lauantai 28. toukokuuta 2016

Onni löytyy läheltä



Kivemman blogin Listahaaste on uudistunut. Nyt kirjoitellaan annetusta aiheesta, vähän kuin ainekirjoitusta ennen muinoin.;) Kivemman blogin Mintulla oli aiemmin englanninkielisessä blogissaan kuukausihaaste, jossa oli muutamia vaihtoehtoisia otsikoita. Mulla on ollut ikävä niitä haasteita.<3 Toisinaan tuli kirjoitettua omasta mielestä kivoja juttuja. Jos kiinnostaa, niin voit käydä lukemassa vaikkapa, mitkä olivat Elämäni aakkoset, Mitä mummoni on minulle opettanut tai Kesän toivelista parin vuoden takaa. Uuteen listahaasteeseen on vielä muutama päivä aikaa osallistua, tulkaa ihmeessä mukaan!






Halusin ehdottomasti kirjoittaa Elämän onnellisista hetkistä, joka on haasteen aihe nyt toukokuussa. Kun ajattelee onnea, tulee mieleen luonnollisesti tietyt suuremmat etapit elämän varrelta: koulun päättyminen, opiskelemaan pääsy, hääpäivä, lasten syntymät ja vakituisen työn saanti. 

Jos koko ajan hakisi vain tuon tason juttuja ollakseen onnellinen, niin täytyisi vaihtaa miestä ja työpaikkaa useammin tai ryhtyä suurperheen äidiksi.;) Iän myötä sitä on alkanut ajatella hieman toisella tavalla, löytää helpommin onnenhetkiä ihan pienistäkin asioista. Ehkäpä nuoruuteen pitääkin kuulua tietty tyytymättömyys asioiden tiloihin, muutenhan ei tapahtuisi juuri kehitystäkään?


 



Onnellisuus on mielestäni tyytyväisyyttä siihen, miten asiat ovat. Se voi olla vaikka ajatus, että kylläpä mulla kävi silloin onni, kun vuosia sitten tapasin tuon mieheni. Se on iloa siitä, että lapset kasvavat ja itsenäistyvät. Se on myös arkisia työpäiviä, kun lapset koskettavat luovuudellaan, hauskuudellaan tai viisaudellaan. Tai kun istahdan välitunnilla sohvalle, ja työkaveri keksii hieroa jumittavia hartioita tai toinen kertoo hauskan jutun. Se on kevätjuhlan tunnelma, kun laulamme Haloo Helsingin Kuussa tuulee, ja tyttö vieressäni käskee ottaa kädestä kiinni, koska laulussa sanotaan niin. Onnellisuus on myös niissä hetkissä, kun katsoo vaikka kaunista kukkaa tai rikkaruohoja kitkiessä vilkaiseekin ylöpäin ja voisi jäädä siihen omenapuun alle vaikka asumaan.:)




Nautitaan elämän pienistä onnenhetkistä!<3

Taina

p.s: Myös Kukkailottelu voi tuoda sekä osallistujille että lukijoille iloa ja onnea!:)
 

16 kommenttia:

  1. Ihanasti hoksattu tuo nuoruuteen kuuluva tyytymättömyys - ihan totta varmasti! Mutta juuri noin, samoin ajattelen minäkin onnellisuudesta. Onnellisuus tulee pienistä asioista ja onnea on kun oppii ne löytämään ❤ Onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Tuohon pihaosuuteen olisi voinut luetella vaikka mitä.;) Nimim. eilenkin lapion kanssa tuntitolkulla heilunut.:) Se se on onnea!<3

      Poista
  2. Ihana kirjoitus! Onnellisuus ei ole helppo laji, mutta kun sen oivaltaa on siitä kiva nauttia! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!<3 Onhan se tietenkin niin, että perusasiat pitää olla kunnossa, saattais vetää mielen aika maahan esim. vakava sairaus. Toisaalta kiperissä paikoissa punnitaankin sitten sitä mikä on tärkeää, ja mistä asioista se onni oikeasti löytyy.:)

      Poista
  3. Miksi kirjoittaisin kyseisestä aiheesta, koska sinä kirjoitit jo kaiken olennaisen, onni on tässä ja nyt, koostuu pienistä murusista, jotka yleensä saavat merkityksen vasta silloin ovat juuri luisumassa ohi. Onnea on vaikka lettuhetki vaahteran alla pilvisäällä ;)
    Jos juoksee kokoajan onnen perässä eläen SITKU-elämää, niin elääkö oleenkaan? Menttääkö kaiken kivan?
    Ihania pieniä onnenhetkiä päiviisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta! Sullahan oli tuossa monta asiaa, jotka mulla jäi sanomatta!;D Itseltäni puuttuu kokemus Afrikassa vierailusta, mutta tuli tuosta sun jutusta mieleen, että olen kuullut, että hyvin vaatinattomissa oloissa ihmiset eivät murehdi huomisesta vaan elävät todellakin hetki kerrallaan. Siellä ei ole kuultukaan sukanvarteen säästämisestä tms.!:D Ehkä meidän suomalaistenkin pitäisi opetella enemmän elämään tässä ja nyt. En ymmärrä sellaisia vanhuksia, jotka itse elää kituuttavat jättääkseen lapsille perintöä. Heillä itsellään on täysi oikeus nauttia ansaituista rahoista eläessään, eikös!:)

      Poista
  4. Onni asuu meissä ja lopulta me huomaamme sen!
    Silloin sydän kevenee ja osaa elää täydemmin.

    Miten kaunis rautatieomenapuu!
    Sen alla voisin loikoilla vaikka koko päivän!
    Kukkiikohan minunkin noin 60-vuotias rautatieomenapuuni noin upeasti Suomessa tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan varma, että sun rautatieomenapuu on juuri nyt mielettömässä kukassa!<3 Eikös se olekin hieman pohjoisempana kuin tämä meidän torppa?:) Olen huomannut monta hedelmäpuuta teiden varsilta, joita en aiemmin ole huomannut. Ilmeisesti tänä vuonna kaikki kukkii runsaasti. Meillä on muuten jo viinimarjassa raakileet! Käsittämätöntä, onhan vasta toukokuu!:)

      Poista
  5. Ihana postaus Taina! Olen huomannut samaa, että vanhemmiten onnen osaa löytää kaikista pienistä asioista. Luonnosta. Läheisistä. Hetkistä. Vähemmän on vanhempana enemmän. Tyytyminen tuo rauhaa ja se tuntuu hyvältä. Taidan joskus itsekin postata tästä aiheesta, sillä olen viime aikoina aika paljon näitä asioita miettinyt. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Onni on myös ihanat tyypit, joita on tämän blogin kautta löytänyt!<3 Jään odottamaan postaustasi!:)

      Poista
  6. Kiitos Taina tästä postauksesta <3 Juuri noin ajattelen itsekin onnesta ja onnellisuudesta. Elämä on tässä ja nyt. Kun kerran olemme saaneet ihanan miehen ja ihanat lapset, onni tulee heidän olemassa olostaan. Aivan kuten muukin :)

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Huomisesta on turha murehtia, se tulee sitten, kun sen aika on. Nautitaan elämästä ja niistä pienistä asioista!<3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Minttu!:) Hiukan kiire on vaivannut, jotain jäi sanomattakin.;)

      Poista