sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Harmi, ettei näitä voi jättää näin!





Kylläpä varsinkin nuo rimpsureunaiset tulppaanit ovat kauniita!<3 Kukat näyttävät pöydälle levitettynä ehkä jopa kauniimmilta kuin maljakossa, joten olisi tehnyt mieli jättää ne tuohon. En usko, että perheen miesväki olisi tykännyt. 

Kävimme tänään  kävelemässä jäällä. Valloitettiin jälleen yksi saari ja syötiin eväitä luonnonhelmassa. Kotimatkalla nappasin jo aiemmalla reissulla löytämäni linnunpesän mukaan. Se nökötti rannan lähellä muutaman korren välissä. Bakteerikammoinen minä tahtoo tietää, että voiko pesässä olla pöpöjä elossa? Meinasin siihen vaikkapa pääsiäisenä koristemunia laittaa.

Nyt taidan lähteä aukomaan maitopurkkeja, joihin pakastin osan viime viikonlopun tulppaaneista. Ensi viikolle on luvassa reippaasti plusasteita. Jotenkin vaikea suhtautua asiaan myönteisesti, vaikkei kolmenkympin pakkanenkaan hyvältä tuntunut. Elän toivossa, että ennusteet muuttuvat viikon aikana...

Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Taina

19 kommenttia:

  1. Näyttävät kyllä niin kauniilta tuossa! En myöskään tippaakaan kaipaa loskakelejä. Vaikka en talvi-ihminen olekaan niin silti enemmin pari astetta miinusta kuin plussaa. Täällä on tänään ollut niin ihana ulkoilukeli, että jopa minä viihdyin pari tuntia pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi!:) Tänään oli todella kiva ulkoiluilma, vaikkei aurinko paistanutkaan. Ensi viikolle luvassa jopa plus viittä astetta. Pelkään, että tulee mustaa ja pimeää...Onneksi illat ovat jo selvästi valoisampia kuin kuukausi sitten jouluna!

      Poista
  2. Upeita tulppaaneja, varsinkin nuo röpöreunaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Menin ostamaan hyasintteja, ja ostinkin, mutta ne ovat vielä niin ummessa..En pystynyt vastustamaan näiden tulppaanien houkutusta.:)

      Poista
  3. Söpöjä nuo hapsureunaiset! :) Ensi viikolla taitaa olla lumiukkokeli! Hurjaa, kuinka nopeasti lämpötila on muuttunut! Eihän tässä pysy mitenkään perässä, kun ensin pukee liian vähän ja kohta varmaan liian paljon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin!:) Pahoin pelkään, että täällä saavat lumiukotkin lähtöpassit.:/ Nyt on ollut niin kaunista ja puut lumessa jajaja! Mielummin kunnon talvi, kun nyt kuitenkin on vasta tammikuu. Onneksi valonmäärä joka tapauksessa on lisääntymään päin!:D

      Poista
  4. Hauskat tulppaanit, ihan uusi tuttavuus minulle! Eikäs nämä pakkaset ole tappaneet kaikki pöpöt myöskin linnunpesästä, näin uskoisin!
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisena mulla on noita rimpsureunoja ollut ennenkin, mutta muistaakseni vaaleanpunaisena ei.:) Ja kiitos uskon vahvistuksesta!<3 Noin mäkin ajattelin, että kyllä kolmessakymmenessä pakkasasteessa pitäisi (!) pöpöjen kuolla...Samaan aikaan kuvittelen, kuinka pesästä alkaa mönkiä jos jonkinlaista ötökkää, jotka valtaavat meidän kodin! Huvittavaa, sillä pesä on alle 10 cm halkaisijaltaan, ei sii mikään jättikokoinen!;D

      Poista
  5. Hirveä tulppaanihimo! ;) täytyy hankkia pian.
    Kiitos näistä kuvista ja ihanaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mona ja ole hyvä!<3 Mullakin tämä hieman pääsi yllättämään, sillä tarkoitus oli ostaa vain hyasintteja.;D Hyvää uutta viikkoa!:)

      Poista
  6. Ihanat tulppaanit!
    Minäkin luulen, että pakkanen on karkoittanut kaikki pöpöt siitä linnunpesästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä!:)
      Järki sanoo samaa, mutta mielikuvitus...:P Kun kävelin pesä kädelläni kotiin, niin siinä ehdin jo miettiä, mitä kaikkea sieltä pesästä voisikaan kömpiä tuohoamaan meidän kotia.;DD

      Poista
  7. "Lintukirput selviävät koteloituneina linnunpöntöissä, ilman lintua talven yli." Mutta selviääkö se talvesta pelkässä pesässä, ilman pönttöä, en osaa sanoa. Jossain on ollut, että sauna tai sata-asteinen uuni tappaisi nämä. :) Itse leikin lapsena hylätyillä pesillä ja sulilla enkä kyllä koe, että olisin mitään pysyiviä vaivoja niistä saanut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://yle.fi/uutiset/linnunpesa_joulukuusessa_on_sopo_kirppuvaara/6999252 :P

      Poista
    2. Oh no!:/ Tätä mä epäilin, mutta toisaalta...En ole tehnyt mitään pesälle, tuossa se kukkakipossa nököttää. Odottelen kirppujen tulemista!;D Mä ajattelin, että on noita sulkiakin tullut haaliattua kotiin, eikä oo onneksi mitään niistä tullut. Kiitos, kun valistit ja linkkasit!<3

      Poista
  8. Ehdottoman kauniita tulppaaneita. Tulppaanit on yksiä kauniimpia kukkia ruusujen lisäksi. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, varsinkin nuo rimpsureunaiset!:) Juuri nyt ihailen noiden tulppaanien lisäksi avautuvaa magnoliaa. SE vasta ihana onkin!<3<3<3

      Poista