sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Hyvänmielen lista lokakuulle















Ihana viikonloppu kauniissa auringonpaisteessa on kohta ohi. Tänään kävin aamulla ottamassa sumuisia kuvia järven rannasta ja tuolta peltojen keskeltä. Lisäksi nautin yksinolosta siivoillen ja musiikkia kuunnellen. Mies oli nuoremman kanssa turnauksessa ja esikoinen jälleen leireilemässä. Siivoillessani laadin mielessäni listaa asioista, joista tulee hyvä mieli, ja jotka haluan toteuttaa nyt lokakuussa. Idean tähän sain Desing Sarandian Insta-tilillä olleesta kuvasta. Oma listani näyttää tältä:







Aika paljon askartelu siis luvassa.:) Kuukauden lopussa on syysloma, joten viimeistään silloin pääsen ruksailemaan noita ruutuja. Toivottavasti jo aiemmin!

 Miltä sinun lokakuun hyvänmielen listasi kuulostaisi ja näyttäisi?

Taina


25 kommenttia:

  1. Hui, kuinka värisyttävän ihania kuvia! Hyvä lista sinulla lokakuulle, joka minulle tuli yllättäen. Syyskuu suhahti. Lempeitä syysiltoja! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku!:) Aika nopeasti tämä lokakuu minustakin tupsahti.;)
      Toivotaan tätä aurinkoa, joka meitä on nytkin ilahduttanut!

      Poista
  2. Onpa kauniita kuvia! Etenkin ensimmäinen on suosikkini. Listasikin kuulostaa hyvältä. Minä odotan lokakuulta syyslomaa. Olisi reissua luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!<3
      Oi, lomareissu kuulostaa ihan mahtavalta! Paras tapa irtautua kotihommeleista.
      Meillä ei ole sellaista luvassa, vaikka mieskin taitaa kerrankin lomailla muun perheen kanssa. Ehkä jotain retkeilyä, jos säät suosii vielä silloin...:)

      Poista
  3. Huikean kauniit sumuikuvat - tuo sinisen sävy!!! Minä odotan iltoja hyvien kirjojen parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Kuulostaa täydelliseltä!:) Olis mullakin pari kirjauututta, jotka toivon ehtiväni lukemaan. Jos ei aiemmin, niin jouluna sitten. Vitsi, mä oon jotenkin kadottanu mun lukuharrastuksen tässä vuosien saatossa, ja mulla on sitä ihan ikävä.:/

      Poista
  4. Kerrassaan upeat hetket olet saanut taltioitua! Tuo ensimmäinen on niin taiteellinen - tauluksi kävisi vaikka kaikki.
    Täytyykin pohtia tuota omaa listaa - kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Kauempaa järvi näytti aluksi aika samalta kuin talvisena pakkaspäivänä.:D No, se oli tuota sumua.
      Jotain kivaa kannattaa lokakuulle suunnitella!:)

      Poista
  5. Wow! Miten upeat kuvat! Ja mielenkiintoisia nuo askartelu-listauksesi.. Nahka, betoni.. Toivottavasti tänne blogin puolellekin eksyy jotain juttua niistä! Odottelen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie!<3
      Ois joo tarkoitus niitä askarteluja täällä blogissakin sitten jakaa.:) Nää on poltellu mua niin kauan, että nyt mä otan ajan tuohon. Sitähän tää nykyään on, kun kaikkea kivaa ei ehdi millään, mut nyt ois sitten askartelun vuoro!;D

      Poista
  6. Ihania kuvia! Niin kauniita ja rauhallisia. Tykkään oikein paljon.

    Tekemistä ja nautiskelua mukavasti listassasi. Ihana ajatus tämä hyvän mielen lokakuu. Luulen että se ottaa kovastikin tuulta purjeisiinsa ja saa monet miettimään omia lokakuisia juttujaan. Niinkuin minutkin. Tein oman listani. Kiitos inspiraatiosta!

    Tästä voisi tulla ihan vaikka kuukausittainen häppening. Jokainen kuukausi ansaitsee omat kivat juttunsa. Ainakin että sellaisia mielessään miettisi.

    Aurinkoista lokakuuta Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo!<3 Oli ihana aamu! Tänään ois kyllä ollu vielä hienompi, vai tuntuuko se vaan, kun pitää töihinkin ennättää...;)
      Hei, ihana kuulla, että lista inspiroi, sillä mietin tosiaan sitä, että tällaisen voisi tehdä joka kuukausi ja haasteenakin sitä mietin!<3 Varsinkin, kun syksy on yleensä pitkä ja synkkä ja se vaikuttaa usein mielialaan laskevasti.
      Ihanaa lokakuuta sinulle!<3

      Poista
  7. Onpa KIVA lista !
    Ja kauniita sumukuvia.
    Hyvää tätä viikkoa :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos!<3 Uskon, että sulla syntyy kaikkea kaunista!:)
    Ihana, aurinkoinen maanantai saatiinkin!<3

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia!
    Listasi näyttää hyvälle:) Minunkin listassa voisi olla askartelua ja vähän joulustelua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!:)Eipä muuta, kun listaamaan kivoja juttuja lokakuulle!:)

      Poista
  10. Kerrassaan ihania kuvia! Tänä syksynä olis kyllä pitänyt olla kamera koko ajan hollilla, kun tuntuu, että luonto pistää ihan parastaan koko ajan. (Eilen koitin kesken golfkierroksen ottaa kännykällä kuvan yli lentävistä hanhista, mutta eihän niistä jäänyt kuin pienet pisteet ruudulle. Olis ollut hauska video, kun pitivät niin kovaa möykkää).

    Mutta siis juu ja voihan kääk tota joulua :D. Tässä alkaa kohta anti-jouluihmiselle kovat ajat :D
    Sensijaan ränsistyneet kesäkukat ja pystyyn paleltuneet yrtit pitäis kyllä siivota pois silmistä täälläkin. En tiedä, mikä siinäkin muka on niin vaikeaa, ettei niitä vaan voi yksinkertaisesti kiikuttaa kompostiin, vaan aina vaan kotiin tullessaan harmitella, että noikin tossa vielä... Ja jotain syysistutuksia olis kiva laitella, mutta ongelma on se, etten oikein tykkää mistään syysvalikoimista. Kanervista metsässä kyllä, mutten niinkään ruukuissa. Vaikka onhan niitä kaikkia muitakin, mutta jotenkin tulee ekana mieleen ne rapisevat Callunat.

    Betoniaskartelut on olleet semmoset viisi vuotta vissiin jo harkinnassa, mutta aina vaan alottamista vaille valmiina :). Paitsi että mies on uskollisesti pessyt kaikki turkkilaiset jugurttipurkit odottamaan, että mun suunnitelmat joskus toteutuu ja alan valaa niihin jotain. Kerran jo kysyikin, kun meinasi se parimetrinen purkkipino kaatua pääll, että vieläkö näitä tiskataan :D?

    Jahka golfkenttä menee kiinni (marraskuussa näillä näkymin), pitää alkaa kehitellä muuta tilalle.

    Mutta tulipas nyt taas pitkä vastaus. Oli sopivasti luovan tauon paikka työn ohessa. Sori :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Ei todellakaan tarvi pahoitella, että kirjoitat enemmän kuin kaksi sanaa!<3 Näitä sun kommentteja on joka kerta yhtä ihana lukea.<3 Minä sen sijaan pahoittelen jälleen sitä, että vastaaminen kestää viikon! Ei hyvä. Pakko sanoa, että kiire ja väsy painaa. Lisäksi tää mun kannettava reistailee, joten oon sitten tehny kaikkea muuta, kuin ollu koneella. Kai se on oikeastaan ihan hyvä...?:)
      Just äsken palasin ystävän luota Mäntsälästä, ja mietin, että jaksaisko lähteä ostamaan sen betonisäkin. En sitten mennyt, kun ajattelin, että mies sais olla kantamassa sitä. Taidan tyytyä tänään kokeilemaan pataleipää ja ehkä yhtä tuohiaskartelua, se tuohen palanen on odottanut samoin viikon, että rouvalla ois aikaa.;)
      Toivotaan hei ihania golffaussäitä!<3

      Poista
  11. Todella kauniita kuvia! Listat helpottaa suunnittelua, mutta mulla ne valitettavasti jää vaan sanahelinäksi paperille, joka jossain vaiheessa viskataan takkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina!<3
      Juu, listoille voi hyvinkin käydä noin. Mulla yleensä toimii niin, että minkä kirjoitan muistiin kerran, muistan sen hyvin ja se auttaa mua jotenkin orientoitumaan asioihin. Nää nyt muutenkin on enimmäkseen tällaisia "kiva tehdä" asioita, ei mitään työjuttuja tai pakollisia kotihommia. Pakoa arjesta?;D

      Poista
  12. Ihanat kuvat, kertakaikkiaan! Mun lokakuu näyttää kauhean työntäyteiseltä. Onneksi on tiedossa muutama päivä lomaa lasten syysllman yhteydessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3
      Ihan sama meininkin, kiire piinaa, mutta ajattelin just tän listan avulla löytää niitä henkireikiä mahdollisesti ankeaan lokakuuhun. Toistaiseksi ulkona paistanut aurinko on riittänyt nostamaan tunnelmaa ja listan asiat ovat piipahtaneet välillä mielessäni.:)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Satu!:) Liian usein taitaa tulla listattua vain sellaisia pakkopullia. Yritän muistaa tehdä enemmän muutakin kuin velvollisuuksia.:)

      Poista