perjantai 3. helmikuuta 2017

Nyt on hempeää // Kukkailottelua



Tämän viikon Kukkailottelu -kimppu on ollut suunnitelmissa jo pari viikkoa. Helmikuussa voi katseet siirtää jo kohti kevättä, ja kun ystävänpäiväkin on kohta, niin jotenkin tällainen hempeys sopii mielestäni tähän aikaan hyvin. Aika erilainen tunnelma kuin viime viikon Kukkailottelussa. Maljakko on tuore heräteostos Jyskistä, samalta reissulta, kun hain fleecepeittoja jättipeiton kuteiksi. Oikeasti se on lyhty, jonka sisälle maljakko sujahti mukavasti.







Kukkaset hain Villiviinistä ja sidoin ne itse kimpuksi kotona. Olen melko tyytyväinen tämänkertaiseen sidontaan. Ehkä mä vielä opin! Kimpussa on vaaleanpunaista perustulppaania, muutama kerrottu, lila, tulppaani (upeita!), sekä pari oksaa vahakukkaa ja pieni nippu tähtiputkea.





Kukkalan Sannan #Tulppaanitorstai on muuten täällä jälleen ilonamme!<3 
Tässä oma korteni samalla Tulppaanitorstaihin.






Kukkailottelu on nyt. Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3

Ihanaa viikonloppua! Omani alkaa töiden jälkeen kahvitreffeillä ystävän kanssa.<3

Taina



22 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kuvat - hyvää viikonloppua Taina! Minulla ei nyt ole leikkoja kuten tiedät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Vielä pari-kolme kuukautta, ja eiköhän sullakin sitten ole taas kaikkea luonnosta poimittua kuvattavaksi! Ihana, kun tulit kuitenkin morjestamaan!<3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos varpunen!:) Toisille tässä on liikaa kaikkea, vaan minä tykkään.:)

      Poista
  3. Hih, samoilla hempeilyillä ja kukkasidontafiiliksillä mennään :)
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin!:)) Tietynlainen pehmeys kuuluu ehdottomasti helmikuuhun. Vähän kuin "Elämä voittaa" fiiliksissä, kun tammikuu on ohitettu.:)
      Iloisia synttäreitä sinne!<3

      Poista
  4. Kauniin kimpun olet sitonut ja miten kiva idea laittaa ne tuohon lyhtyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Onhan tuo lyhty aika krumeluuri moniin mun juttuihin verrattuna, mutta siitä syntyy mielestäni kivaa kontrastia.:)

      Poista
  5. Kauniin hempeä kimppu, keväinen fiilis tuli :) Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä mun pääni jo enteilee!:) Kävin aamulenkillä ja olen nyt niin energiaa pullollaan ja varma siitä, että kevät on nurkan takana. Sitä talitinttien viserryksen määrää...<3
      Ihanaa viikonloppua Elina!<3

      Poista
  6. Ihana kimppu, upeat värit. Mielenkiinnolla kuulisin miten hoidat tulppaaneja ? Leikkaat varsia ja vaihdat vesiä mutta onko muita kikkoja pidentää ikää, jos ja kun ei muista laittaa viileään tai ei edes omista sellaista tilaa. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!:) Kuule, ei meilläkään ole viileää paikkaa kukille olemassa. Päinvastoin! Olohuoneessa on sekä takka, että ilmalämpöpumppu...Tämä talvi on ollut niin leuto, että takkaa ei kyllä ole tullut lämmitettyä läheskään niin paljon kuin monena talvena. Toisaalta pyrimme siihen, että huonelämpö olisi 21, eikä enempää.
      Tulppaaneille teen juurikin tuota veden vaihtoa ja uuden varren leikkaamista, niitä lähinnä, kun alkaa näyttää siltä. Voisin olla paljon parempi kukkienhoitaja.:)

      Poista
  7. Voi miten kauniit kuvat ja ihana kimppu! Minulla sama lyhty, mutta en ole hoksannutkaan käyttää sitä maljakkona! Kiitos vinkistä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita!<3 Samalla kiitos jättineuleohjeista!<3 Omani on työnalla, valmiiksi ennen kevääntuloa.:D
      Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
  8. No todellakin, on hempeää!!!

    VastaaPoista
  9. Valtavan kaunis kimpppu! Ostaisin tuon meille ihan samantien, jos näkisin kukkakaupassa. Ja kiva idea laittaa maljakko kauniin lyhdyn sisälle - enpä olisi arvannut, että lyhty on lyhty, jos et olisi kertonut :) Vahakukat ovat minulle ihan uusi tuttavuus, täytyypä katsastella, josko niitä näkyisi täälläkin päin ihan livenä. Mistähän tuo nimi tulee? Ovatko kukat jotenkin vahamaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Olen aivan otettu kommentistasi!<3
      Vahakukka on ollut oma suosikkini jo pari vuotta. Ovat nimittäin kohtuullisen kestäviä ja todella kauniita vaikka yksinäänkin. Vahakukan lehti on pienen pieni=haihduttaa mahdollisimman vähän vettä. Veikkaan vahakukkaa kuvien maiden kasviksi. Kukka itsessään ei taida olla mitenkään vahamainen, tai en ole ainakaan sitä tunnustellut.:)

      Poista
  10. Hempeää ja kaunista, ihana maljakko tämäkin. Ihanat värit näissä kuvissa, tykkään. :) Ehdinpäs vain osallistua uudella alullani ilotteluun. Mukavaa sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Ihanaa, kun olet mukana!<3
      Kivaa viikkoa, aurinkoista sellaista!:D

      Poista
  11. Nyt on kyllä niin kaunis ja lempeä kukkakimppu, että en ole aikoihin yhtä suloista nähnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!<3 Eilen purin kimpun, sillä tulppaanit alkoivat olla jo hieman räjähtäneitä. Lidlin halppistulppaaneilla päivitin kimpun. Se on nyt aavistuksen tummempi, sillä joukossa on oikein tummaa lilaa. Kiva sellaisenakin.:)

      Poista