sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Halloween-kurpitsat maalaamalla



Eilen päätin tarttua lokakuun hyvän mielen listaani. Jotain olen sieltä ennättänyt jo tehdä, kuten siivonnut osan kesäkukista ja laittanut syysistutuksia tilalle, mutta homma on vielä niiden suhteen hieman vaiheessa. 

Ostin siis kaupasta kaksi kurpitsaa ja hain varastosta Annie Sloan  -chalkpaint maalipurkit. Viime vuoden maalauprojekteista minulta löytyy neljää eri väriä tuota maalia. Tänä vuonna ajattelin päästä kurpitsoiden askartelussa huomattavan paljon helpommalla kuin viime vuonna, ja pääsinkin! Viimevuotinen Helinä-keijun kaiverrus on aika työläs tehdä ja viimeksi maalasin kurpitsat suihkuttamalla, mutta nyt siis halusin kokeilla Annie Sloan -maalia. Älyttömän helppoa ja kivaa!






Kertamaalaus riitti, ja tuo maali kuivuu melkein sitä tahtia, kun sitä sutii. Suurempi kurpitsa on maalattu sävyllä Duck egg blue ja pienempi Graphite-sävyllä. Varret jätin luonnollisen vihreiksi.

Mietin kurpitsoiden viemistä terassille syysistutusten sekaan, mutta näiden värit tuntuivat heti istuvan tuohon eteisen lipastolle, siskon maalausten viereen, joten siihen ne nyt jäivät. Takan päältä nostin vuosia vanhat peikonpähkinäoksat ja puhaltelin niistä suurimmat pölyt pois...vaikka halloweeniin kai sopisikin pölypallerot ja hämähäkinseitit.;) Viime vuoden ostoksia on paristolla toimiva valonauha, jonka vielä viritin tuomaan tunnelmaa.



 



Nyt kun nuo maalit on taas helposti saatavilla, voi olla, että tulee maalailtua jotain muutakin. Eilen innostuin sipaisemaan toisen kerroksen maalia viime syksynä grafiitinharmaaksi maalaamalleni Bonanza-tuolille, sillä tuolloin minulla oli vain pieni purkin pohjallinen maalia, ja joissain paikoissa maalia oli alunperin turhan ohuesti.  Saattaa olla, että yksi kolmesta valkoisesta Bonanza-tuolista saa vielä tuollaisen ankan munan värin pintaansa...

Noista siskon maalauksista tulikin mieleen, että marraskuussa hänen navetallaan Riihimäellä on jälleen Joulumyyjäiset! Myynnissä navetalla on siskoni taulujen ja käsitöiden lisäksi monien muiden lähialueen taitajien käsitöitä yms. kaunista ja kivaa, vaikka joululahjoiksi. Suosittelen lämpimästi, ja olen itsekin menossa!

Leppoisaa sunnuntaita!
Taina 

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös olekin, ihastuin niihin niin, että ne oli saatava itselle!:)

      Poista
  2. Kiva idea tuo kurpitsojen maalaus! Kaapissa olisi jotain valkoista kalkkimaalia, melkein pitää kokeilla.
    Kauniita tauluja siskosi maalaa, tulisin ehdottomasti tuonne navetalle, jos asuisin lähempänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä!:) Ainakin täällä Sinellissä myydään jotain kalkkimaalia pienissä purkeissa, ja sellaisella purkilla maalaa varmasti useamman kurpitsan. Pitää kattoa, vieläkö mä maalaisin kans yhden harmaan ja yhden valkoisen...Se vei koko käden!;D

      Poista
  3. Kiitos Ma-Te!:) Jotenkin nuo kurpitsat tuntuivat kuuluvan nyt tuohon.:)
    Mukavaa uutta viikkoa!<3

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniit kurpitsat! Ja kiitos tuosta vinkistä jouluostoksille - klikkasin heti muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!:) Hei, kiva! Tiedä, vaikka törmättäisiin myyjäisissä!:)

      Poista
  5. Ihan älyttömän kivat! Mutta sitä mietin, että miten joku edes hoksaa maalata kurpitsoja?? Mulle ei olis tullut mieleenkään mikään noin kiva ja simppeli idea. (Jos joku tähän aikaan vuodesta edes mainitsee kurpitsa-sanan, iskee heti hirmu Halloween-angsti, koska kuuluu niihin "juhliin", joista en tykkää yhtään. Mutta sun ansiosta kurpitsat sai nyt munkin mielessä uuden mahdollisuuden :)). Ja valosarjat tekee asetelmasta ihan täydellisen. (Itse virittelin valosarjan kokeeksi Kekkilän viljelylaatikkoon, josta poistin ränstyneet yrtit ja vaihdoin syysistutuksia tilalle. Piti tulla kiva, mutta näytti omaan silmääni joltain joulutorilta ja päätin laittaa valot takaisin kaappiin. Ei ollut vielä niitten aika. Tai ainakin tarvii kaivella joku vähän simppelimpi ja hillitympi versio tilalle).

    Iloista syyslomaa! Eikös teillä nyt ole sellainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en mäkään mikään halloweenin ylin ystävä ole!;D Lapset täällä Suomessakin tykkää halloweenista ihan kauheasti, lapsilla tarkoitan oppilaita koulussa. Odottavat malttamattomana diskoa, ja pukeutumista, vähän kuin vappuna, mutta pienellä lisäjännityksellä teemasta johtuen.:) Meillä on joskus vuosia sitten halloweenina leikitty kotona pimeänpiilosta ja syöty jotain herkkuja. Nyt ehkä tyydymme vain herkuttelemaan, kun on nuo meidän omat pojat jo aika isoja...Karkkien kerjäämistä Amerikan malliin en ymmärrä, pääsiäisenä ihan eri juttu!:P

      Lomaan on vielä meillä viikko eli sinnitellään, sinnitellään. Tiedäthän, ennen lomaa aina tuntuu, ettei jaksais enää yhtään. No, jaksan ja lapsetkin jaksaa.:) Mutta kiitos, ihanaa syyslomaa odotellessa!<3

      Poista
  6. Minäkin olen vakaasti miettinyt maalata kurpitsat tänä vuonna, kun emme millään saaneet tilattua niitä hurmaavia valkoisia aitoja "naturel" kurpitsoja kukkakaupalle!!

    Hyvin kauniita nuo siskosi maalaukset!! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Voi olla, että mäkin vielä ostan pari kurpitsaa lisää, sillä ulos mahtuisi hyvin syysistutusten sekaan joku.;)

      Kiitos siskon puolesta!<3 Tykkään niistä kovasti itsekin.:)

      Poista