torstai 26. maaliskuuta 2015

Slow-blogit - Elämää Hämeessä



Koska yhdessä olemme enemmän, olin jo pitkään haikaillut tänne Hämeeseen  samantapaista blogi-yhteisöä, kuin esim. turkulaisilla ja Pohjois-Pohjanmaan bloggaajilla on ollut jo pitkän aikaa. Varmaan olisin sellaisen ennen pitkää laittanut itse pystyyn, epäilin vain omia teknisiä taitojani...vai liekö hämäläinen harkitsevuus ottanut vallan. Oli miten oli,  olen aivan riemuissani päästessäni osaksi hämäläisten sisustus- ja lifestylebloggaajien Slow-blogit-yhteisöä. Puuhanaisina ja ryhmän perustajina toimivat, ilmeisesti vähiten hitaat hämäläiset, Tarja, Tarja´s Snowland-blogista ja Laura, Kaksinkaksiossa-blogista.;)





Tarjaa saamme kiittää Slow-blogien visuaalisesta ilmeestä. Tykkään sekä logosta, että bannerista erittäin paljon, ja minusta logo sopii tyyliltään ja väreiltään hyvin myös omaan blogiini. Allaolevan logon löydätkin jatkossa blogini sivupalkista, joka toimii linkkinä Slow-blogien Fb-sivulle. Laura puolestaan on luonut ryhmän Fb-sivun, jonne pääset sivupalkin logosta tai vaikkapa tästä.






Mitä iloa Slow-blogeista on lukijoille? Tykkäämällä Facebookissa Slow-blogien sivusta pääset osalliseksi hämäläiseen, rentoon elämänmenoon kasvavan bloggarijoukon suulla. Olen aivan varma, että omakin blogilistani tulee kasvamaan entisestään...

Tarjan tai Lauran kautta pääset ilmoittamaan itsesi mukaan, jos olet Hämeessä asusteleva sisustus- tai lifestylebloggari. Minä ainakin haluan olla mukana ihan alusta asti, sillä yhteisössä on enemmän voimaa, ja uskon vakaasti yhdessätekemiseen.


Iloista ja mukavaa meininkiä siis luvassa, tulkaa mukaan!:)

Taina


17 kommenttia:

  1. Kuulostaa huikealta! Mitähän hämeeseen luetaan vai voisiko ryhmään liittyä henkisesti hämäläinen? Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mulla on sellainen kuva, että sä Tuija asut Hämeessä? Näytti tuolla olevan ainakin jäsen, jonka blogi on muotoutunut Hämeessä sijaitsevan mökin ympärille, vaikka vakituinen koti on Helsingissä. Sanoi myös olevansa henkisesti hämäläinen.;D Lauralta tai Tarjalta kysymällä saa varmasti parhaat vastaukset!:)

      Poista
  2. Ihan mahtavaa, että tekin olette löytäneet toisenne! Täytyy mennä heti tykkäämään teidän Fb-sivusta. Yhteistyössä on tosiaan voimaa ja juuri eilen juteltiin yhden bloggaajaystävän kanssa, ettei ikinä olisi uskonut, että vieraiden ihmisten kanssa löytyy niin nopsasti yhteinen sävel ja seura, jossa on kiva tehdä kaikenlaista. Voi kun olen iloinen puolestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!:) Olen ollut vihreänä kateudesta teidän poppoosta, mutta kyllähän mä ymmärsin, että Hämeessä se vain ottaa aikansa.;D Hih, sulla oli taas mun postaus. Omani on vain vielä suunnittelun asteella.:) Miten niin hämäläinen...?:P

      Poista
  3. Vautsi!! Voi kunpa meidän suunnallekin saataisiin tällainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että tämä on tosi hyvä juttu! Heidi, ei muuta kuin ryhdyt itse toimeen! Mun mies kysyi multa hiljattain, että miksi et oo itse perustanut ryhmää, kun kerran sellaista kaipaat. No...:)

      Poista
  4. Ihania ideoita teillä riittää! Hienoa!
    Niin häkellyttävän kaunis tuo kuva oksasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo Tarjan ottaman kuva on niin huikean kaunis, että mieluusti olisin laittanut sen tuonne blogin sivupalkkiin.;D

      Poista
  5. Olipas kiva postaus - lämmin kiitos ja tervetuloa mukaan Slow-porukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, voihan sen kuvankin sivupalkkiin laittaa jos haluat ;)

      Poista
    2. Kiitos Tarja, kun saitte tämän ryhmän aikaiseksi! Ja tuo kukkakuva on kyllä niin kaunis.<3 Ehkä mä tosiaan laitan sen tuonne sivupalkkiin, ainakin kokeilen.:)

      Poista
  6. Voi kuinka kivaa! Minäkin olen vähän toiveikkaana odottanut, että tänne meillepäin tulisi tuon tapainen yhteisö. Se kuullostaa niiiiiin kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, luulis, että teidän seudulla olisi jo blogiyhteisö olemassa, kun ette asu edes Hämeessä:;D Sun täytyy itse ryhtyä toimeen, sillä osaamista sulla ihan varmasti olisi vaikka muille jakaa.:)

      Poista
  7. Kuulostaa hienolta - käynpä tutustumassa muihinkin. Itsellänikin neljännesosaksi hämäläisenä tuntuu joskus ottavan hieman aikaa lähteä mukaan uusiin asioihin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Mussa ei Pia ole tippaakaan hämäläistä verta, mutta tarpeeksi kauan kun asuu, niin jotain tarttuu väkisinkin.;D

      Poista
  8. Hirmu kiva kun suomalaisia blogiyhteisöjä on alkanut syntymään! :)

    Tulethan osallistumaan arvontaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Saa tukea,ohjeita ja ystäviä, ja lisää lukijoita tietenkin.:) Juu, täytyy tulla! Kävin kyllä jo lukemassa, mutta en ehtinyt kommentoimaan silloin.:)

      Poista