keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Superlatiivien Dubai



Ennen joulun tienoille sijoittuvaa matkaamme Dubaihin mielikuvani paikasta olivat hataria. Eräs lapsuudenystäväni asui useita vuosia Dubaissa miehen työn vuoksi, mieleen on jäänyt joitain hänen fb-päivityksiään niiltä vuosilta, ja häneltä kyselin ja sain ennen matkaa vinkkejä siitä, mitä Dubaissa voisi tehdä. Eräs toinen ystäväni on käynyt Dubaissa neljä kertaa, myös hän oli apuna matkaa suunnitellessamme. Kiitos Mirja ja Katja vinkeistänne!<3 Mies tietenkin insinöörityyliinsä oli opiskellut kaiken Dubaista ennakkoon.;)





Matkan varasimme Aurinkomatkoilta. Jos menemme Dubaihin uudelleen, todennäköisesti varaamme matkan ilman välikäsiä, paitsi jos pakettimatka olisi jostain syystä halvempi. Lentokenttäkyydit hoituvat helposti taksilla, eikä aikaa mene tuntitolkulla, kuten valmismatkojen keräyskierroksilla menee. Aavikkosafarin varasimme ja maksoimme etukäteen Aurinkomatkojen kautta, mutta senkin olisi saanut suoraan paikan päältä hotellilta, mahdollisesti halvemmalla. Muuhun emme Aurinkomatkoja loman aikana käyttäneet. 

Mies varasi meille liput (täältä) heti tiistaiksi Burj Khalifaan. Näitä lippuja olisi saanut myös Aurinkomatkoilta, mutta kallimmalla tietenkin. Burj Khalifa on (toistaiseksi) maailman korkein rakennus. Korkeutta rakennuksella on lähes 830 metriä. Korkeanpaikankammoisena jännitin tuonne menoa, ihan turhaan onneksi! Kerroksia rakennuksessa on huimat 163,  mutta näköalatasanteet  sijaitsevat vaatimattomasti kerroksissa 148, 125 ja 124. Tuo ylin näköalatasanne on huomattavasti kalliimpi kuin kaksi alempaa, samoin auringonlaskun aikaan lippu on kalliimpi kuin muuna aikana. Siispä maksoimme hieman vajaa 120 euroa ja tyydyimme kahteen alempaan kerrokseen ja aamupäivään ajoittuvaan vierailuun. Hissiäkin jännitin, mutta nousu oli todella nopea ja tasainen, eikä tuntunut pahasti korvissakaan ja kesti vain minuutin. Meidän lomapäiviin sattui pari sumuista päivää, ja joillekin matkalaisista Burj Khalifa osui sellaiseen päivään. Harmillista, kun nuo liputkin ovat noin hinnakkaat! Meillä oli hyvä, aurinkoinen päivä, eikä kauheaa ryysistä. Veikkaan, että auringonlaskun aikaan on melkoinen härdelli...Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti!








Keskiviikolle oli varattuna aavikkosafari. Tämäkään ei ihan ilmainen retki ollut, hintaa 66e/aikuinen (yli 12-vuotiaat muuttuvat matkailussa kummasti aikuisiksi) Aurinkomatkojen kautta. Retkeen sisältyi runsas illallinen, joten sen puoleen hinta oli mielestäni kohtuullinen.







Kuski tuli noutamaan meidät hotellilta sovittuun aikaan. Toyotan maasturissa istui brasilialainen pariskunta ennen meitä. Kuski kertoi, että ajamme ensin noin 60 kilometriä pois kaupungista, aavikon reunalle. Siellä pysähdyimme, kuskit (paikalla oli melkoisen monta samanlaista maaasturia pullollaan turisteja) päästivät renkaista reippaasti ilmaa ulos ja me silittelimme paikalle löntysteleviä kameleita. Maksusta olisi saanut myös haukan käsivarrelle istumaan. Sitten alkoi huima ajelu hiekkadyyneillä. Välillä olin aivan varma, että auto kaatuu mäessä kyljelleen tai katolleen. Edessä ajavan auton kallisteluita katsellessa tiesi, mitä on itsellä tulossa. Pari autoa ohitimme, jotka olivat pysähtyneet naismatkustajan pahoinvoinnin vuoksi...Onneksi en alkanut voimaan pahoin. Valokuvia kyydissä oli mahdotonta ottaa, puristin nimittäin kaksin käsi kauhukahvasta, välillä silmät kiinni.:) Mies istui etupenkillä ja harmitteli jälkeenpäin, ettei tajunnut kuvata edes lyhyttä pätkää videota ajelusta. Auringonlaskun aikaan pysähdyimme dyyneille valokuvaamaan. Siitä matka jatkui lähistöllä olevaan "leiriin", jossa söimme paikallisia ruokia ja näimme tanssiesityksiä yms.  Hieno kokemus, ja varmaan lähtisin uudelleenkin, vaikka dyyneillä ajelu oli pelottavaa.








Ostimme liput Hop On Hop Off -bussiin kolmeksi päiväksi. Olen yleensä tykännyt näistä bussikierroksista, mutta Dubaissa ajeluista jäi jotenkin epämääräinen kuva. Kerran reitti vaihtui toiseksi kesken matkan, muutenkin kartta ja reitit osuivat yksiin vain osittain ja reitteihin sisältyi ihan liikaa moottoritiellä huristelua. Ihan kaikkia reittejä emme kiertäneet, punaisen reitin menimme kokonaan, keltaista ja sinistä osittain, oranssille emme ehtineet ollenkaan. Punainen reitti vie vanhaan Dubaihin, ja sitä kierrosta suosittelen muillekin. 








Meistä kukaan ei ole aurinkotuolissa koko päivää viihtyvää sorttia. Kolmena päivänä käytimme osan päivästä uima-altaalla lekotteluun ja polskimiseen, ja jouluaattona kävimme uimarannalla, joka oli ihan lähellä hotelliamme. Lämpöä, valoa ja aurinkoa lähdimme reissusta hakemaan, ja sitä Dubaissa on melko varmasti joulun tienoilla tarjolla. Kuten aiemmin mainitsin, osui pari sumuista päivää tuohon viikkoon, toinen niistä oli sumuinen alusta loppuun. Lämmintä oli silloinkin. Lämpötila taisi useimpina päivinä olla siinä 25 asteen tienoilla, jonain päivänä tuntui selvästi kuumemmaltakin. Merivesi tuntui aluksi hieman viileältä, uima-altaan vesi oli koko ajan vähintään 31 astetta. Parina aamuna kävin aamu-uinnilla ennen aamupalaa. Ihan luksusta!








Dubaissa sijaitsee (yllätys, yllätys) maailman suurin ostoskeskus, Dubai Mall. Mallilla kiertelyyn käytimme lähes yhden päivän. Siihen tosin sisältyi myös käynti Mallilla sijaitsevassa Dubai Aquariumissa (liput kuuluivat Hop on Hop off-lippuihin), sekä Mallin ja Burj Khalifan väliin jäävien suihkulähteiden ihastelu auringonlaskun aikaan. Kannattaa olla hyvissä ajoin paikalla, jos haluaa saada suihkulähteestä hyviä kuvia!








Hinnat Dubaissa ovat samaa luokkaa kuin täällä, jossain asioissa hieman kalliimmat, toisissa hieman halvemmat. Osassa kaupoista oli alennusmyynnit alkaneet. Aika monessa kaupassa oli tarjouksia tyyliin osta yksi, saat toisen ilmaiseksi. Esikoinen käytti joululahjarahansa vaateostoksiin, hän oli meistä ahkerin shoppailija. Kuopus säästi omat lahjarahansa muihin ostoksiin koti-Suomessa, eikä ostanut mitään. Omista ostoksistani voisin vielä postailla erikseen, sillä tottahan ostin jotain pientä kivaa arvottavaksi teidän lukijoiden kesken! Mies osti Hollisterilta kolmen t-paidan paketin, siinä hänen ostoksensa.





Ystäväni vinkistä kävimme Souk Madinat Jumeirahin saksalaistyylisessä joulukylässä. Paikalla näytti olevan aattona melko paljon Dubaissa työskenteleviä länsimaalaisia. Joulukylän markkinoilla oli myynnissä ainakin makkaroita, eurooppalaisia herkkuja ja jouluista juomaa. Maksusta olisi päässyt mm. koristelemaan piparkakkuja, ja perheen pienimmät kävivät lomasotaa tekolumella ja tekivät lumienkeleitä. Me tyydyimme kiertelemään kojut  ja alueen läpi pariin kertaan, sekä nautimme juomat hämärtyvässä illassa. En ostanut edes uutta pähkinänsärkijää, sillä kokoelmani alkaa olla jo aika suuri, ja oli noilla aika suolaiset hinnatkin.






Tämä oli ensimmäinen matkani arabikulttuurin maahan. Etukäteen mietin tarkkaan mm. vaatetusta. Dubaissa asian suhteen ollaan ilmeisen vapaamielisiä, niin lyhyitä, läpinäkyviä ja paljastavia vaatteita näin ihan yksin kulkevien länsimaisten tyttöjen päällä. Yllättävän nopeasti tottui "kaapu" päällä kulkevien ihmisten näkemiseen. Joitakin sellaisia naisia näin myös, joilla ei näkynyt edes silmiä huntujen alta. Oppaan mukaan he ovat muualta tulleita, sillä Dubaissa ei olla niin tiukkoja. Voisi kuvitella, että on kuuma ja epäkäytännöllinen vaate, kun on vielä päästä varpaisiin mustissa! Täysin hunnutetun naisen seurassa saattoi saattoi kulkea mies sortseissa ja t-paidassa.  Hieman epäreilua?

Naisasiaa enemmän pisti silmiini aasialaisten siirtotyöläisten "armeijat", joita kuljetettiin luultavasti työmaalta toiselle pienissä busseissa. Dubai pyörii ja kasvaa pitkälti halvan työvoiman avulla, jota maassa on monin kertaisesti emiraatteihin nähden. Lähes kaikki kohtaamamme työntekijät hotellissa, ravintoloissa ja kaupoissa olivat aasialaisia. Koko Dubai tuntui olevan valtava työmaa, rakentaminen vain kiihtyy, sillä Maailmannäyttely 2020 järjestetään Dubaissa. Kuuleman mukaan kävijöitä odotetaan olevan 25 miljoonaa. En pistäisi pahakseni, jos pääsisin tutustumaan kyseiseen näyttelyyn...







Alkoholia Dubaissa ei ole yhtä helposti saatavilla kuin länsimaissa. Ystäväni vinkistä ostimme heti Dubaihin laskeuduttua kaksi pulloa viiniä lentokentän tax free -myymälästä hotellihuoneessa viikon aikana nautittavaksi. Meidän hotellilla ei anniskeluoikeuksia ollut, mutta naapurihotellin ravintolassa sellaiset oli, ja tuntui olevan myös jatkuva happy hour, ja brittitytöt aikamoisessa seilissä, kun sinne löysimme yhtenä iltana...Kerran yritin tilata rannalla olevasta ravintolasta alkoholittoman oluen, mutta jostain syystä tarjoilija kieltäytyi sitä myymästä. Sen sijaan olin melko yllättänyt, kun aavikkosafarin leirissä oli alkoholia myynnissä, samoin kuin Dubai Tour -miniristeilyllä, jollaiselle osallistuimme yhtenä iltapäivänä. Alkoholin rajoitettu saatavuus ei meille ollut mikään ongelma, mutta lomalla on kyllä mukava tilata joskus ruoan kanssa viiniä tai juoda lasillinen tai kaksi vaikka hotellihuoneessa ruokailun jälkeen. Meille riitti se kaksi pulloa hyvin tuohon tarkoitukseen.









Dubai on ihanan siisti paikka ja esim. ruokaillessa ei tarvinnut pelätä sairastumista. Jopa aavikolla kokkaavilla oli myssyt päässä ja hanskat kädessä ruokaa valmistaessaan ja tarjoillessaan. Käytimme pullovettä oppaan suosituksesta (myös hampaanpesuun), ja hotellissamme sitä tuotiin huoneeseen automaattisesti siivouksen yhteydessä. Olo oli turvallinen. Taksien kyydissä ei pelottanut (kuten vaikka Kreikassa joskus ihan suunnattomasti) ja liikennekulttuuri oli mielestäni fiksun tuntuista, vaikka voisi luulla, että Ferrareilla sun muilla tekisi joskus mieli kokeilla, kuinka paljon koneesta saa irti...Ehkä niille on omat paikkansa Dubaissa maantien sijaan? Mieheltä oli kerran vahingossa jäänyt tallelokero rahoineen ja passeineen auki, kun olimme kaupungilla. Siivoojan vierailusta huolimatta kaikki oli palattuamme tallelokerossa tallessa. 

Enimmäkseen käytimme kulkemiseen metroa, sillä se oli helppo ja edullinen käyttää. Askeleita kertyi mukavasti joka päivä myös. Taksilla ajoimme muutamia kertoja, hinnat niissä olivat mielestämme kohtuullisia, esim. omalta hotelliltamme Dubai Mallille matka kesti ehkä 20 minuuttia ja hintaa sille tuli noin 15 euroa. Kerran eksyimme vahingossa pimeään taksiin, jossa mittari naputti ilmeisesti tuplavauhtia...10 euron sijaan kyseinen matka maksoi hieman alle 20, onneksi ei sen suuremmasta rahasta ollut kyse, eikä mitään sattunut, sillä takapenkillä ei ollut turvavöitä kaikille.








Kaiken kaikkiaan Dubaista jäi niin hyvä kuva ja tunne. Suosittelen paikkaa muillekin, varsinkin jos haluaa yhdistää aurinkoa ja kaupunkilomailua samaan pakettiin. Mies on reissannut Aasiassa, ja hänen mielestään Dubaista tuli juuri siisteyden ja turvallisuuden, sekä idän ja lännen kohtaamisen vuoksi mieleen Singapore, tosin Singapore on kuulema kompaktimpi (Dubai on laajalla alueella), Dubai taas lähempänä Suomea. Ensitunnelmat matkan jälkeen voit lukea täältä, ja niistä ostoksista ja arvonnasta lisää puolestaan myöhemmin.

Olo on juuri nyt hieman flunssainen. Taisin suorastaan paleltua viimeisenä iltana esikoista Mallilla odotellessani, sillä kahvilan ilmastointi puhalsi suoraan päälle. Täytyy varmaan poiketa pian kukkakauppaan hakemaan jotain tervehdyttävää...;)




Mukavia välipäiviä!
Taina



 

16 kommenttia:

  1. Olipa kiva matkakertomus Taina. Sellainen just hyvän realistinen, jota arvostaisin, jos suunnittelisin matkaa Dubaihin. Ja siis arvostan, vaikken suunnittelekaan :).

    Näen usein painajaisia siitä, että joudun menemään johonkin tosi korkeaan paikkaan (yleensä hotelli) hissillä, joka kesken matkan tipahtaa alas, niin, että mahanpohjasta ja jaloista viiltää. Mutta koskaan en ole unissakaan pudonnut maahan asti, joka kuulemma on ihan hyvä merkki.. Mutta siis, ihan todellakin korkeanpaikankammoisena nostan sulle hattua siitä, että uskalsit lähteä sinne korkeuksiin. Itse olisin varmaan jäänyt odottelemaan miesväkeä alakerran baariin :D. Jos sellainen oli tarjolla.. Ja silti olisin jännittänyt itseni puolikuoliaaksi.

    Muista opasajoilta Marokosta juurikin nuo jeeppisafarit ja samanmoisen fiiliksen siitä, kuinka pelotti, pysytäänkö pystyssä vai ei. Mutta ilmeisen taitavia ja kokeneita kuskeja olivat / ovat.

    Ja mietin myös tuota naisten vaatetusta. Jo silloin samaisina opasaikoinani muistan ajatelleeni, että onpahan melkoisen epäreilua, että miehet kulkevat ihan länsimaisissa vaatteissa ja naiset on verhoiltu päästä jalkoihin. Ehkä siksi hämmästys oli suuri, kun punttisalilla (joka oli pelkästään naisille tarkoitettu), naisilta löytyi kaapujen alta nykyaikaiset (tai siis senaikaiset, koska niistä ajoista on jo ikuisuus) jumppatrikoot.

    Oli ainakin erilainen joulu ja varmasti mieliinpainuva kokemus, jota voi sitten kiikkustuolissa muistella :). Ja pojat jo vähän aiemmin..

    Ilmastonmuutos varmastikin aiheutti flunssan, mutta toivon, että ymmärtää häipyä yhtä äkkiä kuin tulikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka jälleen ihanasta kommentista!<3
      Yritin kirjoittaa tosiaan niin, että tästä olisi apua sellaiselle, joka on menossa Dubaihin ensimmäistä kertaa. Olin jotenkin niin kiireinen ennen reissua, etten itse ehtinyt googlailla, mutta onneksi kavereilta sai hyviä vinkkejä.:)

      Mun korkeanpaikankammo ei ehkä oo pahinta sorttia, mutta mieleen on jäänyt esim. Eiffel-tornin hissi, joka oikeasti tuntui aivan kamalalta! Siellä mua pelotti...Burj Khalifassa ei oikeastaan yhtään. Se ei tuntunut edes heiluvan.;D

      Olen kuullut, että arabinaiset tykkää pukea huntujensa alle hyvin muodikkaita, jopa seksikkäitä, vaatteita. Joillakin vilkkui pitkä hameen tai mekon helma sieltä musta alta. Mua jäi vielä vaivaamaan, että miten täysin hunnutetut naiset syövät. En usko, että huntua poistetaan esim. ravintolassa ruokailun ajaksi...

      Jäi kyllä iso kasa kivoja muistoja tuosta reissusta! Matkailu avartaa.:)
      Kiitos toivotuksista!<3 Oon ihan kypsyny tähän tautiin, kun se ei ymmärrä, että haluaisin mielummin tehdä ihan kaikkea muuta kuin maata sohvalla.:/

      Poista
  2. Kiva matkakertomus! Dubai kuulostaa juuri sellaiselta kuin tuttavanikin on kuvaillut. Perheen yhteiset elämykset ovat aina ikimuistoisia. Pikaista paranemista! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Saattaa olla, että muutamaan vuoteen emme ole yhdessä matkoilla, kun tuo esikoinen on jo täysi-ikäinen...Oli kiva tehdä tämä reissu just nyt, ja siitäkin tykkäsin, että pojat viihtyivät keskenään.<3
      Kiitos Tuija!<3 Kumma tauti, ensin kaamea kurkkukipu, sitten kaamea yskä ja nyt sitten nuha. Ihan väärä järjestys.:P

      Poista
  3. Sen verran puutun tuohon vaatetukseen, että myös miesten pukeutumisen kuuluisi olla peittävää. Naisten peittävissä vaatteissa kangas on usein todella hengittävää ja toivon, että on heidän oma päätöksensä pukeutua miten pukeutuvat. Kaapu on nimeltään kaftaani tai abaya ja se mikä peittää koko kasvot on burka. Arvaa onko näissä ollut opettelua. Minusta tuo Dubai kuulostaa tosi hyvältä paikalta ja juuri sellaiselta, jonne uskaltaisin vaikka kaksin tyttären kanssa lähteä. Kiva kun kerroit rehellisesti paikasta, luulin muuten, että siellä olisi paljon halvempaa kuin Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan täysin en usko vapaaehtoisuuteen, mutta toisaalta en usko huntujen ym. käytön tekevän naisista varsinaisesti onnettomia. Dubaissa mm. passintarkastajana oli nainen, ja ymmärsin, että tyttöjä koulutetaan. Se on hieno asia! Oli jotenkin omituinen yhdistelmä, kun täysin hunnutettu nainen kulki miehen kanssa, jolla oli Justin Bieber -huppari päällään ja shortsit jalassa...No, mulla oli muuten yli 20 vuotta sitten kaupassa työkaveri, jonka mies oli "kääntynyt" muslimiksi. Nainen kantoi kuitenkin miehelle kaljaa joka päivä ja vaikutti olevan aika alistettu monin tavoin. Ja toisaalta, joissain kritityissä liikkeissä tapahtuu myös naisten alistamista uskonnon varjolla. Riippuu siis täysin ihmisistä.

      Ihanan siisti ja turvallinen paikka, ja aurinkoa ja lämpöä!<3 Kyllä tuota usakllan suositella!<3

      Poista
  4. Kiitos kertomuksesta :) Tämän myötä haluan entistä enemmän nähdä Dubain.

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus reissustanne! <3 Voi, kun kuulosti kivalta reissulta!
    Täälläkin onneksi aurinko paistoi tässä muutamana päivänä, mutta saisi paistaa enemmän!! Äskenkin kuvittelin päässeen ajoissa sängystä ylös, kun oli niin hämärää, mutta kello lähentelikin TAAS jo kymmentä. Uni tekee hyvää flunssalle, mutta jotain haluaisin saada tässä lomalla aikaiseksikin. :D Nyt ajattelin lähteä käymään tokmannilla ja ostan itselleni jalkahieromakoneen, että jotain luxsusta sentään tähän harmauteen. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jnespa!<3 Kyllä me tykättiin kovasti.:)
      Juu, ihania aurinkoisia kuvia oli kaikilla meidän reissun aikana, ja kappas, pelkkää vesisadetta on ollut kotiinpaluun jälkeen.:P Eikä ennusteet taida luvata sen kummempaa...Valkoinen joulukin tuli, kun en siihen lokakuussa uskonut pätkääkään.;D
      Olikos hyvät jalkakylvyt? Mulla oli sellainen mopoversio joskus, taisin sitä kerran käyttää. Toivottavasti sun on hyvä!<3 Tää mun flunssa ei tajua mennä minnekään, josko viikon päästä olis terve, että töihin tokenee.:))

      Poista
  6. Oli tosi mukava lukea reissustanne! Ihanaa että matka meni hyvin ja nautitte Dubaista, se on kyllä ihana paikka ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Mirja!<3 Oli ihana reissu, ja me ihastuttiin Dubaihin. Kiitos vinkeistä!<3

      Poista
  7. Olipa kiva reissupostaus. Sai oikein hvän kuvan, millainen Dubai on matkakohteena.Lentsua on liikkeellä, suosittelen inkiväärijuomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!<3 Eilisen sairaspäivän käytin postauksen kirjoittamiseen, tänään olen neulonut..Huomenna käyn ostamassa inkivääriä! Yleensä hankin sitä heti, kun alkaa tuntua olo flunssaiselta, nyt olen toivottoman myöhässä.:/ Se on kyllä hyvä lääke yleensä!<3

      Poista