sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Höyhenenkevyttä



Olen aina tykännyt joutsenista. Siinä on jotain pysäyttävää, kun tuon kokoinen lintu lentää taivaalla. Ääntelyssään ne ovat minusta huvittavia. Toisinaan nauran ääneen, kun kuuntelen tuolla rannassa niiden tööttäilyä. Tulee mieleen rikki mennyt auton töötti tai airojen hankaimet, jotka pitävät ääntä. Olisipa kiva ymmärtää, mitä ne viestivät toisilleen!







Rannassa en ole joutsenten nähnyt oleskelevan, mutta höyhenistä päätellen, ne ovat ainakin piipahtaneet siellä. Eilen nappasin yhden höyhenen mukaani, viis kirppuvaarasta!;D 

Kuten kuvista näkyy, alkavat puut olla enimmäkseen paljaina täällä, ja kaunis ruska ohitse.



 



Tänään ajelin vielä nurmikon ennen kuin mies pesi molemmat leikkurit ja laittoi ne varastoon, keräsin viimeiset omenat, ja yhdessä laitettiin suojaukset hedelmäpuiden ympärille. Pihakalusteet on nyt kannettu vajaan ja pelakuut vein varastoon talvehtimaan.  Pallogrilli tosin jätettiin vielä pihalle, jos vaikka syyslomalla halutaankin grillata makkarat ja fiilistellä pimeässä illassa...Vaan kieltämättä sisällä puuhastelu, kynttilöiden polttelu ja sohvannurkka tuntuvat ihan mukavilta tavoilta viettää aikaa. Taidan olla valmis talventuloon.

Höyhenenkevyttä viikkoa!<3

Taina




6 kommenttia:

  1. Minä en taida koskaan olla valmis talvetuloon, vaikka pihakalusteet kasasin suojaa, terassimatot on pesuavaille varastossa ja takkapuita pinottu kuution verran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, katsotaan, kuinka valmis mä olen vaikka marraskuussa.;) Ei vaan, jotenkin mulla on nyt kauhea luotto siihen, että tästä syksystä tulee hyvä! Kuten tiedät, olen ollut NIIN kypsä moneen asiaan, mutta just nyt tuntuu jonkunlainen rauha omassa päässä.:)

      Poista
  2. Mä ihailen kyllä reippaiden ihmisten valmistautumista talveen hyvissä ajoin - itse kun kuulun siihen sarjaan, jolta voi se grilli unohtua hangen alle... Onneksi on tuo mies! ;) Jokaisella sohvalle kynttilän valoon suklaalevyn kanssa käpertyvällä hedonistilla täytyy olla oma hoputtaja ja työnjohtaja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Kyllä se meilläkin on mies, joka aina huolehtii monenlaiset asiat.:D Sohva ja kynttilät tässä onkin jo, suklaa vain puuttuu...:)

      Poista
  3. Musta tuntuu että vaikka me aina tiedän että talvi tulee, silti se pääsee joka vuosi yllättämään :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna talvi tuli oikeastaan vasta tammikuussa, rytinällä kylläkin. Saapas nähdä, koska tänä vuonna tulee lumi ja pakkanen.:)

      Poista