tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kotimaisen puolesta



Kampaajani naapurustossa, Rautatienkadulla Lahdessa, on jo jonkin aikaa ollut ihan kauppa nimeltään Puoti. Puodista voisin tehdä ihan oman postauksenkin, sillä toivoisin kovasti menestystä kaupalle, joka on mielestäni uutta ja erityistä Lahdessa.


Jotain pientä ostin Puodissa poiketessani. En ollut saanut aikaiseksi naputeltua tilausta Susannan työhuoneeseen, jonka tiskirätteihin olen ollut ihan supertyytyväinen. Aivan mahtavaa, kun tiskirätti kestää hyvänä ja siistinä kuukaudesta toiseen, kunhan välillä käyttää sitä pesukoneessa. Oli siis kuitenkin aika hankkia pari uutta rättiä lisää, ja päädyin nyt ostamaan toisen kotimaisen valmistajan, Kiertin, bambuiset tiskirätit. Nämäkin on nyt käytössä todettu yhtä hyviksi kuin Susannan.










Tiskirättien lisäksi olen tietenkin ostanut muutenkin mahdollisimman paljon kotimaista, sillä minusta yksi avain talouden kohentumiseen (ei välttämättä henkilökohtaisen, joskaan aina kotimainen ei tarkoita kallista...), voisi olla se, että me kaikki ostaisimme hieman enemmän Suomessa suunniteltuja ja tehtyjä tuotteita.

Jos nyt ajattelen vaikka tuollaista tavaraa, kuin tiskirätti, niin huomattavan paljon halvemmaksi itselleni ja luonnolle tulee ostaa kertaosoksena noin 7 euron, käsityöläisen itse suunnittelema ja valmistama rätti, joka kestää kuukaudesta toiseen. Jos taas ostan suuren monikansallisen yhtiön rätin, valuvat rahat kauas merien taa, ja rätti on roskiskamaa muutamassa viikossa.

Sain Puodista mukaani mainoksen pop up -tapahtumasta Lahdessa, jota haluan mainostaa juuri tästä syystä. Ihan varmasti aion itsekin mennä tutkimaan, mitä kaikkea tuolla on esillä! Kaupungilla ollessani bongasin tapahtumapaikan, joka tuolloin oli tuolloin vasta rakenteilla. Se on ihan Sokoksen vieressä, Aleksaterinkadulla, entisissä Infon tiloissa. 






Mitä sinä ajattelet? Onko hinta loppujen lopuksi se tärkein ostokriteeri?

Taina

4 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä - minä valitsen aina, jos on mahdollista, kotimaisen tuotteen... Oli kyse ruoasta tai tavarasta, niin kannatan lähellä tuotettua ja yleensä vaan kotimaista... Minäkin käytän noita Susannan työhuoneen tiskirättejä ja on tosi hienoa, jos hyvälaatuisia tuotteita tulee muiltakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin varsinkin ruuassa kotimainen menee aina ulkomaisen edelle. Jos kotimaiset tomaatit on vaikkapa kaikki raakoja (toisinaan talvella tuntuu olevan), niin sitten jätän ostamatta. Kotimaisen lisäksi ostan monissa tuotteissa aina luomua, ja vielä parempi, jos siihen ulkolaiseen luomu-tuotteeseen on yhdistetty reilu kauppa. On tää kuluttaminen nykyään taitolaji!

      Ymmärrän toki niitä ihmisiä, joilla ei rahaa on vähemmän, kuin toimeentulo edellyttäisi, niin eipä siinä paljon valmistusmaalla ole väliä...

      Poista
  2. Joskus hinta on tärkein (silloin kun jotain todella ylihinnoiteltua "design"- tai "laatutuotetta" vastaavan, mutta yhtä hyvän saa murto-osalla kalliin hinnasta). Mutta useimmiten tosiaankin ihan muut seikat ratkaisee. Eikä vähäisimpänä todellakaan kotimaisuus, joka viehättää aina vaan enemmän ja enemmän. Ei pelkästään sen takia, että tuote on kotimainen, vaan myös sen takia, että kotimaisista tuotteista on alkanut löytyä entistä enemmän kivoja vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sisustustavaroissa sitä ilmaa hinnoissa on varmaan aika tavalla enemmän, kuin vaikkapa ruuassa. Välillä myös ahdistun kaupoissa, kun tajuan, kuinka paljon tavaraa siellä onkaan...Mihin se kaikki ennen pitkää päätyy...Olisi ihanaa omistaa vain sellaisia tavaroita, joita oikeasti käyttää ja tarvitsee, mutta ihan vielä en ole tuossa pisteessä.;D
      Jokin aika sitten tuntui muuten, että medioissa oli Marimekon mollauskampanja käynnissä. Olen ollut aistivinani, että Marimekko ei enää olekaan niin "hyi hyi", kuin jokin aika sitten. Tuli vaan mieleen yhtenä esimerkkinä kotimaisesta.:)

      Poista