tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ajan patinaa




Kolilta suuntasimme kohti Kainuuta, mutta matkan varrelle oli etukäteen mietitty pari pysähdyspaikkaa. Lieksassa sijaitseva Pielisen museo oli näistä toinen. Sinne menimme alunperin tutkimaan miehen sukulaisiin liittyviä juttuja. Museo yllätti meidät molemmat erittäin positiivisesti. Paikka on mielenkiintoinen lukuisine rakennuksineen ja ympäristö kaunis ja inspiroiva. Siellä kameran kanssa kierrellessäni sain ajatuksen osallistua näillä kuvilla viikon makrokuvahaasteeseen. Tällä viikolla haasteen teema on vapaavalintainen.






 
 
 





Olen näistä kuvista ihan innoissani!:) Mielenkiintoista myös nähdä, millaisista aiheista muiden haasteeseen osallistuvien kuvat ovat, kun teema oli vapaa. Kiitos Pieni Lintu tästä viikottaisesta haasteesta!<3 Nämä haasteet saavat joka kerta haastamaan itseni, ja juuri siksi ne ovat minusta niin huippuja.:)


Taina

44 kommenttia:

  1. Mielenkiintpoisia kuvakulmia.
    Museosta löytää mukavaa ja oivalluksia vaikka omaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Iski aivan inspiraatio ja näkemys siitä, millaisia kuvia halusin...ja sainkin sitten!:) Luomiseniloa.:)

      Poista
  2. Viehättävää maalaisidylliä ja vihtakin siellä vilahtaa. Nuo lähikuvat ovat valtavan taiteellisia ja ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita!:) Mikä lie taiteellisuuden puuska iskenyt siellä.;D

      Poista
  3. Tuntuu aivan kuin aika olisi kuvissa pysähtynyt . Olet, Taina, osannut vangita kuviin hienoja, erilaisia pintoja ja kuvakulmia. T. Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju!<3 Todellakin, tuli sellainen ahaa-elämys kesken kaiken, ja sitten olikin vain napattava ne kuvat.;D Nuo vanhat pinnat on niin uskomattoman kauniita.:)

      Poista
  4. Niin kaunista ajan patinaa. Pelargoonit ikkunassa kuva on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päikkä!:) Tuo ikkunakuva kukilla ei ollut ainoa laatuaan, sillä siellä oli monta kaunista ikkunaa kukkineen. Kaikkia ei voinut millään laittaa tähän postaukseen.:)

      Poista
  5. Kuvat ovat iki-ihanat. Kävin niitä jo aiemmin ihailemassa täällä.

    VastaaPoista
  6. Kauniin näköinen paikka vierailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan. Suosittelen, jos päätätte ajaa Suomen toiselle reunalle.:)

      Poista
  7. Ihanat kuvat Taina! Omat lempparit on neljä alimmaista. Niistä saisi hienon taulukollaasin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Noita makroja kuvatessa taisin olla hieman flown vietävänä.;D

      Poista
  8. Kaunista ajan patinaa ja menneen maailman nostalgiaa kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tuo paikka oli pulollaan, joten oli vain saatava sama kameralle talteen.:)

      Poista
  9. Ihanaa vanhan ajan havinaa kuvissa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oli niin kaunista.:) Todettiin tosin, ettei tullut silti sellainen olo, että olisipa saanut elää tuohon aikaan.;D

      Poista
  10. Näyttääpä kiehtovalta paikalta! Ja niin ihanat kuvat olet napannut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso Miru!:) Yllätyin todella museon kiinnostavuudesta. Tuntui etukäteen vähän pakkopullallalta.;DD

      Poista
  11. Upeat kuvat. On paikallaan ikuistaa myös vanhaa, kun sitä on säilytetty näin kauniisti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena!:) Upeita vanhoja rakennuksia ja esineitä, jotka ansaitsevat tulla nähdyksi.:)

      Poista
  12. Ompa todella mahtavia kuvia, Taina ♥ Niissä todella näkyy ajanpatina ja mitä kuvakulmia, wau!

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Paikka, jossa museo sijaitsee, on joenrantaa. Tuonne ulkomuseoon mentiin ehkä 70-luvulla rakennetun omakotitalonnäköisen rakennuksen kautta. Yllätys olikin suurempi, kun koko laajuus paljastui ulkona.:)

      Poista
  14. Onpa kaunis paikka, ja ihania talovanhuksia upeine yksityiskohtineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin on!:) Kuvia taisi tulla otettua aikamoinen läjä, niistä vain osa tässä.:)

      Poista
  15. Upeat kesäiset kuvat ja kiehtovat värit kertovat tarinaa meistä Pohjolan asukkaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Entisaikoina oli kovaa. Kaikki piti tehdä itse. Me ollaan ihan pilalle hemmoteltuja!;D

      Poista
  16. Niin kaunista vanhaa, kuvasi oli todella kauniita ja tunnelmallisia :)

    VastaaPoista
  17. Hienot kuvat! En ole käynyt koskaan tuossa museossa, vaikka Lieksassa olen käynyt useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!:) Kannattaa poiketa jonkun kerran, kun olet maisemissa!:)

      Poista
  18. Aivan ihana postaus, toinen toistaan kauniimpia kuvia.

    VastaaPoista
  19. Äärimmäisen kauniita kuvia olet ottanut. Kuvissa ihana tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noksu!<3 Sehän tarkoittaa, että sain tunnelman välittymään kuvien kautta!:D

      Poista
  20. Niin ihania kuvia! Voi vitsit, näitä katsellessa tuli ihan lapsuuden kesät mieleen, sillä vietettiin niitä usein isovanhempien luona Lieksassa. Voin kertoa, että nämä sinun kuvasi ovat paljon parempia kuin 12-vuotiaan Emosen. :D

    VastaaPoista
  21. Kauniit vanhat hirsirakennukset :) Upeita kuvia ja kivoja yksityiskohtia!

    VastaaPoista