perjantai 25. marraskuuta 2016

Ensimmäisen adventin Kukkailottelua



Tähän Kukkailotteluun minulla onkin peräti kahdet kukkaset! Joulukukilla jatketaan, kun kerran eletään ensimmäisen adevntin aikaa. Viime viikolla sain päähäni, että minun on pakko saada amarylliksien lisäksi jouluruusu. Kävinkin  viime perjantaina kaupunkireissulla Neilikassa ja jouluruusun lisäksi nappasin mukaani setin valkoisia hyasintteja. Kuvat otin jo viime viikonloppuna (Onneksi, sillä koko viikko on ollut erittäin vähävaloinen), molemmissa kukat olivat tuolloin tiiviisti sulkeutuneina. Uskon, että sekä jouluruusu, että hyasintit aukeavat nyt viikonlopun aikana. 








Hyasinteista rapsin mullat pois ja asettelin ne sellaisena maljakkoon. Jos löytäisin jostain edullisesti maljakon, joka on tarkoitettu sipulikukille ilman multaa, niin sellaisen ostaisin! Pelkäsin, että joko kuivatan tai kastelen liikaa noita hyasintteja. Joka tapauksessa ne näyttävät juuri nyt voivan oikein hyvin, joten pelkoni lienee turha...







Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitä postaukseen linkki tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin  #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3 Viime viikon Kukkailottelun kooste löytyy eiliseltä eli täältä.


Ihanaa adventtiaikaa ja viikonloppua!💚
Taina 


20 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Hyasintit lemppareitani,onneksi saan niitä täällä joulunakin. Nämä kun ovat varsinaisesti kevään kukkia,ainakin täällä ja pihassa niitä kukoistaakin keväisin :) Mukavaa advettia sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther!<3 Olen minäkin istuttanut hyasintteja (huonolla menestyksellä) kukkapenkkiin. Joko sipulit ovat menneet pilalle tai joku on pistellyt ne poskiinsa.;D
      Saitkos isältäsi veistiä, tuliko paketti perille?
      Kivaa ensimmäistä adventtia!

      Poista
  2. Hyasintit ovat minustakin parhaimmillaan juuri noin - juuret ovat niin koristeelliset. Mukavaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli kovasti sellaista korkeampaamaljakkoa, joka on kapeampi keskeltä...tiedäthän!:) Näin myös vahattuja (?) amarylliksiä. Sellaisenkin voisin ottaa!:D
      Ihanaa adventinaikaa Riitta!

      Poista
  3. Jouluruusun unohdin eilen. Sellainen on pakko saada. Kuvasi hurmaavat! 💚 Iloista ensimmäistä adventtia! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Tuija!<3 Alkoi mulla olla jo sellainen pakko, tuo jouluruusu.:) Huomasin, että viime vuonna tuo pakko iski samaan aikaan.;)

      Poista
  4. Suihkuttele hyasinttejä vähän joka päivä niin kyllä pärjäävät!
    Kauniita!
    Täällä töissä juuri niitä istuttelen!! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvoista Susanna!<3 Tänään annoinkin vettä suihkupullolla neuvosi mukaan.:)
      Sulla on ihana työ!<3

      Poista
  5. Tykkään noista hyasinteista noin, ovat kauniita lasipurkissa. Jospa kopioisin sinulta idean, saapi nähdä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu!:) Jos tykkäsit, niin anna mennä vaan, eihän tämä oma ideani ole ollenkaan!:)

      Poista
  6. Mulla oli tänään tarkoitus käydä hakemassa hyasinteille alustaksi sammalta, mutta jäi, kun pimeä yllätti suomalaiset.. Sitä kun laittaa lasipurkin pohjalle, niin hyvin pärjäävät ilman multaa.

    Lupsakkaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On munkin käytävä sammalta nyppimissä, mutta ei tarvitse etuovelta montaa askelta ottaa, niin terassin valotkin kantaa!;))
      Sitä samaa Annukka!<3

      Poista
  7. Teillä on niin idyllistä. Ihana jouluruusu ja ihanat hyasintit. Meilläkin on lasipurkeissa hyasintit melkein joka joulu. ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en nyt idyllistä tiedä, mutta olen aina tainnut olla sellainen somistelija.:D Joku voisi pitää sitä vikanakin!;D
      Sulla on upeat verhot! Ihailen sun luovuuttasi.<3

      Poista
  8. Ihania kuvia. Ehkä tämän innoittamana osta jouluruusun itselleni tän jouluna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!<3 Tämä oli vielä tällainen lehdellinen versio, mutta tykkään ehkä vielä enemmän jalostetuista, lehdettömistä jouluruusuista, joissa on kukintoja ihan hirmuisesti...:)

      Poista
  9. Nyt vasta ehdin lukea postauksesi ja kappas, samanlaisia hyasinttiajatuksia. :) Viime vuonna sain sintit selviämään Aalto-maljakossa niin että juuret olivat vedessä. Nähtäväksi jää kuinka tänä vuonna käy. Ihanaa ensimmäistä adventtia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!:D Eivät ole vielä täysin auenneet nuo minun hyasinttini, mutta näissä tulee mieleen sanonta "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka".;) Minusta hyasintit ovat kauniita jokaisessa vaiheessa.<3
      Ihanaa adventtia Heidi!

      Poista