maanantai 29. kesäkuuta 2015

Avoimet puutarhat



Ihan tässä säät alkavat muistuttaa oikeaa kesää, ja se saa kyllä hymyn huulille ja olon kepeäksi. Eilen oli kesän ihanin päivä, sillä saimme rakkaita vieraita kaukaa ja läheltä, ja näiden vieraiden välissä kävin vielä piipahtamassa ystäväni kanssa kahdessa upeassa puutarhassa Avoimien puutarhojen merkeissä. Onneksi otin kameran mukaan, sillä näistä on varmasti apua, kun taas suunnittelen uusia juttuja meidän pihalle. Ehkä näistä on iloa jollekin muullekin.:)

Toinen puutarhoista sijaitsee Lahdessa ja toinen Hollolan puolella. Molemmissa pihoissa yhteistä on rinnetontti tasoeroineen. Molemmat pihat ovat luonnollisesti hienossa kunnossa, ja lajeja pihoilla kasvaa valtavat määrät, ehkä sadoittain. Tarkat ja siistit rajaukset istutusalueiden välillä antavat viimeistellyn vaikutelman. Toisaalta kun perennoja kasvaa runsaasti ja tiheässä, ei sinne rikkaruohoillakaan ole niin paljon asiaa, mutta työtä se silti vaatii. Molemmissa on myös rakenneltu omanlaisiaan tikkaita ja tukia köynnöksiä varten, samoin vesiaihe löytyy molemmista puutarhoista.







Ensimmäisessä pihassa tasoeroa oli hieman vähemmän, kuin jälkimmäisessä. Tykkäsin paljon siitä, miten istutusalueet kiersivät pihan reunoja pitkin ja ylimmälle piha-aluelle jäi selkeä nurmialue. Kuitenkaa koko puutarha ei auennut suoraan ensi näkemältä, vaan pihaan oli luotu mukavia sopukoita, ja esim. grillaamiseen ja oleiluun oli omat alueensa. Leikkimökissä roikkui riippuistuin kutsuvasti.:)






Lukuisista kasveista ensimmäisestä paikasta parhaiten jäi mieleen (ja himotuslistalle päätyi) seinää kiivennyt köynnöshortensia, kärhöt sekä joku vaaleanpunakukkainen kasvi, joka jäi meiltä tunnistamatta. Jos tunnistat tuosta alta, niin kiitos paljon tiedosta! Tässä puutarhassa oli myös monta kaunista ryhmäruusua.
 



 

 


Jälkimmäisessä puutarhassa minua viehätti eniten silta, joka oli rakennettu vesiaiheen yli, erityisen kauniit köynnösrakennelmat sekä niitylle jätetty alue. Meillekin olisi voinut jättää tuollaisen...jos olisi älynnyt silloin aiemmin.


 
 


Täällä sain itselleni selkeän vision, miten pienempiä kukkia kannattaa istuttaa ryhmiksi reunaan. Toisaalta jättilaukat kannattaa istuttaa korkean ryhmän sekaan. Ihania kasveja oli vaikka millä mitalla. Erityisesti valkoinen kurjenmiekka olisi kiva saada omaan pihaan!



 
 


Siivouspäivän ja Ravintolapäivän ohella tämä Avoimet puutarhat on minusta aivan mahtava juttu. Kiitos teille, jotka avasitte pihanne vieraille ihasteltaviksi!<3  

Taina

 

6 kommenttia:

  1. Vitsit! Niin paljon kivoja kopioitavia juttuja löytyy muiden puutarhoista! Onneksi niitä pääsee "stalkkaamaan" monin tavoin :))
    Muksaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgit!:) Toisten kodeista ja pihoista saa paljon ideoita, siksi tällaiset puutarhavierailut ovat ihan huippuja! Onneksi on sitten myös blogit ja lehdet.:)

      Poista
  2. Kauniita puutarhoja. Hienoa, että omistajat avaavat puutarhansa portit uteliaille. Minulla kasvaa noita posliinirikkoja omassa puutarhassa myös. Ne ovat kivikkokasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on hienoa, että pääsee toisten pihoille tallustelemaan ja ihastelemaan!:) Aika paljon oli ihmisiä molemmissa paikoissa, mutta minä yritin napata kuvat ilman ihmisiä.:)
      Kiitos tunnistamisesta! Voisikohan siitä posliinirikosta saada muutaman alun?:)

      Poista
    2. Kyllä saa, on se jo sen verran asettunut aloilleen - oliskohan 3-5 vuotta istutuksesta. Ei voi muistaa, kun nämä vuodet huristaa ohi niin vinhaa vauhtia.

      Poista
    3. Hei, hienoa jos onnistuu!:) Mutta jos ei, niin kaupastahan noita saa!:)

      Poista