sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen



Hassua, että ulkona on sää kuin normaalisti lokakuussa! Aurinkokin on tänään pilkahdellut pilviverhon takaa, joten omaa mielialaani ei nyt haittaa, vaikkei ulkona olekaan lunta ja pakkasta, onhan sentään ensimmäinen adventti ja lupa virallisestikin alkaa odotella joulua. Moni asia on omien korvien välistä kiinni, minusta joulutunnelma on enemmänkin mielentila kuin jotain ulkoisia tunnusmerkkejä. Oletteko samaa mieltä? No, tokihan siihen vanhanaikaiseen jouluun pääsisi mielessään paljon helpommin, jos luonto olisi entisellään, mutta kun ei ole, niin luulen, että on paras sitten vain sopeutua mustiin, lumettomiin jouluihin tulevaisuudessakin.





Olen aina ollut kova kuuntelemaan joulumusiikkia, mutta tänä vuonna olen ihan täysin myöhässä tässä asiassa. Olin vähän kuin unohtanut, mikä merkitys joulumusiikilla on minulle. Oikeastaan vasta tänä viikonloppuna olen kaivellut joululevyjä ja todellakin kuunnellut niitä useamman levyllisen. Suuria suosikkijoululevyjäni on mm. kaikki kolme Arja Korisevan joululevyä, joista ensimmäinen on jostain 90-luvun alkupuolelta ja viimeisin muutaman vuoden takaa. Noita levyjä kuunnellessani lähetin mielessäni Arjalle lämpimiä ajatuksia, ja toivon paljon voimia taistelussa syöpää vastaan.<3 Tietyillä kappaleilla on minuun sellainen vaikutus, että alkaa joulumieli löytyä, en tarvitse muuta kuin laittaa levy soimaan. Arjan levyiltä tällaisia kappaleita löytyy vaikka kuinka monta!








Eilen illalla iski taas ihme inspiraatio kesken glögin lämmityksen! Oli heti toteutettava olohuoneen asetelma, kun idealamppu syttyi päässä.;D Yllättävän hyvin tuo Ikean vihreäomena sopiikin joulutähden ja sammalen vihreän kanssa yhteen, vaikka ajattelin sen olevan turhan kirkas jouluväriksi. Olen poltellut tuota kalenterikynttilää muistaakseni keskiviikosta saakka niin ahkerasti, että nyt se on loppuun poltettu. Sellaisen huomion tein, että tässä Ikean kynttilässä on kyllä hinta/laatusuhde todella paikallaan. Harmittavan monista kalliimmista kynttilöistä jää reunoille paljon palamatonta kuppien reunoille, tämä paloi suorastaan käsittämättömän tasaisesti. Tuota olohuoneen asetelmaa väkertäessäni sain idean myös kukka-asetelmaan, jonka toteutin tänään päästyäni kukkakauppaan. Kuvia jouluisesta kukka-asetelmasta löydät Pienestä Teehetkestä tänään hieman myöhemmin! Adventtikynttilökössä olen ehtinyt polttaa päivän aikana peräti kaksi kokonaista kynttilää ja vähän luulen, että kolmaskin menee vielä Solsidania ja Siltaa katsellessa...

Nautiskellaan lähestyvästä joulusta!
Taina


lauantai 28. marraskuuta 2015

Purkki, purnukka, tuubi - Kaaos selätetty!



Joskus pienen pieni asia saa täällä kotirintamalla vyöryn aikaiseksi. Esimerkiksi kun siivoaa pienen kaapin tai laatikon, pian huomaa, että koko koti on hyrskyn myrsyn, lajittelu käynnissä ja mieleen iskee kauhea tietoisuus siitä, että homma ei pääty tähän, noita omituisia "paikkoja" kun kotona riittää. Vähän tähän tapaan minulle kävin, kun ostin tekoyrtin Finnmarin myymälästä. Kotiin päästyäni asettelin sen vessaan, mutta yht´äkkiä moni asia siinä ympärillä alkoi häiritsemään ja kohta huomasin istuvani kaaoksen keskellä lajittelemassa tavaroita. Omistamisen riemua pahimmillaan?






Eteisessä sijaitseva (lähinnä poikien ja vieraiden käytössä oleva) vessa on ollut lähes samanlainen sen kymmenen vuotta, jotka olemme tässä kodissa asuneet. Takatason päällä on ollut sama taulukokoelma alusta alkaen, samoin tasolla isossa astiassa matkoilta kerätyt simpukat ovat mielestäni keränneet pölyä ihan riittävästi. Poistin kaiken ylimääräiseltä tuntuvan tavaran. Tällä hetkellä riisuttu ilme tuntuu parhaalta. Tiimalasi sai vielä jäädä, sillä toivoisin varsinkin kuopuksen käyttävän sitä hampaita harjatessaan! Poikien vessaan ostettu tekosalvia muuten tuoksuu (ilmeisesti aine, jolla kasvi on kiinnitetty purkkiin), toisin kuin meidän vessaan ostamani tekominttu.
 
Vessan mattoja olen vaihtanut useampaan otteeseen vuosien saatossa, enkä tämän vessan nykyisiinkään mattoihin ole tyytyväinen, kaksi samanlaista, valkoista, perusmattoa. Miksi vessan matot ovat edelleen niin pieniä? Minusta tuo vessa ei ole edes järisyttävän iso, mutta suurin osa matoista näyttää pikkutilkuilta, kun ne laittaa lattialle. Haaveilen tännekin (meidän pikkuvessassa on jo) trikookuteesta virkattua mattoa, mutten ole raaskinut maksaa vessan matosta lähemmäs sataa euroa, minkä oikeankokoinen matto maksaisi.







Meidän vessa on paljon pienempi, mutta operaatio oli suurempi, kävin nimittäin läpi laatikot ja kaapit, ja annoin kyytiä kaikelle vanhentuneelle tai turhalle. Lajittelin ja järjestelin. Uudet, Ikeasta ostetut, kuusi pienempää laatikkoa ja kaksi isompaa ovat juuri passelit vessanlaatikoihin ja auttavat nyt tavaroira pysymään järjestyksessä.







Siivousurakan päätteeksi suihkuttelin vielä pikkukaapin päällä olleen tekokasvin (kirppariostos vuosien takaa) ruukun mustaksi. Alunperin ruukku oli kullanvärinen. Maalasin sen aikoinaan hopeanväriseksi, mutta nyt tuntui, että mustaa sen olla pitää.





Olen niin onnellinen vessan laatikoiden ja kaappien hyvästä järjestyksestä, että vieläkin tekee mieli kurkistella niihin ihan muuten vaan. ;D Huomattavan paljon suttuisempia kuvia vessojen aikaisemmista ilmeistä, parin vuoden takaa, löytyy täältä.

Mulla oli vakaa aikomus katsella jouluvalot hyvissäajoin alkuviikosta valmiiksi ja laittaa ne paikoilleen jo eilen, mutta enhän mä mitään ehtinyt. Tänään siis taidan tehdä pienen räjäytyksen kodinhoitohuoneen yläkaapeille, joissa on tallessa joulukoriste poikineen. Kuten tuossa vessoja putsatessani taas huomasin, niin on ihan mielettömän vapauttavaa luopua turhasta tavarasta. Ja vaikkei noihin oman kodin kaappeihin vieraat ikinä kurkistelekaan, niin joku feng shui siinä kai piilee, että sekaiset ja liian täydet kaapit vievät energiaa pelkällä olemassaolollaan. Oletteko huomanneet saman? Haluaisin myös tietää, että onko olemassa ihmisiä, joille ei koskaan edes pääse syntymään paikkoja, jotka ovat epäjärjestyksessä. Meillä sellaisia ei ainakaan asu!


Huomenna tunnelmoidaan ensimmäistä adventtia. Jee!:) 

Taina

torstai 26. marraskuuta 2015

Arvonnan voittaja



Ennen kuin paljastan, kuka oli onnettaren suosikki tällä kertaa, käydään pitkästä aikaa meidän marraskuisen pimeässä makkarissa.:) Mitään erityistä, uutta, ei ole tapahtunut sitten Habitaren, jolloin ostin SPR:n osastolta tuolin vaatteiden laskupaikaksi.






Ikean reissulla sorruin kuitenkin pitkästä aikaa ostamaan uudet pussilakanat. Kauniit harmaaraidalliset tulivat ihan puskista, enkä siksi pystynyt vastustamaan kiusausta. Mulla kun on tämä pussilakanariippuvuus.:P Nyt aloitan ihan näin julkisesti pussilakanoiden ostoboikotin, koska uusille ei todellakaan ole tarvetta. Olen jo katsellut liinavaatekaappia sillä silmällä, että mitä sieltä saisi parin vuoden päästä antaa esikoiselle mukaan maailmalle...;D Peuratyynyt palasivat sängylle jo viime viikolla, kun lunta satoi ja alkoi jouluttaa. 

Tine K -adventtikynttilän arvontaan osallistujia oli yhteensä peräti 51. Kiitos, kaikille osallistumisesta ja lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat! Kuopus toimi jälleen onnettarena. Voittajaksi lenkkipipostani nousi Tuomolan Marjatta!:)  Paljon onnea Marjatta, ja kiitos ahkerasta ja kannustavasta kommentoinnista!<3 Saan varmaan toimittaa kynttilän sinulle suoraan alkuviikosta? Kaikille lopuille, jotka myös tahtoisivat poltella joulukuussa kalenterikynttilää, mutta eivät voi tai raaski maksaa Tine K -hintaa, suosittelen käymään kahden päivän takaisessa postauksessani. Sieltä löytyy yksinkertaiset ohjeet, kuinka helposti samantyylisen voi itselleen askarrella parilla eurolla. Yksi omista versioistani palaa jo toista iltaa, eikä ole edes adventti!;D

Kynttilöiden valaisemaa loppuviikkoa!
Taina

 

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Arvontamuistutus!



Eteisen lipastolla maljakossa on majaillut pieni kuusi isänpäivästä saakka. Muutaman kerran olen veden vaihtanut, ja kuusi näyttää edelleen olevan elossa, eivätkä havutkaan ole alkaneet tipahdella. Kuusesta lankeaa lipaston päälle kauniit varjot, mutta valokuvaaminen näin hämärällä saa melkein näppylöitä aikaiseksi.;D





Pienenä muistuksena, että aikaa osallistua Tine K -adventtikynttilän arvontaan on vielä tämä ilta! Lisäksi lupasin laittaa suklaata voittajan pakettiin tätä vuoden synkintä aikaa piristämään. Surku, että lumie piti sulaa taas pois!

Osallistua voivat blogiini lukijoiksi kirjautuneet tai Mansikkatilan mailla Facebook-sivusta tykänneet. Molemmat ehtii vielä tänään tekemään.:) Jätä siis kommenttisi alkuperäisen arvontapostauksen perään, klik, tai lauantain 21.11. Fb-linkin alle.  Ei siis eilen, ei huomenna, vaan nyt!

Mukavaa keskiviikkoiltaa!
Taina

tiistai 24. marraskuuta 2015

DIY kalenterikynttilä



Muutaman päivän Tine K:n adventtikynttilää iltaisin tuijoteltuani iski päähän ajatus, että tuollaisenhan voisi tehdä itsekin ja todella helposti vielä! Muistelin, että mulla on kaapissa Ikeasta todella halvalla ostettuja kynttilöitä lasipurkissa, ja ihan totta, olihan niitä. Sitten alkoi todella harmittamaan, etten viime viikolla Ikeassa käydessämme napannut edes yhtä valkoisten kynttilöiden pakettia mukaani, vaikka ne ainakin kerran jo olivat kädessäni. Nämä omenanvihreät tuntuivat liian keväisiltä omasta mielestäni joulunalusaikaan. Clas Ohlsonilla pyörähdin ihan muissa asioissa, mutta löysinkin kaksi  erilaista, lasipurkeissa, olevaa kynttilää. Hintaa petroolinvärisellä on huimat 1,49 ja valkoisella, jossa on kullanvärinen kansi hintaa oli 3,49. Kullanvärisen tuoksu on suklaa-vanilja, toisen kynttilän tuoksua en muista, mutta se tuntuu mukavan miedolta.




Ensin pitää luonnollisesti irroittaa kynttiläpurkista ylimääräiset tarrat, sillä yksinkertaisuus on kaiken a ja o. Tuohon yhteen halusin jättää mustan tuoksusta kertovan tarran, sillä se oli minusta tyylikkäämpi tarran kanssa. Piirtelin numeroita paperille ja mallailin niitä purkkien kylkeen. Sitten siirryin tietokoneelle tekemään samaa ihan vain Paintilla. Lopuksi tulostin tarrapaperille haluamani kyltit. Saman voi ihan hyvin tehdä käsin, sillä käsintehdyt olivat minusta myös kivannäköisiä. Tällöin paperin voi liimata vaikka tarralapun päälle, niin pysyy sitten varmemmin purkin kyljessä kiinni, eikä tarvitse ostaa koko arkkia tulostustarraa.




Minusta näistä tuli tosi kivat, eikä ole hinnalla pilattu. Petroolinvärisen kynttilän päälle löysin laatikosta viime talvena ostamani kynttilän kannen, joka sopi siihen juuri. Ajattelin viedä tällaisen kalenterikynttilän perjantaina pikkujouluihin, kun kuulema pitäisi olla joku pieni ja halpa paketti mukana. Miehetkin varmaan tykkää...;D




Tällä viikolla MakroTex -haasteen aiheena on harrastukset, ja tämä tee-se-itse-postaus on vastaukseni haasteeseen. Mietin kovin, että mitä minä oikein harrastan, sillä en käy missään harrastuksessa tällä hetkellä säännöllisesti. Kotona sen sijaan harrastan kaikenlaista näpertelyä, toisinaan maalaamista, joskus piirtelyä, asetelmien tekemistä, nikkarointiakin...Tärkeintä on silloin tällöin tehdä jotain sellaista, missä näkee oman kätensä jäljen. Tykkään suunnitella, haaveilla ja piirrellä muistikirjaani, osa ideoista ja haaveista toteutuu, osa ei. On mahtavaa innostua jostain, luoda ja toteuttaa! Tuttuun tapaan lisää mietteitä ja kuvia harrastuksiin liittyen löytyy Pienen Linnun blogista.

Ja hei, aikaa osallistua sen aidon ja oikean Tine K -kalenterikynttilän arvontaan on vielä tämä ilta ja huominen! Arvon kynttilän torstaina, jotta se ehtisi (toivottavasti) voittajalle tiistaiksi. Arvontaan pääset osallistumaan täältä.


Taina


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Adventtikynttelikkö betonista



Pakko tunnustaa heti aluksi, että homma ei mennyt täysin niin kuin Strömsössä! Löysin idean Pinterestista, ja tiesin, että tätä on ihan pakko päästä kokeilemaan. Tarvikkeet löytyivät muuten helposti Sinellistä, mutta heillä ei ollut saatavilla kynttiläkuppeja juuri tuolloin. Ehdin jo miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja vanhan enkelikellon hajottamisesta tuikkukuppien uudelleenmuotoiluun, mutta onneksi valmiit kupit löytyivät Sinooperista. Kahdesti tosin piti käydä niitä sieltäkin kyselemässä.



 
Tarvitaan siis muotit, jotka tässä tapauksessa ovat paperimassassa valmistettuja numeroita, betonia, ruokaöljyä ja kynttiläkupit. Ensin irroitetaan numeroista toinen sivu pois. Ne lähtevät todella helposti, kun ensin tekee alun vaikka mattoveitsellä, loppu hoituu ihan varovasti repimällä. Tässä vaiheessa tehdään reikä kynttiläkuppia varten ja upotetaan se muottiin. Käytin reiänteossa apuna neulepuokkoa, jolla pyörittelemällä varovasti suurensin reikää kupille sopivaksi.






Pienoisen mietintätuokion vietin, kun yritin keksiä sopivan pientä mittaa betonin annosteluun, sillä ohjeen mukaan sitä pitäisi sekoittaa suhteessa 10 mitallista jauhetta, yksi mitallinen vettä. Otin käyttööni vanhan kahvimitan ja sekoittelin betonit kahdessa eri erässä. Tässä kohtaa on nyt sitten kerrottava, että pakkauksen sekoitussuhdetta noudatten tulee turhan karkeannäköinen lopputulos! Huomasin, että lisäämällä enemmän vettä (kannattaa luottaa omiin leipomistaitoihin;D), tulee betonista paljon sileämpää. Joka tapauksessa sanoisin, että seoksen pitää näyttää kuralällyllä, silloin ollaan oikeilla jäljillä. Kuvan seos on liian kiinteää. 





Päädyinkin tekemään uudet numerot, joihin olenkin nyt todella tyytyväinen. Erittäin harmillista, että purkin ohjeet johtavat harhaan, sillä askarteluun tarkoitettu betoni ei ole ihan ilmaista! Kuvassa vertailun vuoksi täysin pakkauksen mukaan sekoitetusta betonista tehty numero ja sen alla näkyy, kuinka suuri ero on, kun vettä on lisätty enemmän...

Ennen kuin betonin kaataa muottiin, kannattaa muotti sivellä reilusti ruokaöljyllä. Tällöin muotti irtoaa helpommin. Minä käytin apuna myös huonoa hedelmäveistä, jolla rapsuttelin paperimassaa irti betonista.






Lopputulokseen olen nyt enemmän kuin tyytyväinen! No, mulla on nyt neljä hieman krouvimpaa numeroa, ja sitten nämä neljä tyylikkäämpää yksilöä...Noihin numeroihin eivät kruunukynttilän kokoiset kupit olisi mahtuneet, ja varmaan kruunukynttilät näyttäisivät muutenkin liian isoilta tuon kokoisiin numeroihin. Pentinkin poroon sopivia kynttilöitä mulla oli valmiiksi kaapissa, ja pienellä tipalla steariinia poroihin tarkoitetut kynttilät pysyvät hyvin paikallaan. Aluslautaselle revin yhdestä vanhasta ovikranssista, jonka tekomarjoja linnut ovat koemaistelleet, kontrastia harmaalle betonille. Aika hieno tuli! Myös Pieni Teehetki -blogissa on tänään aiheena adventtikyntteliköt, käykäähän lukemassa! Siellä on myös kuvia kyntteliköstä palavin kynttilöin. Oli pakko kokeilla.;D



Mukavaa sunnuntaita!
Taina

p.s: Tine K adventtikynttilän arvontaan pääset osallistumaan täältä.
 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Tine K adventtikynttilä//arvonta



Lumista lauantaiaamua!:) Tännekin satoi ripaus ensilunta viime yönä, ja lunta sataa nytkin hiljalleen. Alkaa toden teolla jouluttaa!;D Tänään olisi kaupungilla joulunavaus, ja tekisi mieli lähteä katsomaan torille kuusta ja jouluvaloja. Toisaalta olisi hyvä hetki pitkästä aikaa ulkoiluttaa kameraa luonnossa...Pienikin lumi tuo kummasti valoa! Joka tapauksessa minun joulunodotukseni käynnistyy nyt!






Olen NIIN monet kerrat käynyt hypystelemässä ja nuuhkuttelemassa erilaisia tuoksukynttilöitä, että päätin jokin aika sitten, nyt kyllä ostan itselleni jonkun kivan ja kauniin. Niinpä mulla viimein on ihana Tine K -tuoksukynttilä.<3 Ihan tuollaista perusmallia, sillä en olisi mitenkään voinut odottaa adventtiin asti kynttilän sytyttämistä!:) 

Tässä kyseisessä kynttilässä on todella ihana,  mutta maltillinen tuoksu!  En ole mikään vahvojen tuoksujen ystävä, tässä on tuoksua juuri sopivasti. Sen verran kuitenkin tulee tuoksua, että kun kotiuduin illalla lapsen harkkahakureissulta, ihmettelin hetken eteisessä, että mikä meillä tuoksuu niin hyvälle. 





Ajattelin  nyt samalla ilahduttaa yhtä onnekasta teistä supermukavista lukijoistani. Osa teistä on ollut mukana ihan alkumetreiltä saakka, ja osa on hypännyt kyytiin matkan varrelta. Osasta on tullut melkein ystäviä, vaikkemme ole koskaan tavanneet kasvotusten. Tiedän, että blogissani käy paljon sellaisiakin, jotka eivät koskaan jätä kommenttia, ja sekin on sallittua ja ok. Itsellänikin meni kauan, ennen kuin uskaltaudun kommentoimaan toisten blogeihin.





Siispä, arvon yhden palkinnon blogiini kirjautuneiden tai Mansikkatilan mailla Fb-sivusta tykänneiden lukijoiden kesken, kumpi vain riittää. Tine K -adventtikynttilän (kuuleman mukaan tuoksuu ihanasti havulle, muttei pistävästi) lisäksi sujautan pakettiin ehdottomasti myös hieman suklaata. Sujuu sitten joulunodotus paljon mukavammin!:) Aikaa osallistua on keskiviikkoon 25.11. saakka, jotta voittaja saisi pakettinsa perille ennen joulukuun ensimmäistä. Jätä siis kommenttisi tämän postauksen perään tai Fb-linkkiin blogin kotisivulle.


 Lumen valaisemaa viikonloppua ja onnea arvontaan!
Taina


torstai 19. marraskuuta 2015

Arjen tohinaa ja kukkien kauneutta



Viikot vierii jälleen sellaista vauhtia, että hyvä kun itse kyydissä pysyy. Ihan kuin juuri äsken olisi ollut maanantai. Kaikenlaista säpinää on tullut itse kehiteltyä kuluneen viikon iltoihin, ihan mukavia juttuja siis ja tietokoneaika on jäänyt tästä syystä vähiin. 

Maanantaina väkertelin adventtikynttelikköä betonista. Tiistaina vuokrasimme tekstiilipesurin ajatuksena pestä yksi joustinpatja ja olohuoneen villamatto. Matto puhdistuikin ihan silmissä, mutta patja ei niin paljoa, että sitä olisi enää halunnut teinille käyttöön...Patja tuli meille erittäin vähänkäytetyn sängyn mukana, myös erittäin vähänkäytettynä, mutta näytti saaneen säilytyksessä ajanpatinaa.;D Niinpä päätimme ihan lennosta lähteä patjaostoksille Ikeaan samana iltana.






Eikä Ikean reissu olisi nimensä veroinen, jos ei sieltä muutakin kivaa löytyisi kuin se, mitä oltiin hakemassa. Ostin mm. pieniä säilytyslaatikoita vessanlaatikoihin meikeille, rasvoille ym. kaunistautumistarpeille. Eilen sitten raivasin meidän pikkuruisesta vessastamme kaappeja ja laatikoita. Siinä saivat surutta kyytiä vanhat kynsilakat ja aurinkorasvat. Pitäisi kai siivota ja käydä läpi nuo tavarat vähintään kerran vuodessa, siihen pyrin jatkossa! Valehtelematta hommaan kului useampi tunti. Ajattelin oikeasti laittaa jossain vaiheessa juttua aiheesta lisää blogiinkin, sillä tulipa nyt sitten päivitettyä molempien vessojen sisustusta siinä ohessa.







Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta: neilikoita ja liljoja Villiviinistä, sekä keittiönpöydän, ehkä aavistuksen jouluhenkinen, asetelma...Enää 35 yötä jouluun! Päivitin viikonloppuna myös ulkoruukkuja, ja kurpitsat saivat istutuksista lähtöpassit. Siitä voit käydä lukemassa ja katsomassa Pieni Teehetki-blogissa.:)

Taina


tiistai 17. marraskuuta 2015

Viikonlopun aamuna



Tämän viikon makrotex -haasteen aiheena on aamupala. Piti kaivella hieman arkistoja, sillä olin ihan varma, että olen kirjoittanut ja kuvannut samasta aiheesta aiemminkin tässä haasteessa. Totta! Tosin aiheen muistin väärin, se olikin Terveellinen.:)





  

Kesällä aloitettu keventäminen on tuonut aamupalaani pienen muutoksen aiempaan verrattuna. Jogurtti on vaihtunut vähärasvaiseen rahkaan ja mehukeittoon. Rahka, marjat, mehukeitto ja pellavarouhe uppoaa lähes joka aamu smoothien muodossa.


 

 
Viikonloppujen kiireettömiin aamuihin (kuten kuvissa) kuuluu kupillinen kahvia jostain lempikupistani nautittuna, sanomalehti ja varsinkin syksyisin kynttilänvaloa.

Lisää erilaisia aamupaloja Pienen Linnun blogissa!

Taina  

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kop, kop, kop!



Muistatteko vielä, kun jouduimme elokuussa poraamaan kesähuoneen oveen reiän, jotta ovi saatiin aukaistua? Paikkaaminen on saanut odottaa eiliseen saakka, avaimeen liittyvä ongelma sen sijaan on edelleen ratkaisematta. Näyttää siltä, että oven lukko on todella vaikea irrottaa ilman, että puuosat kärsisivät...


 



Ostin pari viikkoa sitten Hong Kongista kivan ovikolkuttimen reiän tukkeeksi, ja maalasin sen mustaksi. Kolkutin oli alunperin ruskea. Valitettavasti mitään sellaista, jolla reiän olisi saanut paikattua kerralla, emme löytäneet etsiskelystä huolimatta! Niinpä päädyimme kiinnittämään kolkuttimen vanhalle laudanpätkälle ja sitten kokonaisuuden reiän päälle. Kolkuttimesta puuttuu vielä musta vetonaru, sillä irrotin ruskean narun maalauksen yhteydessä. Kuten kuvista näkyy, on mulla ensi kesänä luvassa kesähuoneen oven maalaus.

Onpa muuten ollut jotenkin poikkeuksellisen mukava maanantai tänään! Ei ollenkaan tyypillisen tahmea.:) Löysin mm. eilen etsimäni askartelutarpeet, ja intopiukeana jo askartelin hieman jouluisia juttuja. Instassa löytyy jonkunlaista kuvaa...;D

Mukavaa maanantaita sinullekin!
Taina