perjantai 21. lokakuuta 2016

Sangen piikikästä Kukkailottelua



Viikon päivät meidän olohuoneen sivutasolla on komeillut ihan uusi viherkasviryhmä, aika piikikäs sellainen.:)



 



Suurimman kaktuksen löysin sattumalta Kodin Terrasta. Pienempi kaktus (olikohan tuon nimi anopinjakkara..) ja aloe (ei vera, vaan joku muu...) ovat Kukka ja Sisustus Neilikasta, kuinkas muuten! Noihin iskin silmäni ottaessani kuvia Kukkailottelua varten.

Aluksi etsin kasveilleni mustia ruukkuja, koska tuolle isommalle minulla olisi ollut sellainen jo valmiiksi. Noille pienemmille ei löytynyt sopivaa mustana, joten ostin kaikille kolmelle uudet ruukut Terrasta. Taidan vaihtaa myös rahapuun samanlaiseen ruukkuun kuin missä tuo isoin kaktus on. Valkoisen ja vihreän yhdistelmä tuntuu aina yhtä raikkaalta.<3




 



Turha kai sanoakaan, että mielestäni tuohon kaktuskokoelmaan sopisi vielä kaksi kaktusta lisää.;D Haluaisin ainakin sellaisen isomman kaktuksen, jossa on littanat ja pyöreät lehdet. Tiedättekö? Tarkoitus on pari muutakin viherkasvia vielä hankkia, sillä laitoin viime viikolla yhden kivan amppelin tilaukseen...

Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitä postaukseen linkki tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin  #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3 Viime viikon Kukkailottelun kooste löytää täältä.

Ihan lomalla,
Taina

19 kommenttia:

  1. Meillä ei ole aikoihin asunut kaktuksia. Näyttävät kauniilta ikkunalaudalla! Ihana kaktusvillitys tykkään, saat sen tarttumaan vielä minuunkin. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole meilläkään ollut kaktuksia vuosiin. Esikoinen sai muistaakseni sellaisen ihan pienen, kun muutimme tähän kotiin. Kaktusta ei hoidettu oikeastaan mitenkään, eikä se siltikään kuollut. Lopulta taisin vain heittää sen pois, kun kyllästyin. Elän siis toivossa...
      Mullekin tarttui se kaktusvillitys, kun niitä on näkynyt vähän siellä sun täällä. Aika nopeasti annoin periksi, kun kuume yllätti.;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tykkään kovin...mutta piikit pistää oikeasti. Oli hiukan hankalaa vaihtaa ruukkuja.:P

      Poista
  3. Hienoja on. Meillä(kään) ei ole vuosikausiin ollut kaktuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!:) Vähän puskista tuli mullakin tää kaktuskuume.;D

      Poista
  4. Mammalla oli tuolainen monihaarainen superiso...sitä oli kiva tökkiä neulalla kun siitä valui valkoista nestettä 😄
    Ja nyt kun kommentoin kännykän kautta, niin tää taitaa tulla tuplana.....
    Hyvää lomaa 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pitäisköhän kokeilla neulalla!:DD Sitä voi varmaan juoda, jos tulee tiukka paikka? Eikös noi kaktukset pelasta aavikolla...:)
      Poistin sen toisen. Itse en kommentoi yhtään enää kännykän kautta, kun tulee tuplt, ja lisäksi se vaatii aina kirjautumaan sisään, vaikka oisin jo kirjautuneena.:O
      Kivaa työviikkoa Satu!<3

      Poista
  5. Komeita piikki-kavereita!
    Mukavaa viikonlopun tunnelmointia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!:) Mukavaa viikkoa sinne Espanjaan!<3

      Poista
  6. Kaktukset on kivat ryhmänä, nätiltä näyttää.

    VastaaPoista
  7. Ihania, piikikkäitä ja samalla söpöjä. :D Kivaa lomaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!:D Yritetään ottaa rennosti ja nauttia!<3

      Poista
  8. Kaktukset ovat sympaattsiia, mutta olen huomannut että kissataloudessa niihin kertyy pölyn lisäksi kissankarvoja ja sitten niitä saa puhdistaa imurin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah!:D Kisua kiinnostaa kaktukset!:D Mulla on yksi työkaveri, joka surkuttelee, ettei voi pitää mitään kukkia, kun kisu on vähän turhan kiinnostunut niistä. Tuli vaan mieleen, kun sulla oli samassa kuvassa kukat ja kisu! Ilmeisesti sun kissa jättää kuitenkin leikkokukat yms. rauhaan?

      Poista
  9. Huomasin haasteesi juuri. Onneksi ehdin vielä mukaan :-) Kaktukset ovat niin sympaattisia. Meillä parhaillaan ihaillaan kalanruotokaktuksen kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan mahtavaa, että löysit Kukkailottelun! Hieno se sinun kalanruotokaktuksesi. Täällä oppii aina uutta.:D Tervetuloa toistekin mukaan!<3

      Poista
  10. Kiitos Marja-Terttu!:) Mukavaa viikkoa sinulle!<3

    VastaaPoista