tiistai 11. lokakuuta 2016

Syksyinen pataleipä



Se on tämä syksy, joka saa minut käyttäytymään kuin olisin Muumimamma. On ihana kokkailla  ja leipoa perheen miesväelle. Yleensä minusta ei siis ole, mutta syksyisin kyllä! Tänäänkin olen viettänyt keittiössä tunnin ja toisenkin. Ruuanlaiton ohessa leivoin näitä helppoakin helpompia sämpylöitä ja jälkiruuaksi tein päärynäpaistosta.






Viikonloppuna puolestaan päätin kokeilla uudelleen pataleivän leipomista, tällä kertaa syksyisellä vivahteella. Edellisestä kokeilusta on muistaakseni vuosi aikaa, eikä leipä sillä kertaa tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Viime vappuna olimme juhlissa, jonne eräs vieras oli tuonut mukanaan leipomaansa pataleipää. Se oli NIIN hyvää, että on pitänyt keväästä saakka tehdä uusi kokeilu. Muistaakseni juhlissa syömässäni leivässä oli kuivattuja karpaloita ja pähkinöitä. Kun leivontainspis iski lauantaina, ei minulla ollut karpaloita, mutta päätin korvata me pakastepuolukoilla. Puolukat toimivat minusta leivässä mainiosti.







Reseptiksi valikoitui Helsingin Sanomista löytämäni ohje omalla sovituksella. Tyhjensin pari pähkinäpussin pohjaa, cashew- ja pekaanipähkinöitä, lisäksi pinjansiemeniä. 

Leivontatarpeet:

6 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 dl pähkinöitä/siemeniä murusteltuna
1,5 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
4 dl vettä
puolukoita tai muita marjoja

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää lopuksi 42-asteinen vesi taikinaan. Sekoita, älä vaivaa. Itse laitoin kulhon päälle tuorekelmun ja kulhon yöksi uunin sisuksiin. Ei ainakaan käy veto! Pataleivän annetaan siis kohota 12-16 tuntia ennen paistamista.

Kun kohotusvaihe on ohi, kaadetaan taikina jauhotetulle pöydälle, ja käännellään taikinaa muutaman kerran jauhoissa. Minä lisäsin sulatetut puolukat tässä vaiheessa ja muotoilin samalla leivästä nopsaan pyöreän. Leipä saa kohota vielä puoli tuntia leivinliinan alla.




Uuni laitetaan lämpenemään 250-asteiseksi ja valurautapata laitetaan uuniin lämpenemään samalla. Kun uuni on lämmin, laitetaan taikina kuumaan pataan, ja pata takaisin uuniin. Tällä kertaa lorautin padan pohjalle tilkan oliiviöljyä ja voitelin padan sisältä öljyllä, sillä muistelin, että edelliskerralla leipä ei irronnut padasta kovinkaan helposti. Nyt irtosi! Leipää paistoin ensin 30 minuuttia ilman kantta ja vielä 15 minuuttia kannen alla.






Kylläpä tuli hyvää! Meillä syödään nykyään todella vähän leipää. Miehelle ja itselleni ostan melkein pelkästään näkkäriä, ettei tarvitse heittää pilaantunutta leipää roskiin. Tuore leipä silloin tällöin suoraan uunista on aika luksusta. Pataleivässä vaikeinta on laskea etukäteen, milloin taikina pitää tehdä, jotta se on oikeaan aikaan valmista tarjottavaksi.;D

Kivaa viikkoa! Kohtahan se on taas Kukkailottelun aika!;)

Taina

12 kommenttia:

  1. Vau miten herkun näköistä ja hyvät kuvat! Itse en ole vielä pataleipää kokeillut tehdä vaikka aikomus olisi. Valurautapataa mulla ei ole mutta keraaminen kyllä, se varmaan käypi.
    Täytyiskin kerätä kukkakuvia taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar!<3 Keraaminen astia käy varmasti oikein hyvin! En muista, miksi aikoinaan hankin valurautapadan...varmaan pataruuille, mutta sitä on tullut käytettyä todella harvoin. Säästin kuitenkin joskus astioita karsiessani, ja tämä resepti tuli kuin tilauksesta.;)
      Voi, siellä on varmasti kaikkea kaunista, paljon syytä ilotteluun!<3

      Poista
  2. Pataleipä on roikkunut to do -listallani jo harmillisen pitkään. Oon kerran saanut maistaa uunituoretta pataleipää ja se oli ihan älyttömän hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun tuumasta toimeen!:) Tunnistan tuon ryhtymisen vaikeuden.;D

      Poista
  3. Ah ihanan näköistä! Tuoksuu tuntuu melkein tänne saakka... :P

    VastaaPoista
  4. Näin jossain facebookissa maininna puolukkapataleivästä, mutta unohdin sen samantien. Kiitos kun muistutit :D Meillä on niin paljon puolukkaa pakkasessa, enkä osaa sitä oikein mihinkään käyttää, joten tätä kokeilen pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin tykkäsin, ja leipä hävisi kokonaan.:) Seuraaksi hankin kuivattua karpaloa ja kokeilen sitä leivän sekaan..

      Poista
  5. Kerrassaan ihania kuvia herkullisen näköisestä pataleivästä. Täytyypä kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Oi, näyttää hyvältä! Mä joskus yritin tehdä pataleipiä, mutta ne eivät millään meinanneet onnistua. Itsepäisesti halusin käyttää tuorehiivaa, mutta ehkä kuivahiivan mittaaminen olisi helpompaa ja taikinasta tulisi sopusuhtaisempi. Pitää kokeilla uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera!:) Kannattaa kokeilla uudelleen, ainakin mulla tämä kakkosversio oli paaaljon parempi kuin se eka yritys. Syyslomalla taidan kokeilla niillä kuivatuilla karpaloilla...

      Poista