sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Blogiarkiston kätköstä - Kinuski-puolukkapaistos








Tässä reilun kolmen vuoden aikana olen huomannut sellaisen jännän jutun, että toisinaan jotkut postaukset alkavat elämään omaa elämäänsä. Aikanaan minua oikeastaan ärsytti, että esimerkiksi arvontapostaus, jonka arvonta oli ollut ja mennyt aikoja sitten (Voisin kyllä harkita jotain samantapaista lähitulevaisuuteen, mitä sanotte?), roikkui aina vain luetumpien postausten listalla. Paljon on luettu myös vaikkapa ajatuksiani Elloksen uudistuneesta ilmestä ja etsitty apua omenapuiden alle. Viime syksynä kirjoittamaani postausta lankaköynnöksistä on luettu ahkerasti koko vuoden ja ihan viime aikoina niin paljon, että se on noussut tuonne kuukauden luetuinpien postausten joukkoon. 

Syntyikin ajatus, että voisin kaivella vähän arkistoja ja poimia sieltä joitain postauksia, jotka olisivat jälleen ajankohtaisia tai muuten vain kestosuosikkeja. Tässäpä siis ensimmäinen poiminto blogiarkistosta, ja kinuski-puolukkapaistoksen ohje, jota on luettu yli 2000 kertaa sen jälkeen, kun sen pari vuotta sitten blogiin kirjoitin. Näin syksyllä erilaiset paistokset ovat suosittuja, ja tätä reseptiä voin suositella hyvin lämpimästi, vaikkei puolukoista niin paljon välittäisikään. Tässä reseptissä, jonka olen saanut ystävältäni, joka puolestaan bongasi sen Aamulehdestä, ei tosiaan kannata pelästyä tuota puolukkaa paistoksen päällä.:) Makean ja kirpeän yhdistelmä on tässä se juttu, jota en lähtisi muuntelemaan. Sen sijaan tästä saa ihan helposti gluteenittoman vaihtamalla pohjan vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin. Resepti on erittäin yksinkertainen ja nopea, että tämän tekaisee käden käänteessä. 


Pohjan ainekset:

4 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sulaa margariinia tai voita
0,5 dl kinuskikastiketta

Täyte:

2 dl kermaa vatkattuna
250g maitorahkaa
1,5 dl kinuskikastiketta

koristele ja mausta puolukoilla

Sekoita pohjan ainekset ja tasoita ne paperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Näissä kuvissa käytin halkaisijaltaan vain 20-senttistä vuokaa, mutta hieman isompikin käy mainiosti. Pohjan ei oikeasti tarvitse olla noin paksu. Tätä paistosta tehdessäni myös täytettä jäi yli, sillä se ei millään mahtunut pohjan päälle kokonaan. 

Paista pohjaa uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia. Kun pohja on jäähtynyt, sekoita täytteen aineet ja kaada täyte pohjan päälle. Lopuksi ripottele marjat paistoksen pinnalle. 

En ole kertaakaan tainnut laittaa ihan täyttä kahta desiä kinuskikastiketta tähän, vaan hiukan vähempikin on riittänyt. Viime sunnuntain synttäreillä tämä upposi jälleen vieraisiin kaikkein parhaiten kolmesta eri vaihtoehdosta. Rohkeasti kokeilemaan siis! Tämän paistoksen voi myös laittaa jääkaappiin yöksi, sillä maku mielestäni vain paranee, jos malttaa odottaa.:)


 


Kirpeän makeaa syyssunnuntaita!

Taina 

Ehdit vielä hyvin mukaan Kukkailotteluun!

20 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta. Mukavaa iltaa, Taina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on! Mut ei taida sopia tuollaisena juuri nyt sulle...jos sokerin tilalle osaisi laittaa jotain terveellisempää, niin sitten varmaan?
      Kivaa viikkoa sinne Lappeenrantaan!<3

      Poista
  2. Ihanan herkullinen ohje, makeaa ja kirpeää yhdessä...toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, todellakin!;) Puolet syöty, ja huomenna varmaan häviää loputkin. Ei säily meillä.:)

      Poista
  3. Hyvä idea Taina! Minun postauksistani yhtäkään ei olla taidettu lukea 2000 kertaa, joten onnea! Kiva ohje, voisin kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Mä luulen, että joku ehkä jakoi tuon postauksen jossain, ja sitä kautta postaus sai erityisen paljon lukijoita. Tuota arvontapostaustakin on luettu melkein 2500 kertaa! Tuohon aikaan mulla oli kuitenkin aika tavalla vähemmän lukijoita ja lukukertoja muutenkin.:D Eniten lukijoita on muutenkin postauksilla, jotka joku ystävällinen on jakanut esim. facen kautta.
      Suosittelen tätä! Voi ihan huoletta laittaa vaikka 24-senttiseen vuokaan. Halusin paksumman pohjan kuvien vuoksi, mutta ehkä himpan ohuempi maistuu paremmalta.:)

      Poista
  4. Muistan erittäin hyvin tän paistospostauksen, koska siitä innostuneena päätin yrittää ja tein sitä ensimmäisiin Living & Room-kutsuihini, jotka pidin täällä meillä kotona. Ei ollut ollenkaan noin "ilmava" kuin sulla, vaan enempi sellanen litteä lätty, mutta pakko sen oli olla hyvää, koska ei jäänyt mitään jäljelle. Joten kiitosta vaan vielä näin jälkikäteenkin :)

    Mun yhtäkään postausta ei ole luettu noin montaa kertaa (enkä yhtään ihmettele), mutta suosituin on "Näppärää näkkileipää" ja sen jälkeen heti kaikki PH-dieettipostaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Kivan simppeli uusi banneri!

      Poista
    2. Hah! Kyllä kuule mullakin on yleensä tää paljon lituskampi, nyt tein pienempään vuokaan, mutta ehkä kuitenkin se ohuempi maistuu vähän paremmalle. Tämän tekaisin vähän niin kuin kuvaus mielessä.;) Joten ei sillä maulla silloin oo niin väliä.:P Tää on todellakin sellainen tarjottava, joka aina katoaa, kun sitä tekee. Ajattelin töihin tehdä, kun on mun vuoro tarjota jotain..
      Mä luulen, että nuo ruoka-ja leivontablogit on aika tavalla luetumpia kuin lifestyle- tai sisustusblogien jutut. Onhan ihmisen syötävä! Itsekin aina haen netistä ruoka- ja leivontaohjeita.:) Sen sijaan harvemmin tulee etsittyä blogeista hakusanalla sisustusvinkkejä. Kaipa niinkin voisi tehdä!;D

      Poista
    3. Ja siis Kiitos!<3 Tuo on todennäköisesti väliaikainen, mutta jotain tuon tyylistä olen jo pitkään kaivannut banneriin.:)

      Poista
  5. Voi hitsi! Olisin valmis just tällä hetkellä maksamaan vaikka omaisuuden, että saisin palan tuota kakkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei tästä kannata omaisuutta maksaa!;D Tämä on nopea ja helppo tehdä. Kokeile!:)

      Poista
  6. Herkullisen näköinen kakku.. maistuisi myös minullekin! Taidankin napata ohjeen talteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi!:) Tämän helpompaa herkkua ei taida ollakaan.:)

      Poista
  7. Herkullinen ohje!
    Sopii hyvin tähän syksyyn.
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!:) Tämä on aivan loistava herkku syksyyn! Loppui jo, mutta tuota täytettä jäi jääkaappiin...Mietin, että jos tekisi uunissa päärynäpaistosta, ja tuota laittaisi päälle..hmm.:)

      Poista
  8. Tätä olen niin kuolannut instassa! Pakko oli tulla kurkkimaan ohje. Taitaa mennä kokeiluun vielä tässä syksyn aikana. Aivan ihanat kuvatkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna!<3 Lämpimästi suosittelen! Voi ihan hyvin tehdä hieman ohuemman tuosta pohjasta, sitä ohuutta ei kannata säikähtää. Ensi viikolla meinaan töihin tehdä tätä. Suunnittelin, että sellaiseen normi piirakkavuokaan sen tekaisen.:) Varmaan pitää jotain muutakin leipoa. Ovat aikamoisia herkkusuita.;D

      Poista
  9. Herkkua oli ja täytyy tehdä kotiväellekin maistiasiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja nyt kun tustuin tarkemmin ohjeeseen, niin minulla on sama ohje mansikkaisena versiona ja ilman kinuskia :)

      Poista