perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kukkailottelua omasta pihasta



Pionien aika puutarhassa on nyt! Harmi, että rankkasateet ovat sattuneet samaan aikaan, sillä liiasta vedestä pionit eivät tykkää. Toisaalta, saapa sitten napsia kukkia maljakkoon sydämen kyllyydestä. Asuntomessuennakossa viime viikolla vierailimme Kenkäverossa, ja tajusin siellä, että meidän pihassa on vielä runsaasti tilaa pioneille.;) Niinpä ostin tällä viikolla kolme puskaa, jotka odottavat vielä istuttamista. Kahdessa niistä on vasta kukat nupullaan, joten lisää kukkia on tulossa.<3





Ennestään pihassamme kasvaa 11 pionipensasta (ja yksi, jota en laske, koska se ei ole koskaan kukkinut, vaikka se on ensimmäisenä istutettu). Viime vuonna istutin neljä pensasta Kesähuoneen lähistölle, ja niistä tummanpunainen lajike kukki ensimmäisenä. Pensaan kahdesta kukasta toisen poimin tämän viikon kimppuun. Näissä kuvissa se vetelee jo viimeisiään. Valokuvauksellisimman pionin tittelin antaisin aniliininväriselle pionille, jonka terälehdet ovat vaaleanpunaiset reunoistaan.





Akileijoja olen hankkinut Torin kautta pari vuotta sitten. Niitä on kukkapenkeissäni vaikka minkä värisiä. Ne ovat helposti leviävää sorttia. Postauksen akileijan oksa oli repsottanut jo pitkään kulkuväylällä, kunnes viimein katkaisin sen uuteen maljakkooni. Hauska sekasotku tuli noista kukista. Maljakossa akileijat eivät kauaa kestä, siksi en niitä usein maljakkoon laita. Ihanaa joka tapauksessa, kun kukkapenkistä voi ottaa kukkia sisälle maljakkoon!




Tampereen reissulla ostin Indiskasta viiden koeputken maljakon. Pyörittelin sitä jo aiemmin Helsingin reissulla käsissäni, mutta väri ja hinta mietitytti. Päädyin lopulta ostamaan maljakon, ei siis mikään heräteostos todellakaan.  Katsotaan nyt, jääkö maljakko tuon värikseksi vai maalaanko. Teleineiden välissä olevat saranat eivät välttämättä tykkää maalaamisesta. Saranoiden avulla majakoita voi asetella riviin tai ryhmäksi. Tähän on varmasti kiva asetella syksymmällä pientareen löytöjä.





Kiitos  viime viikon Kukkailotteluun osallistuneille! <3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3

Ohjelmaton viikonloppu edessä. Paitsi, että niitä kukkia pitäisi istuttaa. Uutta kukkapenkkiä pukkaa siis, siitä juttua paremmalla ajalla...


Auringonpaistetta ja lämpöä viikonloppuusi!
Taina 

30 kommenttia:

  1. Pioni on kyllä niin kaunis kukka ja se sen tuoksu on suorastaan huumaava. Minäkin olen miettinyt mihin saisin meillä istutettua lisää pioneita, etteivät ole sitten nurmenleikkaajan tiellä, huoh... Minulle heräsi kyllä nyt suuri mielenkiinto, miten tuolla Kenkäverossa oli pionit istutettu?! Hmm... Kivaa viikonloppua Sinulle, Taina ♥ Toivotaan, että suuremmat satet ovat taas hetkeksi ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit taitavat tykätä aika tavalla auringosta, ja siitä, että vesi ei jää seisomaan. Alapenkin alla on soraa ja hiekkaa, siinä pionit viihtyvät todella hyvin. Kesähuoneen lähistöllä olevat ovat rinteessa, joten ylimääräinen vesi valuu pois.:)
      Kunhan ennätän postailen Mikkelistä muutakin kuin noita Asuntomessuja, josko vaikka sunnuntaiksi saisin sen postauksen ilmoille.:)
      Ihanaa viikonloppua Krisse!<3 Kiva, kun olet mukana ilottelemassa!<3

      Poista
  2. Ei taida olla pionin voittanutta juuri nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida!:) Onneksi saamme vielä hetken niistä nauttia!

      Poista
  3. Ihanat <3
    Ja hyvä kun sait tuon maljakon..olin jo suunnittelemassa sinulle tekeväni sellaisen, mutta en löytänyt kuvaa millaista halusit :)
    Tykkään noista akileijoista, tuo väri on minulta vain kadonnut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!<3 Sä se aina keksit!<3
      Täältä saat akileijoja, mutta väristä ei voi antaa takeita...;)

      Poista
  4. Pionit ovat niin kauniita!Täällä sataa tänään ja huomasin,että omat pionit olivat ihan maatavasten sateen painosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Mulla on kyllä tuet pioneissa, pysyvät siis suht hyvin pystyssä, mutta muuttuvat nopeammin entisiksi pioneiksi sateella.:( Onneksi olen ostanut uusia puskia, ja niissä on vielä nuppuja ja ihania kukkia!<3

      Poista
  5. Miten musta tuntuu siltä että tämän viikon haasteen nimi olisi voinut olla vaikka 'pioni-ilottelua'?
    Asut pian pioniparatiisissa.
    Hurmaavat kyllä nuo sinun puna-valkeat lehto-akileijat!!
    Satulle nyt vain siemeniä talteen tuosta lajikkeesta.

    Lempeitä kesän hetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin voisikin!;))) Olenkin halunnut elää pioneiden ympäröimänä, pian se on totta kesäisin!<3 Tänään ostin niin ihanan korallin värisen pionin!:)
      Hmm...Mitenkähän niitä siemiä osaisin noista kerätä? Jos on vinkkejä, niin otan mielelläni vastaan.:)
      Iloista viikonloppua Susanna!<3

      Poista
  6. Niin ihania pioneita ja todella kauniin värisiä <3 Tuota samaa koeputkimaljakkoa olen katsonut monta kertaa Indiskassa, nuo akileijat sopivat siihen tosi kivasti! Ehkä pitäisi nyt itsekin vihdoin käydä ostamassa tuo maljakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia!<3 Kun viimein päätin ostaa tuon maljakon, niin pelkäsin, ettei sitä enää ole Indiskassa. Onneksi oli, sillä tuo toimii varmasti hyvin erilaisten luonnonkukkien kanssa!:)

      Poista
  7. Ihania kukkia löytyy sinulta! Aivan upean värinen tuo akileija, tosi erikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!<3 Akileijoja hankkiessani en tarkkaan tiennyt, mitä saisin, paitsi että osa on valkoisia. Lilaa on pariakin erilaista, sitten on valkoista, vaaleanpunaista ja nämä kuvissa olevat ainakin...:)

      Poista
  8. Ihania pioneja!
    Ja tuo maljakko, tuollainen olisi pakko saada!
    Ihanaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Juu, ei ole Indiskaa Lahdessakaan, onneksi tuli Tampereen reissu sopivasti! Netistäkin voi muuten varmaan tilata...:)
      Ihanaa viikonloppua ja rentouttavaa lomaa!<3

      Poista
  9. Olipa valtavan kiva Indiskasta. Täytyy varmaan käydä siellä kurkkaamassa. Upeita kukkia! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ostin yhden kivan kynttelikönkin Indiskasta,mutta se saa nyt vielä hieman odottaa.:)
      Kiitos Teresa!<3 Leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  10. Pionit ovat aivan ihania <3
    Ihanaa perjantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien kuningattaria!<3
      Leffoja on tässä katseltu, kiitos!:) Ihanaa viikonloppua Outi!<3

      Poista
  11. Mahtoiko Pionit olla jo alessa? :P Jospa yrittäisin uudelleen saada niitä meille kasvamaan; kuhan vain keksisin mihin kukkapenkin perustaisin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osassa paikoista on. Kannattaa ostaa sellaisia, joissa on jo ollut kukka tai on nuppuja tai kukkia. Sellaisten yksilöiden kanssa ei voi mennä pieleen! Käytiin Satun kans siinä juna-aseman lähellä olevalla puutarhalla (myös) ja siellä oli vielä paljon kukassa olevia pioneita. 25e/kpl on kohtuuhinta hyvästä taimesta...Prismasta saa alle kympillä, mutta alkoivat olla niitä viimeisiä ruppanoita.

      Poista
  12. Mie ostin ensimmäiset pionit viime kesänä ja nyt vain toivon että kunpa niihin tulisi kukkia tämä kesänä. Ei taida tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi surku! Itse suosin taimia, joissa on kukat valmiina. Tietää, että ne kukkii jatkossakin. Eka pioni, jonka pihaan istutin varmaan 10 vuotta sitten, on jäänyt aivan rääpäleeksi, eikä kuki koskaan. Sen hankin syksyllä alesta...Vahingosta viisastuneena en enää tee niin.:D

      Poista
  13. Meillä pionit ovat edelleen nupulla. Vanha pioni siirrettiin pihaamme äidin kukkapenkistä hänen kuolemansa jälkeen ja joka kesä pioni muistuttaa äidistäni. SIllä on siis iso tunnearvo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihana ajatus siirtää jokin kukka muistuttamaan rakkaasta ihmisestä!<3 Tunnearvo on varmasti suuri!<3

      Poista
  14. Ihanat koeputkiakileijat :)
    Pioneita itsekin haluaisin lisää pihalleni, mutta tänä kesänä olen päättänyt olla hankkimatta uusia kasveja - ellei sitten syksyn istutusinnossa tule jotain hankittua. Pakko saada nykyiset ruotuun :)
    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  15. I love these beautiful flowers !!
    Happy Sunday !

    VastaaPoista