keskiviikko 24. elokuuta 2016

Vinkit ja neuvot leikkoruusujen ostoon



Kävin jälleen kukkaostoksilla tulevan perjantain Kukkailottelu jo mielessäni. No, ensisijainen tarkoitus on hankkia piristystä kotiin, Kukkailottelu antaa vain pientä lisämaustetta hommaan. Sen ansiosta tulee ehkä helpommin kokeiltua jotain erilaista... Esimerkiksi parin viikon takainen latva-artisokka, viime viikon taskuruoho tai vaikka ensimmäisen Kukkailottelun tarhaneito ovat olleet itselleni jotain sellaista, mitä ei olisi ehkä tullut ostettua muutoin. Tykkäsin noista kaikista!







Perjantain Kukkailottelu saa vielä odottaa. Tämän postauksen kuvissa loistavat sweet avalance ruusut, jotka Kukka ja Sisustus Neilikan Tiina lahjoitti minulle. Hän pyysi, että kirjoittaisin leikkoruusujen valinnasta ostotilanteessa täällä blogissani. Sehän sopii! Minustakin on kauhean vaikea tietää, millaiset ruusut aukeavat, eivätkä nuukahda parin ensimmäisen vuorokauden aikana...



 


Tämä sweet avalance lajike on todella runsas ja kerroksellinen. Samoin olivat nämä ruusut elokuun alusta. Ruusulajikkeilla on eroja mm. koossa ja kestävyydessä, esimerkiksi kuvan sweet avalance on hyvin kestävä lajike. On hyvä merkki, että ruusun uloimmat verholehdet ovat auenneet ja myös osa terälehdistä saa olla jo ruusujen ostettaessa irrallaan nupusta. Muutoin voi hyvinkin käydä niin, että ruusu ei aukea ollenkaan. Tiina opetti minulle, että mitä runsaampi ruusu on kysymyksessä, sitä enemmän lehdet tietenkin aukeavat. Ruusun aukeaminen ei siis ole välttämättä merkki siitä, että se on juuri kuolemassa.;) Pienestä ruususta ei tule isoa edes auetessa, sekin kannattaa muistaa.

Ruusuja hoitamalla saat ne kestämään jopa viikkoja! Muistan, että mullakin oli yhden kerran samat ruusut hengissä peräti kolme viikkoa. Mielestäni tein kaiken samalla tavalla, mutta muistelen, että ruusut olivat ihan hullun isoja. Olivat siis luultavasti kestävämpää lajiketta. Kotona kannattaa leikata terävällä veitsellä ruusuille uusi imupinta ja antaa tuoretta, lämpöistä vettä runsaasti, sekä kukkavirkistettä. Ruusun lehdet eivät saisi olla vedessä, joten ainakin alimmat lehdet on syytä poistaa. Muutoinkin lehtiä voi poistaa, sillä runsas lehdistö haihduttaa paljon vettä, ja se voi koitua ruusun kohtaloksi. Itse tein hölmön virheen, sillä laitoin ruusut olohuoneen tasolle, kun aurinko paistoi siihen erittäin lämpimästi. Leikkokukat eivät yleensäkään pidä suorasta auringonpaisteesta.  Teinkin noille ruusuille mokani tajuttua uudet imupinnat, vaihdoin veden, karsin vielä lehtiä, ja lopuksi siirsin ruusut pois suorasta auringosta. Näillä ruusuilla on luultavasti vielä pitkästi kauniita päiviä edessä!


 


Lämpimästi suosittelen piipahtamista toisinaan  ihan oikeaan kukkakauppaan! Hyvät valikoimat ja asiantuntevat neuvot jäävät marketissa pelkäksi haaveeksi. Kiitos kukista ja neuvoista Tiina!<3 



Muistathan, että tänään ennättää vielä osallistua arvontaan täällä!
Kivaa keskiviikkoa!:)

Taina

13 kommenttia:

  1. Ihanat ruusut ja hyvät vinkit Taina. Yksi vinkki vielä. Jos ruusut nuokuttavat nuppujaan / kukkiaan, leikkaa varret reilusti lyhyemmiksi, terävällä veitsellä viisto imupinta, kääräise ruusujen ympärille sanomalehteä tai muuta paperia plus sitten tuo käärö melko lämpimään virkisteveteen. Hyvässä lykyssä kosteus saa taas ruusut ryhdikkäiksi. Toimii joskus, joskaan ei aina. Jos ei toimi, sitten alassuin roikkumaan & kuivataan! Kaikki ruusulajikkeet eivät säilytä väriään kuivattuina, mutta joistain tulee todella hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!:) Hieman mua jännitti tämän jutun julkaiseminen, kun en mikään floristi ole.;D Tuon sanomalehtivinkin luinkin jostain, mutten uskaltanut sitä kirjoittaa, kun en muista sitä itse kokeilleeni. Varmasti kokeilen, jos joskus tulee hutiostos ruusuissa.:P

      Poista
  2. Hyvät neuvot sait ja kiitos kun jaoit ne muillekin!
    Lisäisin tuohon vielä yhden asian, josta niin monet asiakkaat muistavat mainita.
    Nimittäin se vihertävä suojusterälehti ruusun uloimpana, joka usein voi asiakkaasta näyttää hieman nuupahtaneelta tai vanhalta. Se on usein myös röpelöinen ja "epämuodostunut".
    Jotkut kukkakauppiaat poistavat suojuslehdet juuri tästä syystä, mutta minusta juuri siitä tunnistaa tuoreen ruusun!!
    Ja yllä oleva riitta k:n vinkki myös erittäin toimiva ruusujen pelastaja!

    Kiitos näin floristin näkökulmasta myös tästä postauksesta!
    Sweet Avalance on hyvin sievä lajike!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna sinullekin, kun aina annat neuvoja ja tunnistat lajikkeita, joista mulla ei ole hajuakaan!<3 Nämä lisävinkit pitää laittaa korvantaakse.:)

      Huomasin muuten, että sulla taitaa kimpuissa aika usein olla tätä sweet avlancea, sekä paria muutakin kaunotarta, joita Tiinaltakin saa!:D

      Poista
    2. Ole hyvä!
      Mukava kun voi auttaa.

      Kyllä tämä lajike kuuluu suosikkeihini kuin myös Peach Avalance! ❤️

      Poista
  3. Kauniit kuvat!❤️😊
    Kiitos näistä ruusun hoito-ohjeista!
    Ja kiitos vinkistä arvontaan!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kauniita ruusuja!
    Joo, tulee leikattua uusi imupinta, mutta alempia lehtiä en ole älynnyt poistaa. Ja laiska vaihtamaan vettä päivittäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen, tänään on ehkä vieläkin kauniimpia!:) En mäkään sitä vettä päivittäin vaihda, mutta yleensä mulla nää kukat kuitenkin vaihtaa paikkaa ja maljakkoa matkan varrella, ja silloin niitä tulee hoidettuakin.:)

      Poista
  5. hih..minä valitsen aina mutu-tuntumalla kukat ja annan niille vain uuden imupinnan, raikasta vettä ja pari palaa sokeria..kestävät sen pari viikkoa, joskus pidempään ( riippuu nykyään pääsevätkö pupun herkkulistalle vai ei)...siis unohdan 'hoitaa', ihailen vain päivittän ja kerron niille salaisuuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin muuten Kuningaskuluttajan testin, jossa oli kokeiltu saman kimpun ruusuille eri hoitotoimenpiteitä ja hoitamattomuutta. Muistaakseni kukkavirkiste toimi parhaiten, ja ruokasooda (?) kai toiseksi parhaiten. Sokeripala on varmasti parempi kuin jos ei laittaisi veteen mitään ja juttelu...sitä ei varmaan oo testattu tieteellisesti, mutta munkin mielestä se on hyvä neuvo.;D

      Poista
  6. Kiitos hyvistä ruusuvinkeistä! Monesti sitä tosiaan ajattelee, että jos terälehdet ovat jo auki, että ruusu kuolee justiinsa ja että nupulla oleva ruusu kestää pitkään, vaikka oikeesti se siis onkin juuri toisin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Krisse! Kyllä se nupulla olevakin voi olla ihan hyvä, mutta varmempaa on siis ottaa ruusu, joka on hieman auki..jos nyt oikein ymmärsin, mitä mulle opetettiin.:)

      Poista