perjantai 17. helmikuuta 2017

Keväinen istutus sisälle // Kukkailottelua



Iloinen ja haikea ilta entisessä opinahjossani Vanhojen tanssien merkeissä jää varmasti mieleen. Aikuisuuden kynnyksellä olevat lapset ovat niin kauniita, ja täynnä elämäniloa! Miten niistä omista tansseista voikin olla jo..ööh...27 vuotta?! Hupsis. Luulin, että luku olisi lähempänä kahtakymmentä.:)






Kiireisestä viikosta huolimatta ehdin juuri ja juuri ottamaan kuvat tämän viikon Kukkailotteluun. Tällä kertaa tein keväisen istutuksen, joka varmasti tuosta vielä paranee, kunhan helmihyasintit ja hyasintit hieman aukeavat. Hyasintit ja lankaköynnös ovat Neilikasta. Helmihyasinttiruukun jaoin varovasti kahtia, jotta kukkaset asettuivat paremmin astiaan. Astia on sama kuin viime viikon Kukkailottelussa. Lankaköynnökselle toivon erityisesti pitkää ikää! Senhän voi vaikka istuttaa myöhemmin ulkoruukkuun.

Ensi viikolla muuten olen lähdössä viikonloppuna käymään Kainuussa, joten pidetään silloin yksi väliviikko ilottelujen suhteen. Ihan hyvä välillä vetää henkeä.:)






Kukkailottelu on nyt. Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3

 


31 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen istutus! Varmasti todella upea kun hyasintit pääsevät vauhtiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!<3 Itse asiassa istutus näyttää niin ihanalle nyt, kun molemmat hyasintit ovat hieman auenneet ja aurinko paistaa!<3

      Poista
  2. Kyllä se kävättä pukkaa...hissukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee!<3 Onneksi tämä helmikuu on niin lyhyt!:)

      Poista
  3. Oih, vanhojen tanssit! Mä niin tykkään katsella niitä! :D Sun kuvia katsellessani mietiskelin, että on tyttöjen mekkomuoti kyllä muuttunut mun tanssivuosista (vaikkei niistäkään nyt ihan kauhean pitkä aika ole... tai no, yli 10 vuotta kuiteskin). Muistelisin, että mun aikana oli vielä enemmän vanhantyylisiä mekkoja ja suhteessa enemmän itsetehtyjä. Mä vähän kaipaisin mukaan niitä historiallisia pukuja, mutta ovathan nuokin tosi nättejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli NIIN ihanat tanssit!<3 Mä jotenkin tykkäsin näistä tämän hetken tyllimekoista. Jossain vaiheessa tässä välissä oli kai enemmän sellaisia kimallemekkoja, näissä on sellaista herkkyyttä, joka sopii minusta kauniisti vanhojen tansseihin.:)Kyllä mäkin näytin tätini mekossa ikivanhalta!;D Nämä tytöt näyttivät pelkästään nuorilta ja kauniilta.

      Poista
  4. Hieno istutus! Lankaköynnös on kyllä kiva - ja hyvin pidettynä pitkäikäinen huonekasvina. (Pikkusiskollani on ollut sellainen jo pari vuotta, ja pensas alkaa olla melko valtaisa. Hän taivuttelee rautalangasta sille kaaria, joita pitkin kiipeillä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!:) Mulla on ollut huono menneisyys noiden lankaköynnösten kanssa sisällä.:P Meillä on liian kuuma ja kuiva talvella. Terassilla sen sijaan ne kasvavat kesän aikan valtaviksi! Nyt en edes yrittänyt tuoda niitä ulkoa sisälle ennen pakkasta. Tykkään kyllä tuosta lankaköynnöksen kepeydestä paljon!

      Poista
  5. Kaunis istutus! Kevät se hiljalleen meitä lähestyy, ihanaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie!<3 Ihan tosi vaikea kestää tätä kevään odotusta!:)) Jos voisi hoputtaa, niin tekisin sitä vähän väliä.:)

      Poista
  6. Kaunis istutus, mukavaa viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis asetelma. Tuo ruukku sopii loistavasti tuohon. Äidilläni on jossain kätköissä vähän samanlainen mutta en ole osannut ajatella sen käyttötarkoitusta. Nyt näen sen uusin silmin. Todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!:) Nyt kun nuo hyasintit ovat hieman saaneet lisää vartta ja kukat enemmän auenneet, asetelma näyttää vieläkin paremmalta. Siitä tulee hyvälle mielelle.:) Kiva, jos sait inspiksen!

      Poista
  8. Sulla on aina niin nätit asetelmat :)

    VastaaPoista
  9. Joko tosiaan voi narsisseja ostaa? Selviääkö ne sisällä? Kaunista on! :) Viime vuonna sain lankaköynnöksen nippanappa selviämään ulos asti. Siellä se sitten rehevöityi oikein kunnolla, mutta syksyllä kuoli heti kun toin takaisin sisälle. Toivottavasti sinun lankaköynnös on pidempi ikäinen. Terkuin, Kaktuksen tappaja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juu, kyllä on narsisseja ja hyasintteja ollut jo useamman viikon kaupoissa. Eiväthän ne viikkoja kestä kukassa, niin kuin eivät ulkonakaan, mutta sipulit voi kyllä istuttaa myöhemmin ulos, ja seuraavana keväänä voi kokea mukavan yllätyksen.:) Mulla on kukkapenkin lisäksi näitä haudattuna koivun alle nurmikolle. Ne on niin ihanat, kun ne nousee sieltä keväisin!<3

      Poista
  10. Ihana keväinen asetelma kuvissasi! Aika kuluu tosiaan niin ettei huomaakaan. Meillä on jo parikymmentä vuotta siitä kun tytär pääsi ylioppilaaksi!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!:) Aika todella liitää! On ihanaa, kun lapset kasvavat, mutta joskus toivoisi, että voisi seisauttaa ajan kauniilla hetkellä tai palata jonnekin vuosien taakse...:)

      Poista
  11. Meilläkin on tänään vanhojen tanssit, oi niitä kauniita nuoria on niin ilo katsella. :) Kaunis asetelma, keväinen. Mukavaa viikonloppua. <3 Ps. Otin sun neuvosta vaarin, että vesileimat kuvissa on niin last year..;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Frida siitä vesileimajutusta kertoi, ja oli kuulema valokuvauskoulussa näin sanottu!:)) Mulla on nyt sellainen tunne, että kuvista puuttuu viimeinen silaus, mutta kaipa siihen tottuu!;D
      Voi, miten sulla voi olla sen ikäinen lapsi?!
      Kiitos Outi ja ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
  12. Kaunis asetelma. Ja varmasti vielä upeampi, kun helmililjat aukeavat <3

    Omista vanhojen tansseista on YLI 30 vuotta!!!! Siis mitä, enhän mä nyt niin vanha ole...

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Todellakin, asetelma on nyt parin päivän jälkeen ihana, kun kukkivat ovat enemmän auki!:)
      Iik, aika kuluu ihan käsittämätöntä vauhtia! Muistetaan, että ikä on vain numeroita! Vai muistetaanko?:/
      Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
  13. Ihana asetelma, onneksi kevät tulee kohinalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!<3 Kyllä kevättä on jo selvästi ilmassa!

      Poista
  14. Sussa asuu kyllä sisäinen floristi, tai sitten olit floristi entisessä elämässä. Ihana asetelma ja tummanpuhuvat kuvat. Taisi Fridan opeista olla hyötyä, sillä itse toivoisin oppivani ottamaan juuri tuollaisia tummia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies jo kysyi, että meneekö mulla nää kukat ja kasvit vähän överiksi.;)) Ei tietenkään!:P
      Kertauskurssi oli itselleni tarpeen.:) Oli haastavaa ottaa kuvia pilvisenä päivänä itse asetukset säätäen, mutta olen suht tyytyväinen näihin kuviin.:)

      Poista
  15. Kiitos Marja-Terttu!<3 Nyt on niin keväistä ollutkin.<3
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Onpas kauniin keväinen asetelma!
    Tervetuloa näille nurkille♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Tässä flunssaa vastaan taistelen, vaan toivottavasti ehdin kuntoon ennen ensi viikonloppua...

      Poista