tiistai 7. marraskuuta 2017

Satumainen kukkagalleria - Tage Andersen



Juuri ennen Kööpenhaminan matkaamme luin ja ihastelin kuvia Kukkala -blogista upeasta kukkagalleriasta, joka sijaitsee Kööpenhaminan keskustassa. Tage Andersenin galleriasta tulikin oitis ainoa must-juttu itselleni matkalla. Onneksi matkamme kesti tiistaihin saakka, sillä galleria oli kiinni edelleen sunnuntaisin ja maanantaisin, vaikka nettisivujen mukaan näin olisi vain kesäkuukausina...




 


Käynti onnistui matkamme viime hetkillä, muuten olisin varmasti viipynyt galleriassa pidempäänkin. Juniori oli mukanani, ihan itse halusi tulla mukaan, ja kaikesta päätellen viihtyi myös.






Paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Harmillista, että gallerian ikkunoista ottamani kuvat ovat täynnä heijastuksi, sillä juuri ikkunat olivat todella hienot! Inspiraation lähteeksi galleria on oikea paikka kukkien ystäville. Se tarjoaa sadunomaista tunnelmaa, kiehtovia värejä ja pintoja. Galleria ei ole suuri, mutta siellä on runsaasti nähtävää kahdessa kerroksessa, sekä sisäpihalla. Ilmeisesti  Tage Andersen itse istui työskentelemässä yhdessä takahuoneessa, ainakin hän näytti kuvien mieheltä.:)





Inspiroivaa viikkoa!

Taina

16 kommenttia:

  1. En ihmette yhtään miksi tykkäsit paikasta, sehän on todella ihana.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä ihanalta paikalta ja kivoja yksityiskohtia tehty kukista.
    Mukavaa tiistai-iltaa sinulle Taina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Todella ihana ja kiehtova kukkagalleria!:)

      Poista
  3. Kiitos vinkilstä! Ensi kerralla olet pidempään! 💚 Tuija

    VastaaPoista
  4. Olen niin odottanut näitä sinun kuviasi Tagen galleriasta!!
    Uppouduin täysin tunnelmaan ja astuin jokaisen askeleen kanssasi gallerian huoneissa ja kierreportaissa...
    Huokaus.
    Ja se eksoottisten lintujen sirkutus...en ole eläissäni nähnyt sellaisia lintuja!!!
    Kyllä hän oli itse Tage, jonka näit. Hän asuu siinä yäkerrassa ja galleria on kuin osa hänen kotiaan.
    Hänestä myös huomaa että on kuin kotonaan, eikä häiriinny vierailijoista. :)

    Kiitos näistä tunnelmapaloista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut jäivät mainitsematta! En edes yrittänyt kuvata niitä, sillä ne olivat niin liikkuvaisella tuulella.;D Ulkoapäin juuri valtavat lintuhäkit herättivät todella mielenkiinnon.:)
      Ihanaa, kun tykkäsit!<3

      Poista
  5. Vau miten ihanan näköinen paikka, tuolla kyllä viihtyisi!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Tiedän!;) Aika moni blogiystävistäni viihtyisi.:)

      Poista
  7. Vau miten hieno paikka, kiva kun kävit ja jaoit meillekin! Nuo vikan kuvan hedelmät ovat niitä samoja mitä täällä Barcelonassa kasvaa. Juuri nyt saa puistossa varoa ettei osu päähän kun niitä tippuilee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! En haluaisi osua tuollainen kuulan alle!;) Kasvaako ne siinä "turistipuussa"? Barcelonasta on vahvasti jäänyt mieleen puut, joiden rungot oli kuin armeijakuosia.:)
      Kiitos Sari!<3

      Poista
  8. Ihania kuvia, varmasti kiva vierailukohde, jossa saisin kulumaan runsaasti aikaa:) Nuo hedelmät näytää jotenkin aivoilta -limenvihreät aivot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!<3 Todellakin, jos sää ja aikataulu sallisi, tuolla sisäpihalla olisi voinut istuskella. Sisällä ei tainnut olla sellaisia paikkoja, missä se olisi onnistunut.:)
      Mulla tuli myös noista hedelmistä mieleen aivot!;D

      Poista