lauantai 19. maaliskuuta 2016

Viikonloppukimppu ja kirppiskierros Hämeenlinnassa



Juuri tässä viikolla juttelin siskoni kanssa puhelimessa, että olisipa kiva käydä Hämeenlinnassa kirppiskierroksella joskus. Olin näet juuri lukenut Parolan asema -blogista kyseistä asiaa käsittelevän postauksen. Sainkin sitten tänä aamuna siskolta tekstiviestin, että mentäiskös käymään. Ei tarvinnut mua erikoisesti suostutella. Koko päivä siinä käytännössä vierähti, eikä edes ehditty koluamaan listan kirppareista kuin kolme! Meidän molempien suosikiksi nousi Hämeentien Kirppis. Ei minusta Hämeenlinnan Suurkirpputorikaan ollut hassumpi paikka. Timon Torista jäi ehkä hieman sekava vaikutelma.





Isoimpana ostoksena, joita oli loppujen lopuksi vain neljän tavaran verran (voin taputtaa itseäni selkään), aivan mielettömän upeat poron (?) sarvet. Sarvien väri on minusta täydellinen, ihan pellavanvärinen. <3 Ovat muuten todella isot nuo sarvet, sillä ne menevät yli Ektorp-rahista, jonka päälle ne asettelin kuvausta varten. Sijoituspaikka on vielä päättämättä. Vaihtoehtoina olohuoneen musta seinä tai Kesähuone...






Villiviinistä ostetussa viikonloppukimpussa on tällä kertaa oranssia afrikantähdikkiä, kerrottuja narsisseja sekä kolmatta, jonka nimeä en muista. Nuo afrikantähdikit todella hurmasivat minut ja yllätin itsenikin värivalinnalla.;D






Kukkien seuraksi laitoin tarjottimelle toisen siskoni muovailemista pääsiäisjäniksistä, sekä pari kynttilää, joista tykkään sekä ulkonäön, että miedon ja miellyttävän tuoksun vuoksi. Valkoinen kynttilä on ostos Finnmarin myymälästä ja tummempi kynttilä puolestaan H&M home-mallistoa. Vihdoinkin Lahteenkin on avattu H&M kodinosasto Trioon!

Tällä viikolla olen kahlannut urakalla Mustien leskien uusia jaksoja. Olen aivan koukussa. Eiköhän tänä iltanakin vielä ehdi katsomaan jakson tai kaksi.:) Mitä sinun viikonloppusi on sujunut?

Taina

 


 

14 kommenttia:

  1. Komeat poronsarvet! Hieno sisustusjuttu seinälle. Ja kaunis on viikonloppukimppu kivassa maljakossa.
    Teillä on ollut kiva kirpparipäivä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Noi sarvet on oikeasti UPEAT, kuvat ei oikein anna oikeutta.:) Ihana viikonloppu alkaa jälleen kääntyä lopuilleen. Kuulin tänään, että 11 viikkoa on enää kesälomaan aikaa. Ajatella! Tuollaiset kirpparireissut naapurikaupunkiin saa mielen jo kesään.:D
      Mukavaa viikkoa sinulle!<3

      Poista
  2. Oletpa löytänyt upeat sarvet. Itse en ole pitkään aikaan käynyt kirpparilla. Minulla on ensi viikko lomaa, joten jospa maanantaina heti poikkeaisin. Pitää varata pöytäkin taas itselle.

    Kiitos muuten tuosta Triion H&M kodinosaston vinkkauksesta! Täytyy poiketa sielläkin, kun seuraavan kerran käy lahdessa kaupoilla.

    Täällä on vähän rumsteerattu eilen ja tänään lähden käymään äidin luona silläaikaa, kun mies on töissä.

    Mukavaa Palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käynyt aika säännöllisesti tuossa Korin Matruskassa, mutta muuten aika vähän. Ja ostosten kanssa olen koittanut olla tarkkana, etten turhaa tavaraa kantaisi. Nuo sarvet on mun mielestä ihan mielettömän hienot ja siksi löytö.:)

      Tosi kiva minusta se miehesi ovesta tekemä hyllykkö! Ja paikkakin oli minusta ihan nappi.:) En ennättänyt eilen kommentoimaan, sattuneesta syystä, mutta kävin kyllä lukemassa blogissasi! Mulla on ollut jonkin aikaa mielessä kokeilla makkariin uutta järjestystä, mutta olen hieman epäilevä, ja siksi kokeilu on jäänyt vielä tekemättä.

      Mukavaa viikkoa!:)

      Poista
  3. Ihanan värinen kevätkimppu! Upeat sarvet olet löytänyt, olen hiukan kede :) Kävin itsekkin pyöräilemässä kirppiksellä ja mukaan tarttui pari kivaa taulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu!:) Minusta oli ihan käsittämätöntä, etteivät sarvet olleet heti menneet kaupaksi! Tuskin olin ensimmäinen, joka näki ne siellä. Sain aika paljon huomiota poistuessani sarvien kanssa kirppikseltä, sillä niiden kanssa mahtui hädin tuskin kulkemaan käytävillä ja oviaukossa.;D
      Kivaa viikkoa sinulle!<3

      Poista
  4. Hienot ovat sarvet. Minä varmaan laittaisin sinne kesähuoneeseen ja niihin voisi ripustaa kivat pienet valot tai niitä sun kivoja hattujasi ;) Tosin 'paljaaltaan' ovat eduikkaammat.
    Kyllä sitä HM Homea on odotettukin! Kävin jo tustumassa heti ja pari tyynyliinaa lähti matkaan :)
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!:) En ole vielä mallannut niitä Kesähuoneeseen, sillä olisi suuri kiusaus laittaa ne tuohon olohuoneen seinälle. Ne sopivat värin puolesta siihen täydellisesti, mutta vaatisivat kyllä taulujen uudelleen järjestelyä.:)
      Mahtava juttu tuo H&M:n kodinosasto tosiaan, vaikka minusta se saisi olla vielä isompi!:D Kyselin pellavaisten lautasliinojen perään ja pussilakanoitakin olisin kaivannut hypisteltäväksi, vaikka jotain niitä olikin...Nyt on sitten Triossa Tigerin lisäksi toinenkin must-paikka.:D
      Ihanaa pääsiäisviikkoa Satu!:)

      Poista
  5. No johan on sarvilla näköä ja kokoa, mutta niinhän niillä tuppaa luonnossakin olemaan :).
    Hassua, mutta ei ole koskaan tullut mieleen, että sitähän vois joskus tosiaan pyörähtää vaikkapa just Hämeenlinnankin kirppareilla katsastamassa tarjontaa (ja hintatasoa). Meiltä kun sinne ajaa kumminkin reilussa puolessa tunnissa. (Itseasiassa justiin miehen kanssa Hämeenlinnasta ajeltiin takasin, kun käytiin aliupseerioppilasta morjenstamassa ja sotkussa munkkikahveilla :))

    Mun täytyy nyt pysyä tiukkana, kun tavaran suunta on ennemminkin ulos- kuin sisäänpäin, mutta kyllähän nää kivat löydöt aina houkuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, me on tässä nyt vuorokausi ihmetelty, että miten noiden sarvien kanssa voi liikkua ryteikössä.;D Kun nostan ne pään päälle, hipovat ne kattoa...

      En mäkään ole aiemmin tällaisia kirppisreissuja tehnyt, joskus toki pysähtynyt reissulla, jos on kohdalle sopivasti osunut ja seura on ollut myöntyväistä.:P

      Hei, sä olet NIIN todellakin ollut tiukkana! Mun pitäis ehdottomasti jatkaa samaa hommaa. Vaatehuoneet huutaa huomiota.

      Oi voi, muutama vuosi ja meilläkin on edessä tuo sama munkkikahvittelu! Apua! Noh, ilmeisesti siitä selviää, sillä eihän se armeija kestä oikeasti kuin muutaman hassun kuukauden.;D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. No, ne on! Voi olla, että siitä syystä ne olivat myynnissä/myymättä. Vaativat paljon tilaa ympärilleen.:)

      Poista
  7. Enpä ole pitkään aikaan kunnon kirppiksellä käynytkään tekemässä löytöjä. Meidän kirppikset kun on enemmän sellaisia romukasoja. Mutta toisaalta, kun yhtään ylimääräistä tavaraa ei tarvitsisi tähän huusholliin enää tuoda... Mutta voihan sitä aina jonkun aarteen löytää ;-)

    Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Hämeentien Kirppis teki meihin molempiin vaikutuksen sekä tavaran laadun, että hintojen edullisuuden vuoksi. Sisko teki huikeita löytöjä! Mulla 50% ostoksista päätyi teinin käyttöön, oli tosi mielissään. Aika harvoin löytää noille pojille kirpparilta mitään edelleenkään, vaikkeivat ole edes siinä iässä, kun pojilla kuluu kaikki housut polvista puhki!;D Olen kauhean onnellinen noista sarvista ja siitä betonipupusta, joka nököttää ulkorappusella.<3 Tässä oli tosiaan sitä löytämisen iloa.

      Ihanaa pääsiäisviikkoa Tuija!:)

      Poista