksi :). Tänään kun ajelin kentälle, kuikuilin joen toiselta puolen, että tuolla me oltiin..

    Mulla taitaa jäädä kyytöt ja kutut kameraan, kun innostuin kirppisagentin hommista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin sun järjestämästä ex tempore lomapäivästä!<3 Hih, ja elä nyt ittees ihan kokonaan niissä agenttihommissa uuvuta.;D

      Poista
  6. Aivan ihana paikka! Ruiskaunokit on niin kauniita. Täälläkin niitä ennen kasvoi pelloilla, mutta nyt ei enää pariin vuoteen ole lähipeltoa viljelty, joten ne ruiskaunokitkin on kadonneet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se maailma muuttuu. Tuolla vierailu oli ihana aikamatka lapsuuteen, vaikkei siihen aikaan muuten enää palata haluakaan.:) Elämä oli ihanan yksinkertaista silloin.<3

      Poista
  7. Ihana ruiskukkapelto! Vielä lapsena noita löytyi mökkimatkalla ja pellon laidalta usein pysähdyttiin poimimaan ruiskukat maljakkoon. Nostalginen tunnelma, varmasti ihana paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!<3 En muista itse nähneeni ruiskukkapeltoja edes lapsuudessa, varmaan niitä on ollut, mutten ole kiinnittänyt huomiota. Hölmöläissadusta olen päätellyt, että joskus ennen muinoin niitä ruiskukkia taisi kasvaa hieman enemmänkin pelloissa.;D

      Poista
  8. Oi, kuulostaa juuri sellaiselta paikalta, jossa työskentelisin ilomielin! <3 Kauniita kuvia. Minä haaveilen ruiskukkapellosta, mutta tuollaisessa isommassa kaavassa viljely ei kuulu osaamisiini. Pitäis opetella! :) Sukutilalla olisi joutavaa peltotilaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työntekijät näyttivät sopivan paikkaan täydellisesti heinähattuineen.;D Annukka tosin oli sitä mieltä, että mönkkäri sijaa siirtyminen olisi pitänyt tapahtua hevosella.:)) Mä ole hyötyviljelyissä ihan vielä A-kirjaimen kohdalla, a niin kuin marjat. Ehkä vielä innostun...

      Poista
  9. Maalaismaisemien seesteistä kauneutta! <3
    Ihania kuvia ja rauhallinen leppoisa tunnelma.
    Nuo ruiskukkapellot ovatkin jo miltei historiallisia! <3
    Suloisia kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla sielu lepäsi.<3
      Ruskukkapellot tosiaan ovat osa katoavaa perinnettä! Ihana aikamatka tuli tehtyä.:)
      Kiitos Susanna, samoin!<3

      Poista