tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kuohuja ja tyyntä hiljaisuutta



Olipa loistava viikon aloitus, kun läksimme kameralenkille yhdessä uuden blogiystäväni Sadun kanssa! Olin käynyt tällä ulkoilureitillä kerran aiemmin viime keväänä, valitettavasti kaikki muutokset reitillä eivät olleet mieluisia. Osa sammalpeitteisestä metsästä oli kaadettu tunnistamattomaksi.:( Onneksi Kinnankoski sentää kohisi ja pärskyi samaan malliin kuin vuosi sitten!








Satu kyllä yritti auttaa minua kameran säätöjen kanssa, mutta pakko tunnustaa, että kameran opettelu on jäänyt, ja käytän automaattitoimintoja. Sadulla oli jokin aika sitten postaus, jossa hän oli kuvannut juurikin veden kuohuja upealla tavalla. On mun kaivettava ohjekirja esiin ja alettava taas opettelemaan!

Kinnankosken kuvaustuokion jälkeen vaihdoimme lähistölle hieman rauhallisempaan maisemaan Seelammin rannalle. Jos veden kuohut ja pauhu onkin kaunista katseltavaa, niin melkein maagista oli suolammen veden liikkumattomuus ja tummuus. Minä ja mun vilkas mielikuvitukseni, lammen toisessa päässä töröttänyt puu näytti aivan pinnan alta törröttävältä kädeltä, kasaan kietoutuneet kaislat rantaan raahautuvalta naiselta. Ei tullut niistä kuvia otettua, harmi!:)








Näillä kuvilla osallistun viikon MakroTex -haasteeseen, jonka aiheena on vesi. Käy sinäkin Pienen Linnun -blogissa tutkimassa, miten monipuolisesti tätäkin aihetta voi lähestyä!:) 

Mukavaa viikkoa!
Taina


Kaikki kukkiin hurahtaneet, tervetuloa osallistumaan perjantaina Kukkailotteluun-haasteeseen!<3 Juttua löydät täältä.

48 kommenttia:

  1. Mainioita kuvia.
    Tuolla Kinnankoskella on mukavaa käydä juuri keväällä, kun vettä on paljon. Yleensä olemme käyneet niin Seelammilla kuin muilla lähilammilla ja lähijärvillä hiihtäen, mutta tänä vuonna yli kymmmenen "järven" kiertoretki jäi tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pappilanmummo!:)
      Wau, kymmenen järven kiertoretki! Umpihangessa? Kuulostaa aivan mahtavalta. Itselläni oli silmät tippua päästä, kun tulimme paikkaan, jossa muistin olleen sellaista vähän satumetsätyyppistä..sammalta, kauniita puita, valoa ja varjoa. Eipä ollut mitään siitä jäljellä. Luulin alueen olevan suojeltua, ilmeisesti ei joka paikasta olekaan.:(

      Poista
  2. Ihania kuohukuvia! Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita!:) Olet ollut viime viikkoina mielessä, sillä suunnitelmissa on piakkoin rakentaa samantapainen pyykkiteline, kuin teillä, niin ihana!<3 Tarpeet ostettiin jo viime vuonna, muttei sitten ryhdytty toimeen, kun painekyllästetyn puun pitäisi olla vuoden vanhaa, ennen maalaamista, ja minähän haluan heti valmista.;D
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kauniit kuvat. Lammen veden pinta on kuin peili.

    VastaaPoista
  4. Valtavaa veden voimaa - ja sitten kaunista tyventä... Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!:) Luonnosta löytyy niin paljon kaunista ja ihmeellistä, siihen ei voi kyllästyä.:)

      Poista
  5. Kuvasihan onnistui hienosti <3
    Kiitos ihanasta iltalenkistä ja 'kotiseudun' avartamisesta!
    Ei tullut kuvaaminen mieleen niitä kauhuleffa-juttuja bongatessa, olimma varmaan niin 'innoissamme' mielikuvituksestamme ;)Hrrr.. menee vieläkin kylmät väreet kun miettii tummaa kylmää vettä ja 'hahmoja'. Onneksi ei tarttenut olla yksin!
    Kivaa viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos itsellesi!<3 Kyllä noi mun kuvat on tuollaisia räpsyjä vaan, niin kauan, kun en osaa itse päättää, mihin kuvissani haluan vaikuttaa.:)
      Mennään taas pian! Nyt tosin olen erittäin epämiellyttävässä taudissa, harmittaa, kun viikonloppu menee potiessa. Eikö olisi järkevämpää sairastaa arkena.:P
      Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
  6. Ihania kuvia, Kosken kuohuja paikan päällä tulee aina jotenkin nöyränä katsottua. Koskessa on jokin uskomaton voima ja valta jota kunnioitan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vedellä on voimaa erityisesti koskessa, mutta ajattele, miten vesi hioo silloinkin, kun se ihan hiljaa vaina liplattelee. Muutos on hidas, mutta vääjäämätön.:)Näköjään se saa myös filosofiseksi.;D

      Poista
  7. Nämähän on hienoja kuvia,ajatukset pauhussa ja sitten tyyntä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther!:) Koskikuviin en ollut itse tyytyväinen, mutta täytyy myäntää, että ne ovat parempia kuin vuosi sitten samassa paikassa kuvatut. Olen siis oppinut jotain, vaikken kameran säätöjä kuitenkaan.:D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Kata Maria!:) Hieman erilaista kuin sun joen tulvimiskuvat, vaikka niissä on myös samoja piirteitä. Vesi menee minne se tahtoo!:)

      Poista
  9. Kauniita vesi-kuvia. Kuohuvia kuvia ei voi katsoa ilman, että kuulee automaattisesti sen upean kohinan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli tosiaan aika kova kohina. Ääntä saa korottaa, kun puhuu kaverille. :) Mietin siinä kosken partaalla seistessäni, että kuinka monta litraa mahtaa virrata ihan lyhyessä ajassa, ja mistä ihmeestä se kaikki vesi tulee?:)

      Poista
  10. Ihania veden solinaisia kuvia.
    Upea on sininen veden kuvajainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Itse tykkään eniten juuri tuosta sinisestä lampikuvasta.<3

      Poista
  11. Huikeat kuvat. Veden pulppuilu kivien yli on niin kaunista että..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama viehättää! Tuli tuolla seisoessa olo kuin jossain troopikissa, että jos voisi mennä kylpemään kuohuihin.;D

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Se tosiaan on, ja nyt kävin vasta toista kertaa. Mies lenkkeili muutaman kerran yksikseen, ja sanoi, että sä tykkäisit. Ihan oikeassa oli.;D

      Poista
  13. upeat vastakohdat. Pauhaava koski, jonka humu kuuluu melkein tänne saakka, ja peilityyni pinta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu Mari!:) Tuntuu uskomattomalta, että aika läheltä asutusta löytyy vielä tuollaisia erämaapaikkoja.<3

      Poista
  14. Kauniit luontokuvat, joissa on kaikissa vettä. Kuohuva koski on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmittaa, että mulla olikin kuva, jossa koski näkyi taustalla paremmin koko komeudessaan, mutta kiireellä kun postausta vääntää, niin ei ole aikaa miettiä, minkä kuvan laittaisi..:/ Koski on upea ilmestys!

      Poista
  15. Kuulkaa koskeimme kuohuntaa, alkoi soida päässäni kun katsoin kuviasi. Muutkin kuvat ovat kauniita ja kaikissa kuvissa on vettä.
    Hieno haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!<3 Tuo alue on niin hieno, että väkisinkin sieltä saa muutaman kivan kuvan.:)

      Poista
  16. Virtaavassa vedessä on jotain erityisen kaunista. Ihania kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!:)Vesi ylipäätään on mulle lempielementti, kun saisi kodin ihan veden äärelle!:)

      Poista
  17. Kauniit lenkkimaastot teillä siellä ja hienot kuvat kuohuvasta vedestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi kieltää.:) Viime vuonna löysin monta ihanaa paikkaa, joista en sitä ennen tiennyt mitään. Vielä on polkuja koluamattakin.:)

      Poista
  18. Virtaava vesi on niin kaunis. Kinnankoskella käytiin joskus vuonna 1, kun asuttiin vielä Lahessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on miehen kanssa asuttu täällä Villähteellä...18 vuotta, ja lapsenakin ehdin vuoden asua. Maisemat on kovin muuttuneet 80-luvusta, mutta esim. tähän Kinnankoskeen törmäsin vasta vuosi sitten. Ulkoilu-retkeilykärpänen on puraissut vasta nyt!:)

      Poista
  19. Blogiystävät ovat parhautta, heiltä saa iloa ja inspistä!

    Voi tuota vapaan veden villiä virtausta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, mitä sanot blogiystävistä! Olen nyt tavannut kolme hienoa naista blogien takaa ja eiköhän noita treffejä ole tulossa vielä lisää. Ihanaa löytää samanhenkisiä "siskoja" aikuisena!<3

      Poista
  20. Upeita kuvia! Ihania on noi kosket, melkein kuulee kosken kuohujen äänet kuvistasi! Mulla sama vika kameran kanssa, koitan aina välillä säätämistä ja kiireessä tulee sit turvauduttua automaattiseen säätöön =( niin kyllä haluan oppia löytämään kamerastani kaikki upeet puolet...ehkä pikkuhiljaa?! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irkkunen!:)
      Mulla taitaa taustalla olla laiskuus ja inho kaikkia ohjekirjoja kohtaan.;D Siitä pitäisi kyllä päästä, mutta kun ne ovat niin tylsiä, eikä niistä tahdo ymmärtää mitään.:P

      Poista