sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kummituspuu - Melkein mustaharmaa viherkasvi



Viime vuonna samoihin aikoihin ostin kummituspuun, kasvin, joka on viralliselta nimeltään corokia. Olin alkuviikosta lähiyritysten järjestämässä naistenillassa, ja ostaa päräytin Villiviinistä taasen samanlaisen, aika paljon isompi tämä tosin taitaa olla kuin se viimevuotinen, jota en tietenkään saanut kauaa hengissä pidettyä.



 

 


 
Sain kukkakauppias Eijalta ohjeen suihkutella kasvia, ja niin olen tehnytkin. Toivottavasti jaksan suihkutella myös jatkossa, sillä tämä kuulema tykkää siitä. Jospa saisin kasvin säilymään vaikka tuonne joulun tienoille asti! Pienenpienet vihreät lehdet ovat jotensakin suloiset ja kasvi kaikessa karuudessaan upea. Kuvista tuli melkein värittömiä, vaikka ovat kuitenkin värikuvia. 

Syystunnelmissa kohti uutta viikkoa!
Taina

12 kommenttia:

  1. Mulla ei ole koskaan ollut tuollaista. Onhan se aika söpö. Muutenkin mietin koko ajan, että jotain viherkasveja olisi kiva saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on siitä hyvä viherkasvi, että kuoltuaakin se oli melkein yhtä hyvännäköinen.;DD Piti vain varoa koskemasta, ettei varista.:) Ei muuta kuin kukkakauppaan tai kaverilta joku oksa juurtumaan...<3 Mun tuoksupelargoniakin on muuten vielä hengissä!

      Poista
  2. Herkkä ja kaunis kasvi ja kaiken lisäksi ihanassa ruukussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin on!:) Ruukku oli mun ainoa, johon tuo mahtui juuri ja juuri, joten onni, että passaavat yhteen.:)

      Poista
  3. Ihanan näköinen ja ihan uusi tuttavuus minulle tuo kummituspuu ;) Mukavaa maanantai aamua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Ei näitä ihan joka paikassa olekaan saatavilla, senkin vuoksi oli vähän pakko ostaa tää.:D Mukavaa viikkoa sinulle!<3

      Poista
  4. No tietysti!
    Tämähän se on lankaköynnöksen jälkeen tietysti seuraava viherkasvi meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, lankaköynnös on tosi ihana! Mulla on sitä ollut vain kesällä piharuukuissa. Pitäiskö napata sieltä sisälle ja kokeilla, saanko selviämään talven yli esim. amppelissa...Kiitos vinkistä!:D

      Poista
  5. Pakko kommentoida tännekin, että mulla tosiaan edelleen olkkarissa kolme (?) vuotta sitten ostamani kummituspuu. Kertaakaan en ole sitä edes kastellut :) Hassua miten pienet lehdetkin on pysyneet puussa kiinni...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uskomatonta! Mä ostin sen viimevuotisen Terrasta, ja ehkä se sen vuoksi alkoi aika pian karistaa lehtiä. Kyllä se taisi aika kauan mulla olla ihan kuolleenakin ruukussa, koska ulkonäköä ei haitannut moinen seikka yhtään.;D Tosi kiva, kun kommentoit!<3

      Poista
  6. Minustakin tämä on karuudessaan kaunis. Erilainen. Toivottavasti saat pidettyä sen hengissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu!:) Toivon todellakin, että säilyisi edes reilun kuukauden, mikä ei viherkasville ole ikä eikä mikään. Ehkä mä jo joulun alla haluan jotain muuta tuonne makkarin lipaston päälle.;D

      Poista