keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Herkullista Ystävänpäivää!



Ihanaa ystävänpäivää kaikki siellä ruudun toisessa päässä!<3 Tänään iloitaan rakkaista ja ystävistä vaikkapa jotain herkullista syöden...






Kalenterikollaasia tehdessäni löysin lehtileikekasasta Kinuskikissan Mississippi Mud Cake -ohjeen. Otin reseptin esille odottamaan lähestyvää ystävänpäivää, ja  viikonloppuna tein kaksi eri versiota ohjeesta. Mielestäni tuo nimi on hieman harhaanjohtava. Minusta nämä muistuttavat kovasti perinteisiä mokkapaloja, sillä erotuksella, että pohjan päälle levitetään vaahtokarkkeja ja tomusokerikuorrutetta. Nimeksi antaisin ihan vain mokkapalat vaahtokarkeilla.;))






Ihan ensimmäiset palat hävisivät pelliltä salamana, vaikka oikeasti lopputulos näytti enemmän nakkikastikkeelta kuin leivonnaiselta.;) Suklaana käytin ensin 70% minttusuklaata, ja se toimi kyllä erittäin hyvin, mielestäni paremmin kuin Taloussuklaa, jota puolestaan käytin toisessa erässä. Suklaan määrää nipistin molemmilla kerroilla alkuperäisestä, ja koska tumma kaakao loppui ekaan erään, käytin toisella kerralla Cocovin raakakaakaota, jota kaapissa oli. Sitä annostelin alkuperäisohjetta vähemmän. Tomusokerin määrä kuorrutteessa on mielestäni alkuperäisohjeessa (7 dl) käsittämättömän suuri! Tylysti otin kuorrutteesta puolet pois, koska sokeria tuossa tulee ihan riittävästi muutenkin. Myös vaahtokarkkeja laitoin alkuperäistä (200g) vähemmän.

pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3/4 dl vahvaa kahvia
125g voita sulana
2 munaa
n. 100g 70% minttusuklaata  

Päälle:
100-150g vaahtokarkkeja

3,5 dl tomusokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
35g voita sulana
n.1 dl vahvaa kahvia 

Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Sulata voi. Lisää voisulaan kahvi ja suklaa.   Sekoita nestemäiset aineet ja kananmunat jauhoseokseen. Paista reunallisella pellillä, leivinpaperin päällä 175 asteessa noin 20 minuuttia. Ota pohja uunista, ripottele vaahtokarkit pohjan päälle ja laita pohja vielä kolmeksi minuutiksi uuniin.


 




Sulata kuorrutteen voi. Sekoita tomusokeriin kaakao, voi ja kahvia sen verran, että kuorrute on helppo levittää. Ohuella tomusokerikosristuksella voi vielä kaunistaa lopputuloksen, mutta se kannattaa ripotella vasta jäähtyneelle pohjalle. Leivonnainen voi jäähtyä hetken jääkaapissa, sitä on helpompi leikatakin jäähtyneenä.


Pahin flunssa alkaa onneksi helpottaa! Maanantai-ilta meni maatessa, eilen olinkin illan Helsingissä Maikkarin uuden sisustus-ja remppaohjelman tiimoilta, siitä lisää tuonnempana. Tänään ajattelin istua vielä koneen ääressä lisää ja vastailla kaikkiin kommentteihin. Nyt on lähdettävä hakemaan auto huollosta ja vietävä kuopusta riparitapaamiseen...




💗 Taina
.

18 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ystävänpäivää sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Marika!<3 Kiitos myös siitä sähköpostista ja tietenkin seurasta eilen!<3
      Tavataan taas!:)

      Poista
  2. Nam, miten suussasulavan näköistä!
    Ihanaa ja herkullista ystävänpäivää Mansikkatilan maille! <3 Olipa kiva, että viime syksynä vihdoin tutustuttiin ihan livenäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!<3 Olet sellainen ilopilleri, että todellakin on ollut ihanaa tutustua sinuun!<3 Ja miten sitä onkin niin saamaton, etten saa kutsuttua porukkaa kasaan! Eihän se muuta vaatisi kuin kutsumisen vaivan...

      Poista
  3. Superherkullisen näköistä! Ihanaa ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia!<3 Ihanaa ystävänpäivän iltaa sinulle!<3

      Poista
  4. Hyvää ystispäivän iltaa, herkullisia vaahtismokkapaloja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Maiccu!<3 OLI ne hyviä.;D Tänään katosi viimeiset rippeet...

      Poista
  5. Voi miten sydämellistä herkkua <3
    Ihanaa ystävänpäivää sinulle Taina <3

    VastaaPoista
  6. Oijoi, herkulliselta kyllä todellakin vaikuttaa! :) ♥

    VastaaPoista
  7. Herkullista Ystävänpäivää, ollaan jo illassa, joko herkuttelu on loppunut?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!<3 Juu, tänään on syöty vain rippeitä. Viikonloppuna kävi vieraita, isommalla porukalla herkuteltiin silloin.:)

      Poista
  8. Sydänlämpöistä ystävänpäivää sinulle ihana ystäväni! <3
    Ihastuttavia herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ihanainen Susanna!<3 No, se eka erä ois varmaan pitänyt kuvata!;)))

      Poista
  9. Aikamoinen määrä tomua :D
    Näitä täytyy silti kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :))) No, sehän on hyvää!:P
      Suosittelen! Voi käyttää ihan perus mokkapalaohjetta, lisää vain ne vaahtikset väliin.:)

      Poista