tiistai 30. elokuuta 2016

This rocks!



Hei, jee! MakroTex -haaste pitkästä aikaa!<3 Kun aamulla luin Pienen Linnun blogista, että haaste on täällä taas ja aiheena Luonto, syntyi välittömästi päätös lenkkeilyttää itseä ja kameraa töiden jälkeen. Toivottavasti kuvani käyvät, sillä tässä liikutaan nyt rakennetun ja luonnonmaisen välimaastossa..

Olen monesti ihaillut Facebookin Lahti-ryhmässä Teivaan sataman kivipatsaita kuluneen kesän aikana, mutta henkilökohtaisesti ne olivat jääneet kokematta tähän päivään saakka. Voin kertoa, että tämä oli minusta todellakin WAU-kokemus!


 





Ymmärtääkseni patsaita rakenteli aiemmin monikin ohikulkija. Eräänä päivänä vihainen naisihminen oli käynyt hajottamassa kaikki patsaat jupisten niiden vaarallisuudesta...Jonkin ajan päästä kivipatsaat koristivat jälleen rantatörmää, joku nuori mies tällä kertaa. Aivan mahtavaa minusta! Kaupunkilaisten osallisuutta viihtyisyyden luomiseksi ja taidetta, josta saa nauttia ilmaiseksi.<3 Parikin rakentelijaa siellä oli tänäänkin, mutta ainakin toisen patsas romahti samantien.



 





Kuvat eivät tee oikeutta kokonaisuudelle. Oli liian suoraa aurinkoa ja jonkin verran ihmisiä, joita en kuviini halunnut.:) Jos asut lähistöllä, etkä vielä ole paikalla käynyt, suosittelen lämpimästi suuntamaan Teivaan satamaan!


Taina

36 kommenttia:

  1. Oijoijoi! Ihan älyttömän hienoa taidetta! Sellaista mihin kuka tahansa voi ottaa osaa, vaikka tuskin kovin helppoa hommaa on saada torneja pysymään pystyssä. Aina löytyy kyllä joku ilonpilaaja, oli asia mikä hyvänsä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Minustakin on hienointa, että tähän taideteokseen voi osallistua kuka vaan, ja ilo on yhteinen.:) Tuon yhden episodin jälkeen patsaat ovat onneksi saaneet olla rauhassa!

      Poista
  2. Hienolta näyttää ja tuo taide sopii mainiosti veden äärelle!!
    Luonnonmukaista! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!:) Tämä on aitoa kaupunkitaidetta, jota kukaan ei ole suunnittelemalla suunnitellut, spontaania itsensä ilmaisua.<3

      Poista
  3. Wau! Tuo pääsee listalle! Kivirakennelmat ovat upeita. 👌🏻 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. To do-listalle, kun menet lämpimään?:) Kävin tänään tekemässä yhden ja kaverini teki toisen.:)

      Poista
  4. Vau miten hienoja! Juu luin itsekin tapauksesta että joku oli hajottanut niitä, aika hölmöä. Pitäisi käydä paikan päällä vaikken ole kyllä kuullutkaan missä Teivaan satama on, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä, vaikka koiran kanssa lenkille! Teivaan satama jää Jalkarannantien ja matkustajasataman väliin, siihen nurkkaan lähellä Lokki-ravintolaa. Löytyy helposti!:)

      Poista
  5. Onpa mielenkiintoista, tuo aallokkoinen vesi on just passeli tausta noille kiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi ja taivas olivat minusta upeat! Patsaita oli hieman vaikea saada selvästi kuviin, kun aurinko paistoi suoraan porottaen...

      Poista
  6. Kauniit kiviasetelmat ja upean sininen vesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!:) Hienoa oli taas osallistua pitkän tauon jälkeen.<3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Eivätkö olekin! Osa hyvinkin taidokkaasti rakennettu, ihan ihme, että pysyvät kasassa.:)

      Poista
  8. Voi miten kivoja. Toivottavasti saavat olla ilkivallalta rauhassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, sullakin on tietenkin (sattuneesta syystä) nää näkemättä livenä! Tulin ihan hirveän iloiselle mielellä näiden patsaiden äärellä ja ylpeäksi, että meillä on tällaista Lahdessa!:)

      Poista
  9. Onpa hienoja! Kummasti joitakin aina ärsyttää kaikki - toivottavasti saavat vast'edes olla rauhassa.
    Kivaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsaiden hajottaja sai aikamoisen riepun niskaansa somessa...tosin liekö ihan täysjärkinen..Nyt ovat patsaat pysyneet hyvin pystyssä. Kävin tekemässä tänään yhden pienen, oman.:)

      Poista
  10. Hauskoja kivi patsaita. Viime talvena rakensimme pojan kanssa sillan kupeelle nauravan lumiukon ilahduttamaan ohikulkijoita. Toivottavasti sai joillekin edes hymyn huulille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin! Ihana! Olen varma, että lumiukkonne on saanut ihmiset hymyilemään.:)

      Poista
  11. Vuosia sitten kärräilin tuolla rannoilla lapsenlastani, nyt sinne asti tuntuu matka pitkältä. Joskus olisikin mukava lähteä retkeilemään Vesijärven rannoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, ehdottomasti menet joku kaunis syyspäivä käppäilemään Vesijärven rantaan! Ehdoton suosikkipaikkani lähimetsien jälkeen.:)
      Mulla muuten vois olla sulle taas jossain vaiheessa noita lankaköynnöksiä, kun ne eivät meillä sisällä pärjää. Haluatko?

      Poista
  12. Vau, hauskoja kivipaaseja. Viime viikolla Kreikan rannoilla näin vastaavanlaisia mutta pienempiä litteistä kivistä tehtyjä rakennelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kivipatsaiden rakentelu Kreikassa kuulostaa niin ihanalta! Voiskohan sillä tienata elantonsa.;)

      Poista
  13. Vau, hienoja taideteoksia! Mä heti mietinkin, miten nuo oikein pysyvät rikkomattomina, mutta kiva, jos niitä saa käydä kaikki vapaasti rakentelemassa! Ihan mainio idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera, ihan mielettömän hieno idea siltä, joka tämän homman aloitti!<3 Nyt mäkin olen käynyt rakentamassa yhden pienen patsaan sinne.:)

      Poista
  14. Aina työmatkalla saan näitä ihastella <3 Harmitti alkukesästä, kun ne hävisivät (onneksi olin kuvannut jo silloinkin)...syykin selvisi aika pian. Mutta onneksi sisukkaat rakentajat rakensivat uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, miten maltat ajaa näiden ja muiden ihanien juttujen ohi.;D Mä taitaisin myöhästyä joka aamu, jos matkalla olisi niin paljon houkuksia.:D Joskus on kyllä vaikea ajaa ihan vaan Kymijärven tai peltoaukeaman ohi kuvaamatta...

      Poista
    2. Jokohan löyty syy miksi varaan 35 min matkaan 90 min ;) vaikka suhkuun ja vaatteiden vahtoon menee vain max. 10 min

      Poista
    3. Jokohan löyty syy miksi varaan 35 min matkaan 90 min ;) vaikka suhkuun ja vaatteiden vahtoon menee vain max. 10 min

      Poista
  15. Hassuja ja samalla hauskoja kivitaideteoksia. Kivasti olet ne valokuvannut.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!:) Loistoidea, joka sai siivet.:)

      Poista