keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lakka Lakeus - Valkoista valkoisella



Messukohde no 11, Lakka Lakeus, vastaa omaa mielikuvaani viime vuosien messutaloista: kivitalo, pelkistetty tyyli, veistoksellisuus ja ylellisyys. Mahtaako mielikuva olla oikea? Lakka Lakeuden sisustussuunnittelijana toiminut Sanna Pänkäläinen Vepsäläiseltä oli myös paikalla, kun kiertelimme talossa. Tässä kohteessa on paljon julkisen tilan tuntua. Ehkä koti on samalla myös edustuspaikka...? Ikkunoiden edessä oli vielä muovit suojana ja osittain sisustaminen oli kesken, siksi ehkä talosta jäi minulle hieman kolkko tunnelma. Ikkunoista avautuvat maisemat varmasti muuttavat tunnelmaa luonnonläheisemmäksi ja lämpimämmäksi. Pahoittelut nyt alkuunsa siitä, että kuvat ovat niin rajoittuneita. Tuossa vaiheessa liikuimme vielä niin isona porukkana, että kuvien ottaminen ilman meitä "keltaliivisiä" oli lähes mahdotonta.






Kivitalossa on paljon minulle mieluisia elementtejä. Yksi silmiä hivelevä asia on seinien, lattioiden ja kattopintojen samattomuus ja listattomuus. Vaikka toisaalta pidän listoista (mitä leveämmät, sen parempi) niin toisaalta listattomuus on myös mieleeni. Kaikki pinnat ovat ikäänkuin yhtä. Yleensä kivitaloissa on isoja ikkunapintoja, niin täälläkin, ja sehän loistojuttu! Luonnonvaloa ei ainakaan talviaikaan voi koskaan olla liikaa.





Tässä kohteessa kiinnitin erityisesti huomiota valaistukseen. Vaikutti nimittäin siltä, että täällä sen suunnitteluun oli käytetty aikaa. Noista kuvistakin voi nähdä, kuinka monessa paikassa on käytetty epäsuoraa valoa. Sain messuvierailun jälkeen viestin sähköpostiini, että valaistuksen suunnitelleella firmalla on käynnissä Facebookin puolella kampanja 50 nopeimmalle, jolla valaistussuunnitelman saa ilmaiseksi (arvo 790-1500e) ja valotkin puoleen hintaan, tämän kaiken saisi parilla blogikirjoituksella. On meinaan melkoisen hyvä tarjous! Koska en valitettavasti (ainakaan vielä) ole rakentamassa, niin halusin vinkata tästä mahdollisuudesta, ihan ilman mitään yhteistyökuvioita. Kampanjasta löydät tietoa täältä.

Eteisen säilytyskomeroita vastapäätä oli upea kiviseinä ja siinä Lakeuden Risti. Se oli minusta ehdottomasti tämän kodin helmi. Balmuirin ylelliset sisustustuotteet sopivat tänne loistavasti. Alakerran aulatilan funktio ei auennut minulle kalustuksen puolesta. Jokainen neliö maksaa tuhansia euroja, joten hukkaneliöitä ei varmastikaan kukaan halua rakentaa.



 


Lakka Lakeuteen on messujen jälkeen muuttamassa muistaakseni kolmilapsinen perhe. Kokolattiamatot makuuhuoneissa ovat varmastikin hyvä ratkaisu esim. kaikumisen ja äänieristyksen kannalta. Valkoisen, mustan, hopean sekä kiiltävien pintojen lisäksi itse kaipaisin kyllä vaikka harmaata tai ylipäätään edes pientä ripausta värejä. Voihan olla, että lastenhuoneisiin väriä on vielä tulossakin. Kiiltäviä pintoja saa olla aika tiheään pyyhkimässä, jos ei halua katsella sormenjälkien täplittämiä pintoja...Käytännöllisyys jäi minua mietityttämään.

Kodinhoitotilat alakerrassa ovat suorastaan hulppeat! Huonekorkeus on käytetty tehokkaasti hyödyksi ja pesukone näyttää sellaiselta, että sillä pesee hieman isommankin pyykkimäärän kerrallaan. Sähkökaapin sijoittamisesta asuintiloihin antaisin myös plussaa. Meillä se sijaitsee teknisessätilassa, jonne on mentävä ulkokautta. Jos sulake pitää käydä napsauttamassa, niin onhan se paljon mukavampaa tassutella kodinhoitohuoneeseen.:)







Tämä kohde vilisee designia. Varmaan tunnistattekin monia klassikoita. Mielenkiintoista nähdä Lakka Lakeus valmiina, upeat terassit ja kauniit maisemat siinä ympärillä!


Taina

10 kommenttia:

  1. Kaunis on tämäkin talo mutta tosiaan hyvin paljon viime aikaisten messutalojen tyylinen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia on paljon ja nuo valaistusratkaisut etenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon valkoista, kivipinnat, kromi..tulee mieleen sairaala. Jotain "lämmintä" tämä kohde ehkä kaipaisi. Tässä on mun mielestä esimerkki, että pelkästään valikoimalla rajattomalla budjetilla ei välttämättä lopputulos ole ainakaan hyviä fiiliksiä herättävä. Toivottavasti talon tulevat asukkaat kantavat uuteen kotiinsa myös kerroksellisuutta ja rouheutta.:)

      Poista
  2. Kaunista, mutta ei ehkä minun makuuni...tämä on niin nähty-tyyliä, jota kaikki sisutuslehdet ovat olleet joskus pullollaan. Kivitalosta tykkään ja muutenkin tuollaisesta linjakkuudesta, mutta jotain muutakin kaipaisin...tai ainakin sen siivoojan pitämään kaiken noin kiiltävänä :) ja nuo kokolattiamatot ei kuulu mun elämään, olen sen jo lapsena kokellut ja myöhemmin ulkomailla asuessa...varmaan laatu on muuttunut vähemmän pölyävämmäksi, mutta silti.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään voisi kuvitella meidän perhettä tuonne!:D Jos ihan yksin eläisin, niin sitten varmaan voisin kuurailla illat pitkät lattioita.;) Ehkä tylyä sanoa, mutta minusta tämä on sisustettu kylmästi. Henki puuttuu.

      Poista
  3. Omalla tavallaan kaunista joo, mutta ei mun makuuni. Ja aika paljon tuon näköistä on näkynyt julkisuudessa viime aikoina. Keittiön kaappiratkaisusta tykkään, samoin kodarin ikkuna on kiva.

    Blogissani olisi sulle haaste :) Vastailet, kun kerkiät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintähän on titenkin, että tulevat asukkaat viihtyvät kodissaan!:) En varmaan itse kestäisi kuulla kaikkea, mitä messuvieraat puhuisivat meidän kodista, jos se olisi näytillä...:D

      Kiitos Tuija haasteesta!<3 Keittelin muuten just äsken raparperimehua sun ohjeella!:D

      Poista
  4. Kaunis, mutta minustakin näyttää ainakin vielä vähän kolkolta. Ehkä se siitä kun viimeistelyt tehdään loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä koti olisi ihminen, niin se olisi se kaunotar, joka valittaisi, ettei kukaan uskalla lähestyä.;) Kaukainen ihailu olisi sen kohtalo.:D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No, tämähän on supertyylikäs! Talojen huippumalli!;D

      Poista