perjantai 10. heinäkuuta 2015

Olohuoneen vedenvihreä



Suureksi harmikseni minusta ja alle kaksi kuukautta sitten maalatusta Jäkälä-sävystä ei tullut kavereita. Väri oli kaunis, usean ystävän mielestä se myös täytti harmaan kriteerit. Kesähuoneeseen olen sinistä käyttänyt pienissä asioissa, jotka on helppo vaihtaa, jos sininen alkaa kyllästyttää. Seinien, lattian ja katon värin pitää kuitenkin mielestäni olla sellainen, että sitä jaksaa katsella hyvin, hyvin monta vuotta. Sen pitää kestää aikaa. Niinpä ryhdyin uudelleen miettimään, että millä ihmeen sävyllä seinän maalaisin.






Tutkimustyötä tehtyäni (nyt edelliskertaa huolellisemmin), sain selville, että harmaa on todella vaikea värisävy maaleissa. Todella usein se taittaa siniseen, ja jostain myös luin, että kuuleman mukaan täydellinen harmaansävy oli kokonaan lopetettu.;D Muistinkin sitten ihan omat kokemukset rakennusajoilta, kun teinin huoneen sävy osoittautuikin siniseksi harmaan sijaa (sai jäädä myös sellaiseksi aika moneksi vuodeksi), samoin kuin ensimmäinen kerros talon ulkomaalia. Tuolloin löysimme oikean sävyn, kun kävin kysymässä mielestäni oikeanvärisestä talosta värikoodia, jotta saimme oikeasti harmaan ulkopinnan, kuten oli ajateltukin.






Mistä lienen sitten keksinyt, että väri voisikin olla sellainen merenväriä muistuttava. Tuliko se ajatus juniorin pussilakanasta, Amerikan reissulta tai kesähuoneesta... Aloin etsiä sävyä, joka olisi mielummin vihreään, kuin siniseen taittava. Kuinka ollakaan uusimmassa Unelmien Talo& Koti lehdessä oli juttu, jossa kiinnitin huomioni kauniiseen seinän väriin. Harmikseni jutussa ei mainittu värisävyä, mutta laitoin rohkeasti sähköpostia jutun kirjoittaneelle Ilona Pietiläiselle, joka sitten ystävällisesti otti sävystä ja maalista selvää. Postin saatuani (neljä päivää sitten), klikkailin tilauksen Måla & More- nettikauppaan, ja seuraavana aamuna maali oli jo ovelle toimitettuna perillä. Illalla se sitten olikin jo seinällä. En mä taida olla sittenkään pahasti hämäläistynyt.





En tiedä, onko mulla enää paluuta muihin maaleihin maalattuani nyt kolmesti kahdella erimerkkisellä savi- ja liitumaalilla. Näillä maaleilla maalaminen sopii täydellisesti mulle, kun en mielestäni saa riittävän hyvää jälkeä perinteisellä maalilla ja telalla. Tämä maali sudittiin siveltimellä, ja ohjeissa kehoitettiin sutimeen vapaasti eri suuntiin. Ihan unelmamaali siis! Mä tein kuitenkin sutimiset ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Litran purkista, joka maksoi kotiovelle toimitettuna hieman yli 50, jäi vielä desi tai kaksi purkkiin. Yksi kerros maalia riittää. Voi olla, että jossain vaiheessa ostan Helsingissä käydessäni desin kokeilupurkin valkoista, ja sekoitan siihen sekaan tuota Duck egg blue-sävyä, ja maalaan sillä auringonheijastuksia tuohon meidän seinämereen.:)





Nyt mulla on täydellinen visio myös siitä, mitä tuohon valkoisen Ektorpin päälle pitäisi ripustaa. Harmi vaan, ettei mulla ole niitä tauluja vielä! Mietityttää myös tuo meidän rakas arkkupöytä. Olin ajatellut, että se on kaluste, josta en koskaan luovu, mutta nyt huomaan salaa miettiväni jotain keveämpää tilalle. Toisaalta arkun voisi myös maalata... Jos sulla siis on tiedossa maali, jolla saa täydellisen ajopuun sävyn (harmaata, niinpä niin), otan vinkit kiitollisena vastaan!:) Alan olla kuitenkin valmis siirtymään jo seuraavassa kuvassa näkyvään keittiöön (verhoihin ja pöytään nyt aluksi), sekä nurkan takana olevaan eteiseen.





Mitä sanotte? Oliko yllättävä valinta? Yhden ystäväni mielestä tämä on sininen, toisen mielestä vihreä, kolmannen mielestä persoonallinen valinta.;DD Oikeasti, en välitä muiden mielipiteistä, koska mun mielestä tämä on erittäin ihana väri!:D

Taina

16 kommenttia:

  1. No vedenvihreähän tuo on. Ihanaa tuo maali, kun väriä voi vaihtaa niin usein kun jaksaa maalata. Valinta on oikein hyvä ja pääasia todellakin, että on teille mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!:) Ihanaa, kun kommentoit! Taitavat olla lomalaisten kiireet tai sitten järkytys värivalinnasta, kun on niin hiljaista.;D Mä tykkään tästä tosiaan kovin, ja ei tuo miesväkikään ole tätä huonoksi haukkunut.:)

      Poista
    2. Huomasin itsekin, että hiljaista on. Onkohan niin, että etelän lämmön äkkilähdöt ovat saaneet matkalaisia :)
      Itseäni ei haittaa nämä säät, kun päätin, että näillä mennään mitä tulee ja tehdään sitä, mikä huvittaa - säästä viis :)

      Poista
    3. Eipä auta valittaminen. Minusta tämän kesän säät on olleet kuitenkin paremmat kuin kolme vuotta sitten kesällä. Se kesä oli täysfiako, ja syksyllä olo oli ihan petetty. En usko, että olo on samanlainen kuukauden päästä.:)
      Taitaa moni olla ihan some-lakossa, mikä on tietenkin ihan hyvä juttu, jos sellaista kaipaa! Instassa toisaalta on vilkkaampaa, kun se ei vaadi niin paljon aikaa ja vaivaa. :)

      Poista
  2. Kaunis sävy... minulle tulee siitä mieleen "myrsky"... siis hyvässä mielessä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida!:) Sulla on niin loistomaku (juuri sellainen, josta minä tykkään siis ;D), että arvostan kommenttiasi todella.:D En ole koskaan nähnyt ankan munia, mutta ehkä tuolla värillä voisi olla joku osuvampikin nimi?;D

      Poista
  3. Tykkään! Sopii tilaan ihan mainiosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi!:) Minustakin tämä on passeli väri, erityisesti takan marmoriosia ajatellen.:)

      Poista
  4. Täältä kuvan takaa ero vaikuttaa aika pieneltä, mutta kyllä, tämä uusi sävy taittaa vähän vihreään ja se vanha taittoi siniseen. On sinulla ihana mies kun suostui jo nyt uusintamaalaukseen, hieno tuli! Ja sitten kun saat vielä ne taulut siihen niin, ai että! Kivaa viikkoa Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuvissa tosiaan eroa on aika vaikea nähdä, luonnossa ero on minusta huomattava.:) Voi olla, että mies ois älähtänyt tästä maalauksesta, jos se eka kerta ois tullu jo maksamaan, mutta mähän sain ne maalit blogiyhteistyön merkeissä. Sinällään harmittaa, sillä moka oli ihan oma, ketään muuta en voi värivalinnasta syyttää...Nää sisämaalailut on meidän perheessä olleet mun oma juttu, mies kyllä ystävällisesti irroittaa ja laittaa paikoilleen sitten pistorasit yms. Aika suopeasti se tosiaan suhtautuu mun juttuihin, pisteet hänelle siitä.:D
      Mukavaa viikkoa sinulle Kati!<3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos!:) Tykkään edelleen tosi paljon tästä väristä!:)

      Poista
  6. Hei! googlailin hyviä vedenvihreön sävyjä joka keväiseen tee se itse -tuunauskohtaukseen ja sinä olit löytänyt kauniin sävyn. En äkkiseltään löytänyt sitä nettikaupan linkin kautta, muistatko sävyn nimeä? Kiitos:) t. Joanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Sävy on Annie Sloan Chalk Paint Dugg Egg Blue. Minusta enemmän vihreä kuin sininen nimestään huolimatta! Kaunis sävy minustakin!:)

      Poista
  7. Kiitos paljon! Mukavia sisustusprojekteja ja talven jatkoa:) Joanna

    VastaaPoista