perjantai 13. lokakuuta 2017

Fiilistelyä ilman hifistelyä - Perjantaimyyssit



Hiphei, se on perjantai ja Perjantaimyyssien aika! Viikonloppu se on tynkäviikonloppukin, sillä huomenna on viikon kuudes työpäivä edessä. No, toiset tekee vuosia kuusipäiväistä viikkoa, joten en uskalla valittaa enempää. Yritän nauttia tästä illasta kuin olisi koko pitkä viikonloppu edessä. Huomisesta on  turha ottaa stressiä etukäteen!



Habitaressa Singnals-näyttelyosastolle oli tuotu vanha levysoitin ja jo tuolloin messuilla minusta oli ihanaa, kun sieltä soittimesta kuului musiikki siten, kuin se levysoittimesta kuuluu: välillä hieman rätisten ja suhisten. En saanut levysoitinta mielestäni ja aloin kotona puhua, että jos nostettaisiin levysoitin vaatehuoneen ylähyllyltä käyttöön ja haettaisiin levyjä varastosta...





Miehellä ei ollut mitään tätä ajatusta vastaan, vaikka hän kuuntelee enimmäksen musiikkia digitaalisessa muodossa, tietenkin! Itse olen erittäin epähifistelijä, ostan yhä silloin tällöin cd-levyjä ja saatan kuunnella musiikkivideoita kannettavani kaiuttimien kautta, jolloin se laatu on mitä sattuu. Minulle musiikissa on hyvää äänentoistoa tärkeämpää tunnelma, rytmi ja erityisesti sanat.

Jännä, miten esim. lihasmuistiin on jäänyt tuo älppäreiden käsittely tai muistan tarkalleen, miltä levyjen muovinen säilytyspussi tuoksuu. Miehen levyistä yhdessä oli vielä tuollainen muovipussi ja se tuoksuu edelleen siltä, miltä joskus 80-90-luvulla.




Nyt meillä sitten on tosiaan levysoitin olohuoneessa. Olen aivan innoissani!  Tuskin maltan odottaa, että tänään saan vähän huudattaa vanhoja levyjänä.;) 





Kiitos kaikki ihanat viime viikon myysseilijät!<3 Tänäkin viikonloppuna on hyvä mahdollisuus tulla linkittämään Perjantaimyyssi -postauksia! Tehdään yhdessä syksyisistä viikonlopuista iloisempia! Tarkemmat linkitysohjeet löytyvät tuolta viime viikon postauksesta.

Tunnelmallista viikonloppua vaikka musiikista nauttien!♩♫♪ 

Taina

28 kommenttia:

  1. Meilläkin löytyy aika paljon noita äänilevyjä. Jos meidän olkkari olisi isompi, niin olisimme laittaneet soittimen, että voisi kuunnella noita levyjä. Olisihan siinä nostalgian makua ;)
    Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostalgiaa juurikin!:) Vanhat vinyylilevyt kun laittaa soimaan, niin kappas, vuodet häviää tuosta vaan puf!;D Tuonne arkkuun meinasin levyt laittaa talteen, dvd:t on nyt puolestaan sitä teknologiaa, jota ei tule yhtään käytettyä.:P

      Poista
  2. Meidän äidillä on levysoitin ja viimeksi kuunneltiin 80-luvun hittejä sillä :)
    Ihanaa viikonloppau sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatkin levyni ovat enimmäkseen 80-luvulta.:) 90-luvulla siirryin cd-levyihin, ja se kausi on ollut piitkä.:D

      Poista
  3. No ihana!!! Tulee aivan nostalginen fiilis :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Nostalgia oli kai se syy, miksi levysoitin piti saada nyt takaisin.:)

      Poista
  4. Voih olispa kiva kaivaa vintiltä levysoitin. Ehkäpä jonain talvi-iltana. :D Iso kasa levyjäkin olisi, jotka löysin roskiksesta. :P Muksaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, voihan sen soittimen ottaa vaikka hetkeksi esiin a sitten viedä takaisin talteen, jos tuntuu, ettei ole käyttöä. Mä jo suunnittelin, että alan kirppareilla selaamaan levyläjiä...;D Sulla on ollu hyvät apajat!:)

      Poista
  5. Ihania nämä sinun perjantaimyyssit :) Niinhän se on, että nykyään musiikkia kuunnellaan yleensä digitaalisessa muodossa, mutta vinyylissä on kuitenkin se aito tunnelma ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Marietta!<3 Liian täydellisestä katoaa kai jotain aitoutta, ja sitä vinyyleistä ei puutu.:)

      Poista
  6. Ihanaa nostalgista & musiikintäyteistä viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Taidan olla aika nostalgikko.:))

      Poista
  7. Meidän hifipiste on ollut jo vuosi kellarissa miehen valtakunnassa ja levyrivi on aika pitkä ja valikoima laaja. Saimme muutama vuosi sitten erään ikivanhan musiikkiliikkeen vanhaa valikoimaa, kun muuten olisi päätynyt kaatikselle. Lisänä tuli pari levysoitinta, mutta ne saa olla kellarissa verstaalla ja kyllä siellä ain ajoku levy pyörii, kun siellä tehdään hommia...
    Mukavaa työpäivää...edellisessä työpaikassa ei viikonloppu erottunut mitenkään viikosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa just hyvälle tuo teidän kellari!:) Ja se, että levykaupan jämät on teillä! Kiitos vielä eilisestä!<3 Jäi niin kiva mieli meidän tapaamisesta.<3

      Poista
  8. Vinyylit <3
    Mun lemppari on Argentiinalainen tango rätisten kesäyössä..

    VastaaPoista
  9. Nostalgisia hetkiä viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  10. Ihana tunnelma tulee kuvista-sopii niin hyvin teemaan. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!<3 Musiikki on itselleni yksi parhaista tavoista rentoutua, tavalla tai toisella.:)

      Poista
  11. Tiedän mitä tarkoitat sillä rätinällä ja ritunällä. Siinä on tunnelmaa! Pitäisipä kaivaa soitin kaapista ulos. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on sitä jotain, joka tosiaan saa vuodet häviämään jonnekin! Suosittelen levysoittimen tuulettamista vaikka hetkeksi!<3

      Poista
  12. Good idea your Perjantaimyyssit!
    I will link as well.
    Have a nice weekend and thanks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks!<3
      Glad to have You wiht us!:)
      I´m little bit late again...;)

      Poista
  13. Vanhoissa levysoittimissa ja vinyyleissä on aivan ihanaa nostalgiaa ja tunnelmaa! Tulee kyllä lapsuus mieleen, kun vanhemmat soittivat vinyyleiltä Beatlesia ja Elvistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!! Meillä tuo Beatles oli myös minun ja kahden veljeni suosiossa, ja melkeinpä toivoisin, että meidän varastossa olisi joku niistä silloin hankituista Beatles-levyistä, mutta epäilen niiden joutuneen hukkaan...

      Poista
  14. Mulle on jäänyt näiltä levyiltä mieleeni vain Punahilkka-satu, kun Muumit kuunneltiin jo kasetilta. :D Olisi kyllä aika huikeaa kuunnella tuo rätisevä pätkä nyt uudelleen. Nauttikaahan tuosta levysoittimen tuomasta nostalgiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin paljon nuorempi minua!:) Mun on ollut pakko hankkia mm. yksi joululevy, jota meillä kuunneltiin jouluina 70-luvulla, kun olin alle kouluikäinen. Ostettiin tuo levysoitin ihan sitä varten, että saadaan se levy siirrettyä mulle cd:lle.;D Nyt voin kuunnella levyä ihan sellaisenaan.<3

      Poista