sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sämpylöitä ja lisää kirppislöytöjä



Useamman viikon on ollut mielessä kokeilla jotain muuta sämpyläreseptiä, kuin sitä "maailman helpointa", jota olen käyttänyt jo kolmatta vuotta. Tuon reseptin sämpylöissä ei varsinaisesti ole mitään vikaa...ehkä ne voisivat toisinaan olla paremmin kohonneita, mutta vika lienee leipojassa, ei reseptissä! Vaihtelun vuoksi on joka tapauksessa kiva kokeilla jotain uutta. Vielä kun löysin viikolla kirpparilta mielestäni jotain todella kaunista leipomiseen liittyvää, niin nyt mulla oli hyvä tekosyy leipomiselle.



 

Löysin nimittäin kirpparilta tuollaiset posliiniset (?) mittakupit. Pienempi on vetoisuudeltaan desin ja isompi kaksi desiä. Minusta nämä olivat niin kauniit, ja vielä tarpeellisetkin! Hintaa yhteensä 2,50, joten ei tarvinnut kahta sekuntia päätöstä miettiä. Noissa ei ole vetoisuusmittoja merkittynä, ja mietinkin, että voisiko toinen olla mitta, joka ulkomaisissa ohjeissa aina käytetään eli cup? Onko teillä tietoa, kuinka paljon tuo cup oikein on? Esim. Vakre Hem & Interiör -lehdessä on usein sellaisia leipomisohjeita, että niitä tekisi mieli kokeilla. Toistaiseksi on jäänyt kokeilematta juuri noiden mittojen muuntamisen takia...





Sämpyläohjeen runkona käytin tällä kertaa @Maria´s blogista, ja alunperin Sikke Sumarin kirjasta peräisin olevaa ohjetta. Hieman säädin ohjetta, sillä ruisjauhot olivat melkein lopussa ja pellavarouhetta halusin näihin myös lisätä, samoin lusikallisen hunajaa. Toisaalta ruokalusikallinen suolaa tuntui aika isolta määrältä...Vehnäjauhoja en mielestäni laittanut noin paljoa, kuin Marian ohjeessa oli. Kannattaa tunnustella taikinaa, ettei taikinasta tule kivikovaa! Sama helppous näissä sämpylöissä on, kuin noissa maailman helpoimmissa, että taikina vain lusikoidaan pellille sopiviksi nokareiksi. Lopputuloksena ei ehkä ole ne kaikkein kauneimmat sämpylät, mutta maku oli kyllä oikein syötävä.:)


7,5 dl lämmintä vettä
30 g hiivaa
0,5 rkl suolaa
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl pellavarouhetta
8 dl vehnäjauhoja
1 rkl hunajaa


Liota hiiva lämpimään veteen. Lisää muut aineet, sekoita, ja anna kohota vedottomassa paikassa pari tuntia. Lusikoi taikina sämpylämäisiksi nokareiksi leivinpaperilla vuoratulle pellille, ja paista 230 asteessa 25-30 minuuttia.







Nuoremmalla pojalla on ollut kaveri yökyläilemässä, ja siksikin syötiin tällainen tavallisesta poikkeava, mukavampi, aamupala. Normaalisti jokainen syö sitä, mitä itse tykkää eniten aamulla syödä. Mulla ne on ne marjat ja jogurtti ties kuinka monetta vuotta!:) Mehuja en muuten juo oikeastaan muulloin, kuin hotelliaamupalalla. Eilen ostin kunnon tuoremehua, ja pistin elämän risaikseksi ottamalla lasillisen itsekin.;D




Koska uuni oli lämmin tekaisin vielä sämpylöiden perään pellillisen suklaa-banaanimuffinsseja. Voidaan sitten kahvitella iltapäivällä äänestyksen jälkeen! Päätös edelleen tekemättä...:D


Leppoisaa sunnuntaipäivää!
Taina

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minustakin!:) Joskus toivoisin, ettei kaapeissa olisi yhden yhtä muovikippoa. No, toisaalta nekin ovat toisinaan paikallaan.:)

      Poista
  2. Olisihan se aivan ihanaa jos saisi aamulla vastapaistettuja sämpylöitä!
    Ihanat nuo mitat, olisi lähteneet minunkin mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy vinkata miehellesi.:) On kyllä ollut mielessä myös sämpylätaikina, joka laitetaan yöksi jääkaappiin ja sämpylät paistetaan aamulla. Aika kätevää!
      Minäkin tykkään noista paljon.:)

      Poista
  3. Hyvin kauniit mitat olet bongannut!!
    Sämpylöitä ja muffinsseja...nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joskus tekee mielestään löytöjä.:) Aika vähän on tullut kirppareilla käytyä viime aikoina. Pitäisi käydä hieman useammin, niin pysyisi jonkinlainen tuntuma paremmin.;D
      Noi muffinssit oli aivan törkeän hyviä! Suosittelen! Sämpylät eivät niin hyviä toisena päivänä, kuin mun kestosuosikkiresptin sämpylät...

      Poista
  4. Googlaa vaan "cup to dl" ja saa selville, että yksi cup on 2.36588237 dl. :D Ja muuntimia löytyy myös netistä, esim: http://www.convertunits.com/from/cup+%5BUS%5D/to/deciliter. Ei taida ole kysymystä, mihin ei google jotain vastaisi.
    Onpa kauniit mitat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, mä arvasin, että se ois jotain tollaista! Ehkä mä ostan kesäreissulta mitan, joka on cup:;D Eikös olekin hyvä idea...

      Poista
  5. Hmm, pitääkin kokeilla pellavarouhetta sämpylöissä! Mulla myös on vakkariresepti ja olen niin mukavuudenhaluinen, että tekaisen sämpylät aina tutulla ohjeella enkä edes ole pohtinut muutoksia. Ehkäpä voisin yllättää itseni ja kokeilla vaikkapa tätä ohjetta. :) Kauniit mitat olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mä välillä tuon kestosuosikin koostumustakin vaihdellut. Toisinaan just pellabarouhetta, toisinaan osa ruisjauhoa jne...Kaurahiutaleilla saa mun mielestä aika kivanmakuisia...:)
      Kiitos, mitat miellyttävät kovin itseänikin. Melkein sääli pitää noita laatikossa.:)

      Poista
  6. Ihanat mitta-astiat! Minäkin olen pohtinut tuota kuppi/desilitra - suhdetta... Vanhoissa ohjekirjoissa ja äidiltä saamissani resepteissä on määrät kuppeina ilmoitettuna... Pitääpä käydä googlettamassa itsekin :) Joskus unohtaa mitä kaikkea netistä löytyykään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä kyllä arvelinkin, että tiedon varmaan löytäis netistä, mutta oisko laiskuus iskenyt.;D Ajattelin, että ehkä joku ahkera leipuri osaa noi mitat ulkoa.:)

      Poista
  7. Onpa ihanat mittakupit! Ja sämpyläohje näyttää siltä, että voisi kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Ihanat ne on minunkin mielestä.:) Suosittelen enemmin sitä maailman helpointa reseptiä! Paljon nopeampaa ja todella maukasta.:)

      Poista
  8. Kirppiskateus kasvoi taas parin posliinisen mittakupin verran :D. Tosi kivat!

    Eilen tuli poikettua Ikeassa ja yllättäen mulle tarttui matkaan pelkkiä keittiöaiheisia juttuja. Muutakin kuin lisää juomalaseja rikkimenneiden tilalle. Vähän itsekin ihmettelin, mutta kivaa saada köökkiinkin vähän piristystä, kun siitä on nyt tullut mun ystävä :). Ennen ei oikein oltu väleissä...
    (Ehdin vasta eilen illalla lukemaan sun vastauksen mun jauhelihapihvikommenttiin ja vastaus sun kysymykseen siitä mitä mies meillä syö, löytyy nyt blogista ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Mullakin on välillä tuota kateutta ilmennyt!;D

      Sun postaus oli ihana.<3 Täytyy käydä kommentoimassa heti, kun tästä vastausrupeamasta selviän.:)

      Poista
  9. Olispas kivaa, jos olis sellaisia pelkkiä sisustuskirppiksiä! Mä kun en sitten millään löydä mitään normikirppiksistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuohan on loistava idea! Aikamoista sattumaa noi löydöt on.:)

      Poista