lauantai 17. lokakuuta 2015

Happy Lightsit tuli taloon



Pallovaloja meillä on melkein joka huoneessa: yhdet valkoiset, toiset rusehtavanharmaan sävyisillä palloilla ja kolmannet oranssikeltaiset. Villiviiniin tuli hiljattain Happy Lightseja myyntiin, enkä voinut enää vastustaa houkutusta, vaan päädyin ostamaan mustaharmaat pallovalot, viimein ne oikeat Happy Lightsit.





Yllätys olikin melkoinen, kun paketin aukaistuani totesin, että pallot pitää itse pujotella valonauhaan! What?! Nämä ovat kuitenkin huomattavasti kalliimmat kuin monet muut pallovalot, luulisi saavan valmista! Manailin siinä mielessäsi omaa hölmöyttäni palloja valonauhaan pujotellessani, oli nimittäin aikamoista ähräämistä...






Kahdenkymmenen valon sarja on ihan passeli meidän keittiöön. Plussaa annan katkaisimesta ja kamalan muuntajamötikön puuttumisesta. Hyviä puolia Happy Lightseissa on lisäksi sekä pallojen, että polttimoiden, vaihdettavuus. Halppisvaloissa kun ei tietenkään ole katkaisijaa, ja mukana on takuuvarmasti kilon painava muuntaja.;D Kestävyys noissa halpavaloissa on kyllä ollut oikein hyvä, yhtiäkään ei ole tarvinnut vielä roskiin heittää.

Loppujen lopuksi olenkin tosi tyytyväinen ostokseeni, piti jo vähän selailla noita muita värivaihtoehtoja...Tuossa samalla paikalla keittiössä oli aiemmin rusehtavanharmaat valot, jotka siirsin nyt olohuoneeseen. Tummemmat valot tuovat kivasti särmää keittiöön pimentämättä sitä! Olohuoneen valkoiset valot saavat puolestaan siirtyä teinin huoneeseen, missä ne olivat viime talvenakin.

Leppoisaa lauantai-iltaa!
 Taina

 

14 kommenttia:

  1. Ihanaa kun saa taas sytytellä kynttilöitä ja erilaisia tunnelmavaloja! Kivalta näyttävät teidän HL:t.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!:) Kynttilät palaa tietenkin myös joka päivä.:)

      Poista
  2. Yllätys oli täälläkin melkoinen kun vuosi sitten tilasin sellasen ihanan paperivalosarjan ja paketin saatuani selvisi, että ne paperit pitää ensinnäkin taitella itse, sen jälkeen solmia naruilla ja loppuviimeksi pujotella valot niihin sisälle... Kieli keskellä suuta värkkäsin ja solmin ja pujottelin. Ja kun lopulta ripustin sarjan olkkarin verhotankoon roikkumaan, suurin osa niistä paperikukkasista ropisi lattialle. Grrrr :). Sen jälkeen sulloin koko satsin korkeaan lasivaasiin ja siellä ne on edelleen..

    Paljon kivemmat noi sun happylightsit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa tosi kivalta tuollaien tee-se-itse- valosarja!;D Pelkäsin, että ruuttaan pallot tai että valo ei pysy enää nauhassa, kun sen sai tungettua pallon sisään.;D Onneksi pysyvät!

      On noi kyllä aika kivat!:D

      Poista
  3. Ihanat pallovalot :) katkaisija on kyllä parasta noissa oikeissa, meilläkin oli joskus sellaiset halppisversiot ja kirosin aina katkaisimen puuttumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne!:) Oon miettinyt, että katkaisijan laittaminen ei kai olisi ihan kauhean vaativa sähkötyö...?
      Mun huomio kiinnittyi tuohon sun upeaan, uuteen profiilikuvaan, ja kapeaan vyötäröön.<3

      Poista
  4. Pallovalot ovat minunkin lempparit, onneksi niitä saa kaiken värisinä:-), osan olen tehnyt itse ulkoledeihin, osan ostanut valmiina. Ei tosiaan olekaan ihan simpeli homma laitella itse ja valmiit olisi tosi kätevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänään olin Prismassa huomaavinani, että noiden halppisvalojen nauhaan olisi myös tullut katkaisija ja muuntajan koko olisi puolet entisestä.;D Mulla on ollut tänään sormenpäät kipeenä noiden pallojen pujottelusta, en siis ihme, että se pitää tehdä itse.:D

      Poista
  5. Valoja on täälläkin laiteltu. Tosin hyvin erilaisia kuin nuo, mutta erilainen on paikka ja tarvekin. :) Kauniit ja iloiset ovat valot. :) Ensi viikolla pääsen varmaan laittelemaan blogiini kuvia meidän valoista. Ihanaa pian alkavaa syksyistä viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaiset tunnelmavalot on just se ihana juttu kynttilöiden ohella syksyn pimenevissä illoissa ja aamuissakin!:) Mulla on täällä ollut tänään kurpitsankaiverrus päällä, ja pitäisi kipaista kaupasta ledvalo, jotta saan hämärässä toivottavasti jonkinlaisia kuvia aiheesta.:D
      Kivaa viikkoa Luomulaaksoon!<3

      Poista
  6. Whaat! Itse pitää tehdä? Aikamoista. :) on ne kyllä silti hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin!:D Mut on ne tosiaan aika ihanat nyt, kun ne on paikoillaan...;D

      Poista