tiistai 7. heinäkuuta 2015

Heinäkuun herkkuja




Mulla oli viikon makrokuvahaasteeseen (aiheena heinäkuu) ihan toiset kuvat varattuna, mutta ajatus muuttuikin sitten lennosta. Kävin tänään ostamassa ensimmäisen ison laatikollisen mansikoita torilta, ja kuvat ovat vähän niin kuin äidin leikkituokio ruualla, siinä marjojen pakastamisen välissä.:)



 



Meillä syödään ihan kauhean paljon marjoja. Lapsillekin ne kelpaavat esim. puuron päällä ja smoothien seassa. Vielä koskaan ei ole käynyt niin, että marjoja olisi vielä seuraavana kesänä. Tänä vuonnakin jouduin kaupan pakastealtaalle ties kuinka aikaisin, vaikka äiti ja isä toivat pariin otteeseen meille täydennystä keväällä.


Niinpä päätin, että aloitan pakastamisen nyt todella ajoissa, jos vaikka vähän enemmän kuin ennen saisin pakkaseen. Samalla saan jaettua urakan pidemmälle aikavälille. Marjojen pakastusta ei mitenkään voi kutsua lempipuuhakseni, mutta pakko, mikä pakko! Mansikkalaatikoita oli Lahden torilla myynnissä tänään 35 ja 40 euroa laatikko, lajista riippuen. Kalliiltahan ne tuntuvat, mutta ne kaupan pikkupussit vasta kalliiksi tulevat. Oma suosikkini on honeoye, ja sitä ostin tällä kertaa.






 Makoisaa heinäkuuta! 

Taina

48 kommenttia:

  1. Upeita kuvia!
    Herkullista heinäkuuta! :)

    VastaaPoista
  2. Mansikoiden ohella mustikoitakin! Kyllä Lahden tienoilta niitäkin jo löytyy näemmä. Maukasta syötävää marjat ja niitä meilläkin menee, ei kuitenkaan mansikkaa, koska olen nille allerginen ja miehestä ne ovat happamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mustikat olivat vielä hollantilaisia, kelpaavat syöntimarjoiksi, mutta pakkaseen laitetaan tietenkin kotimaista.:) Nämä mansikat eivät kyllä ole yhtään happamia, vaan todella makeita.:)

      Poista
  3. Meillä ei vielä ole mustikat kypsyneet. Marjoja ei taida koskaan olla liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se taitaa olla..paitsi mummollani, joka oli himopoimija.:D Vaikka hän myi marjoja ja käytti niitä ahkerasti, niin taisi siellä pakastimessa olla toisinaan aikamoista vuosikertatavaraa.;D

      Poista
  4. Mainiot kuvat heinäkuun herkuista.

    VastaaPoista
  5. Mansikka ja mustikka ❤️Nam ❤️

    VastaaPoista
  6. Mahtavat kuvat! Nämä kuuluvat kyllä niin täydellisesti heinäkuuhun :) Tulisipa meillekin jo mansikoita myyntiin - nyt on vain niitä litran rasioita ja hinta on tosi kova. Mutta on niitä pitänyt ostaa silti... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!:) mietin juuri sitä, mikä olisi heinäkuulle ominaisinta, ja kyllä se meillä on marjat. Syöminen ja pakastaminen kuuluvat erittäin olennaisesti ihan jokaiseen heinäkuuhun. Ja mäkin aloitan tuoreiden marjojen ostamisen heti, kun ne ovat kotimaisia, vaikka hinta onkin aika kova aluksi.:)

      Poista
  7. Mulla loppuu yleensä heinäkuussa pakastetut mansikat viimeistään syyskuun lopussa :). Eikä niitä edes syö kukaan muu kuin minä. Mutta johtuu kyllä enimmäkseen pakkasen pienestä koosta ja siitä, että kun niitä rasioita siellä kerran nätissä rivissä on, niin sieltä on niin kiva ottaa..
    Hinta kyllä ostaessa aina kirpaisee, mutta jos vaihtoehtona on se pienen pieni pakastepussi kotimaisia marjoja ja hintaa sillä neljä euroa, niin kyllä se kumminkin leiville (marjoille) lyö toi itsepakastelu.

    Ja kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!:) Mäkin olen meidän perheestä se suurin marjasyömäri, mutta yritän aina toisinaan tarjoilla niitä miesväellekin. Syövät kyllä, kun muistaa muistuttaa.:) Meillä on peräti kaksi täyskorkeaa pakastinta, toinen on varastossa. Puolukoita meillä on marjoista yleensä eniten, koska syömme sitä survoksena lähes kaikkien ruokien kanssa.;D

      Poista
  8. Kerrassaan ihania kuvia. Kyllä sitä vähän pitää ruoalla leikkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noksu!:) Ehkä se on jo vähän vanhanaikaista, ettei ruualla saisi leikkiä. ;D

      Poista
  9. Marjat kuuluvat "Kesän parhaat asiat" - listalle ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti! En kaipaa jäätelöä tai uusia perunoita, mutta ilman marjoja...en voi edes kuvitella!:)

      Poista
  10. Marjoja menee rutkasti meilläkin. Huomenne meille kotiutuu 10 kiloa mansikkaa, oman pihan mansikoista saadaan sitten lisätäytettä pakastimeen ja mustikkaankin pitää taas tänä vuonna mennä. :) Pitäisi ehkä hankkia lisää pakastintilaa, että saataisiin koko vuoden marjat talteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna taisin pakastaa 20 kiloa, jos en ihan väärin muista...siis pelkkää mansikkaa.:) Tänä vuonna täytyy ainakin saman verran. Meillä on tosiaan toinen pakastin varastossa. Kerran kävi tosin ikävästi, kun sähköt olivat menneet sulakkeen vuoksi varastosta, ja kun emme juuri silloin olleet varastossa käyneet, sulivat kaikki pakasteet käytännössä. Kyllä harmitti!

      Poista
    2. Meilläkin toinen pakastin tai oikeastaan kolme, mutta kolmas on pieni. Pakastimen yllättävä sulaminen on kamalaa. Olen kokenut sen kahdesti. Ensimmäisen kerran kaksi päivää ennen häitämme, johon siis tehtiin tarjottavat itse ja pakastin oli aika oleellinen... Toisen kerran vuosi pari sitten. Meni pilalle niin marjoja, kalaa kuin luomupossuakin. Onneksi oli vakuutus.

      Poista
    3. Outs!! en voi edes kuvitella sitä harmistuksen määrää tuossa ensimmäisessä tapauksessa!:(
      Hei, piti vielä kiittämäni, kun olit kirjautunut lukijakseni!<3 Olen kyllä tulossa vastavierailulle Luomulaaksoon.:)

      Poista
    4. Kyllä otti silloin päähän ja meni suunnitelmat aika ympäri, mutta selvittiin. Jälkeen päin ja kyllä jo vähän silloinkin kyllä nauratti - olis ajoitus sen verran osuva! :D

      Kyllähän hyväksi todettua blogia pitää tulla useamminkin lukemaan. :) Ja kiitos vastavierailusta. Oli ilo lukea kommenttejasi! <3 Toivottavasti "nähdään" usein puolin ja toisin. :)

      Poista
    5. Ihan varmasti tavataan uudelleen!:)

      Poista
  11. Ihanta marjakuvat! Meilläkin marjat ovat koko perheen herkkuja - pitäisi itsekin alkaa haalia säilöttävää...

    VastaaPoista
  12. Ihana mustikka, myös minun lempimarja. Pihalla kasvaa mansikoita, mutta ainakaan vielä eivät ole tarpeeksi kypsiä. Toivottavasti saadaan auringosta pian mansikoille väriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäiskin käydä kurkkimassa omia mansikkalaatikoitani pihan perällä! Kukkia oli ainakin ihan hirveästi, mutten usko, että vielä olisi täälläkään kypsiä. Mulla on myös kolme mustikkapensasta, mutta ne ovat tuottaneet vuosien aikana todella vähän marjoja. Tiedä sitten, missä vika...

      Poista
  13. Heinäkuu on marja-aikaa ja mansikat kypsyvät aika hitaasti kun sateista ja viileää. Kivat herkulliset kuvat, joten eikun jääkaapille ja mansikoita nassuun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tekevät! Eilen ostin taas isohkon laatikollisen mansikoita, ja olivat kyllä aika pieniä, mutta todella makeita. Osan pistän pakkaseen, jotta on sitten talvella, mitä napostella.:)

      Poista
  14. Samat aatokset täälläkin. Mustikat tosin jäi omista heinäkuun kuvista puuttumaan. Mentiin pelkillä mansikoilla. Kauniit kuvat

    VastaaPoista