perjantai 10. helmikuuta 2017

Aurinkoiset narsissit // Kukkailottelua








Keltainen ei koskaan ole kuulunut lempiväreihini, olipa kyse vaatteista, kodin esineistä tai kukista. Tykkään kyllä siitä, että keltaista käytetään vaikkapa musta-valko-harmaantyylin piristeenä, mutta omaan lempiväripalettiini kuuluvat mustan, valkoisen ja harmaan lisäksi monet maanläheiset ja murretut värit. Narsissit ovat kukkapoikkeus, joka vahvistaa säännön. Nehän kuuluvat olennaisesti lopputalveen ja kevääseen, tuovat auringon tullessaan ja saavat keltaista vieroksuvan  tarttumaan kukkapunttiin tai istutusastiaan!







Mulla on tapana jemmata kauniita pakkauspapereita, ja luulin, että laatikosta olisi vielä löytynyt mustavalkoista silkkipaperia tai sen tapaista, jossa oli kivoja ötökän kuvia (Tigerissa kynttilät käärittiin yhteen aikaan sellaiseen paperiin), olisin halunnut kääriä keltaisen istutusastian siihen. Harmikseni paperi olikin jo lopussa, joten valkoinen pakkauspaperi sai luvan kelvata. Käärin paperin paksulla narulla ruukun ympärille ja asetin kukat vanhahtavaan metallikulhoon, jonka olen ostanut pari vuotta sitten Neilikasta. Kukkia mallailin sekä olohuoneeseen, että keittiöön. Lopulta ne jäivät keittiön pöydälle tuomaan iloa. 
 

  




Kukkailottelu on nyt. Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3

Ihanaa, juuri sellaista kuin toivot, viikonloppua!
Taina 

19 kommenttia:

  1. Hih täällä toinen paperijemmari ;)
    Nyt tajusin, että nuokin alkaa jo tulla kauppoihin...minä en herää tästä alkutalven ahdistavasta horroksesta ikinä, kun en näe ja tunne aurinkoa kunnolla. Päivisin se paistaa ikkunan takana, mutta alkaa painua jo mailleen, kun ulos pääsen....Jospa viikonloppuna sitten <3
    Mukavaa viikonloppua Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, että munki pitäis tehdä itselleni sellainen työtila kuin sulla on! Taidan joutua odottamaan tilan vapautumista vielä muutaman vuoden, vaan kunhan esikoinen lähtee maailmalle niin sitten.;D
      Yritetään kestää. Kyllä tuo ulkona paistava aurinko on kuitenkin paljon paremppi vaihtoehto kuin se iänikuinen harmaus. En tajua, miksi tykkään harmaasta niin paljon!:/ Kai sitä voisi ottaa elämään väriä jossain muodossa.:P

      Poista
  2. Mulla on ollut myös jonkinlainen viha/rakkaussuhde keltaiseen, mutta nyt olen jopa haaveillut keltaisista sohvatyynyistä... Mutta taidan tyytyä kuitenin keltaisiin kukkiin, ehkä :)

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis keltainenhan on kaunis, energinen ja iloinen väri, ja esim. valkoisen kanssa ihanan kesäinen yhdistelmä. Alan epäillä, että mun päässä on vikaa, kun tykkään mustasta ja harmaasta. En edes ole mikään synkistelijä!:P Höh, ehkä munkin täytyy etsiä vaikka joku kiva sohvatyyny keltaisena...:)

      Poista
  3. Narsissit tuovat kevään!
    Joo, mäkin hamstraan aina Tigerin pakkauspaperit...ja kenkälaatikoiden silkkipaperit! =D
    Jotenkin ne on aina sitten hukassa kun niitä etsii.
    Mutta vakea sopii tuohon myös ihanasti!

    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekevät!:)
      Olin aivan varma, että mulla olis vielä sitä ötökkäpaperia...:/ Se oli niin kaunista! Nykyään siellä kääritään kynttilät erittäin tylsään pakkauspaperiin, sellaiseen liukkaaseen ja likaisen väriseen...Alusvaatekaupoissa on kauniit käärepaperit!;D

      Poista
  4. Ihanat narsissit! Mä myös katselin niitä tässä just yks päivä, mutta en vielä ostanut. Ihanaa, kun tulee kevät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera!<3
      Aika pitkään on iloa tuollaisesta ruukusta. Hinta/laatusuhde kohdillaan.:)
      Tänään on ollut oikeasti keväistä!<3

      Poista
  5. Kyllä keltainen on piristävä lisä kukissa, ne hehkuvat suorastaan kevättä kuten kuvasikin :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään onkin ollut todella keväinen päivä täällä. Aurinkoa ja reippaasti plussaa.<3 Kevättä kohti Esther!<3

      Poista
  6. Minäkin jemmaan papereita! Niille tulee kuitenkin aina (usein yllättävän piankin) käyttöä, joten tuntuisi ihan pöljältä heittää ne roskiin/keräykseen ja mennä sitten myöhemmin ostamaan jostain uutta pakkauspaperia askarteluihin, koristeluihin tai lahjojen pakkaamiseen... :D

    Itse tykkään keltaisesta sellaisella viha-rakkaus-tyylillä. Se on jotenkin "kauhea" väri, helposti överi, vaikea yhdistellä nätisti mihinkään, usein vähän liian mauton jopa minulle. Kuitenkin se on myös aivan ihana - etenkin kevään kukissa, kuten esikoissa, tulppaaneissa ja narsisseissa. Haaveilen jostain syystä myös keltaisesta kesämekosta, vaikken tiedä, ilkeäisinkö edes käyttää sellaista. :DD

    Ihanat kuvat! Tekee mieli hankkia jo narsisseja meillekin. (Vaikka olin aikeissa odottaa pääsiäisen aikaa ennen kuin hankin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3
      Hih, liian mauton jopa minulle-kommentti sai mut nauramaan!:)) Välillä töissä sanotaan toisillemme, että mauton, mut sopii sulle.;D Työpaikkahuumoria.:P
      Keltainen kesämekko muuten kuulostaa aika ihanalta...Oikeastaan mikä vain kesämekko kuulostaa tässä vaiheessa vuotta parhaalta vaatteelta, mitä voi päälle laittaa.:D
      Äh, pääsiäinen on tänä vuonna vasta huhtikuun loppupuolella! Siihen on ihan liian pitkä aika, että malttaisin odotella. Ehkä laitan pääsiäisenä näitä ulos, kuten olen monena pääsisäisenä tehnyt!:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Totta!:) Sulla ei taida olla näitä värirajotteita, vaan osaat nauttia kaikista väreistä!<3

      Poista
  8. Oiiih. Olet löytänyt jo narsisseja !!! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlistä, enkä voinut ohi kävellä, kun ei maksanut montaa euroa.:)

      Poista
  9. Just ja just ennätimme mekin osallistua tämänkertaiseen kukkailotteluun :) Mukavaa sunnuntai-iltaa! Toivottelevat Jani ja Aleksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan mahtavaa, että olette mukana ilottelemassa pitkästä aikaa!<3

      Poista
  10. Kiitos Marja-Terttu!:)
    Samat ajatukset, kevääseen kuuluu kaikki iloiset värit!<3

    VastaaPoista