maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevätlinkkirinki - Nyt linkittämään!








Ihana maanantai! Outoa, mutta totta.:) Ei kai tällaisena kevätpäivänä voi muuta kuin hymyillä kilpaa auringon kanssa. Olen jälleen yrittänyt ehtiä aamulla heti herättyäni aamulenkille, ja monena aamuna onnistunutkin. Päivä saa niin hyvän ja energisen alun, kun se aloittaa reippaalla liikunnalla. Keväinen luonto saa melkein pakatumaan onnesta, ja se ajatus, että kesä on vain muutamien viikkojen päässä. Eikä me tietenkään uskota sellaisia ennusteita, että ensi kesästä olisi tulossa sateinen ja kylmä, eihän!

Oli mulla ihan oikeaa asiaakin, nimittäin olen tällä viikolla pitkästä aikaa mukana emännöimässä  Kivemman blogin Kevätlinkkirinkiä. Tulehan mukaan jakamaan postauksia ja löytämään uusia blogeja luettavaksi! Postaukset voivat olla tuoreita tai vanhempia, vaikkapa sellaisia, joille toivoisit lisää lukijoita. Toisinaan ainakin minusta tuntuu, että joku postaus vähän kuin livahtaa lukijoilta. Huom! Linkitetyt postaukset eivät saa tällä kertaa liittyä talveen, kesään tai syksyyn! Kevät sen sijaan käy mainiosti.:) 

Voit linkittää 1-3 postausta, ja linkittämällä annat luvan jakaa kuviasi, jotka luonnollisesti linkataan blogiisi. Linkittämisen edellytyksenä on, että seuraat Mintun Kivempaa blogia sekä tätä minun blogiani. Liitäthän vielä Kevätlinkkiringin mainoksen blogiisi! Hirmuisen mukavaa olisi jättää myös ystävällinen kommentti muiden linkkaajien postauksiin.:)


Jos sinulta on jäänyt vielä osallistumatta julistearvontaan, niin tästä pääset arvontapostaukseen. Aikaa on perjantaihin asti.


Aurinkoista viikkoa!
Taina
<!-- end InLinkz script —>





6 kommenttia:

  1. Kiva idea, johon palaan paremmassa viretilassa. Ihana aurinkoinen päivä! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa linkittämään Tuija!:) Nyt meitä kyllä hellitään auringolla, ihan mahtavaa!

      Poista
  2. Olen aikaisemminkin ollut kiinnostunut tästä linkkiringistä, mutta omien postausten linkittäminen on jäänyt. Nyt olisi kiva päästä mukaan, jos vain osaan tuon itse linkittämisen. Täytyy illalla perehtyä kotona asiaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienostihan se meni! Kiitos linkittämisestä ja muista jatkossakin linkitellä!:)

      Poista
  3. Ihana idea <3
    Minulla ei taida olla sopivaa postausta tähän, mutta täytyy tutkia mitä muut linkkaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkaa ihmeessä, mikä tahansa postaus käy, jonka haluaisit jakaa uudelleen!:)Eihän esim. noita vuoden taikaisia postauksia muista enää itsekään, ja aina blogin lukijoissa on vaihtuvuutta, joille vanhat postaukset on ihan uusia.:)

      Poista