tiistai 17. maaliskuuta 2015

Lahti by night



Tämän viikon MarkoTex -haasteen kuvani eivät ole makrokuvia alkuunkaan. Kun luvassa oli monta aurinkoista päivää eteenpäin, tiesin, että haluan ikuistaa ilta-aurinkoa jossain kivassa paikassa. En sitten päässyt yksimielisyyteen itseni kanssa, mikä olisi se paras kuvauspaikka (tai no, jos voisin, niin se olisi Valtatie 12 varrella idästä päin Lahteen ajettaessa, pohjoisen liittymän kohdalla, missä ei saa pysähtyä...). Niinpä kuvauspaikkoja tuli lopulta kolme, kahtena eri iltana.

Lukuisat mäet ovat omia suosikkejani sataman ohella Lahdessa, joten korkealle oli pyrkimys. Ensimmäinen kuvauspaikka oli uusi tuttavuus itselleni. Tiirismaan yläkoulun ja lukion taakaa löytyi mukava ulkoilualue, mutta valitettavasti koulun möhkäle ja puut estivät parhaat otokset. Koulun katolta saisi varmaan hyviä kuvia.:P

 



Koska aurinko ei ehtinyt tuolla koulun metsikössä häärätessä täysin laskea, kiirehdin pienen matkan päähän Radiomäelle. Oli mulla kuvausapulainenkin mukana, joka lupasi kiivetä puuhun ottamaan parempia kuvia.;D












Toisella reissulla eri iltana, suuntasin toiselle puolelle kaupunkia, Mustankallionmäelle. Jos toivoa saisi, niin täältäkin voisi pari mäntyä kaataa, jotta näkymät aukeaisivat paremmin.











Lisää ilta-aiheisia kuvia löydät Pienen Linnun blogista. Pääsiäisarvontaan voit puolestaan osallistua täällä


Taina



28 kommenttia:

  1. Tuttuja paikkoja nuo kaikki! Radiomäen torni on kuvattu kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, et ilmeisesti kuitenkaan asu Lahdessa? Kiitos, minustakin tuo radiomastokuva onnistui yllättävän hyvin, sillä valoa alkoi olla vähän hintsusti!:)

      Poista
  2. Tuollaisia iltoja on nyt ollut, kalliot muuttuvat ruusunpunaisiksi, taivaanrannassa näkyy tulevan päivän pouta. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja onneksi on!:) En ole vielä ehtinyt kyllästyä.:)

      Poista
  3. Ai kun siellä näyttää niin keväisen raikkaalta!

    VastaaPoista
  4. Oijoi! joskus vuoden parin verran Lahdessa asuneena Lahti-kuvista iskee kaipuu. Niin outoa kuin se onkin. Lahti taitaa olla mulle utopia jota harvat ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Mua ei ihan helpolla sais täältä muuttamaan. Mihinkäs sitä kotoa lähtis...Meistäkin tulee lahtelaisia ensi vuoden alussa kuntaliitoksen myötä, nyt asutaan naapurikunnassa.:)

      Poista
  5. Kaksi viimeistä kuvaa on mun suosikit. Ihan kuin kesällä <3. Voin melkein tuntea kuinka ilta-aurinko mukavasti lämmittäis mäntyisellä kalliolla istuskelijaa. (Veikkaan, että todellisuudessa olis tarvittu villahousut jalkaan, mutta ei haittoo mittään :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta Annukka!:D On me joskus vappunakin tuossa kalliolla käkäilty, mutta aina on niin kylmä, ettei kauaa tarkene. Olisi kiva vaikka vappu-picnik tuossa kalliolla istuskellen...

      Poista
  6. Kaunista ilta tunnelmaa.
    Upea laskevan auringon kuva alinna.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ilta-aurinko. Radiomastosta tuli vain jotenkin mieleen Efeltorni. Ehkä jokin kaipuu Pariisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päikkä, nuo radiomastothan ON kuin mini-Eiffelit, vielä kaksin kappalein!:D Aika upeat talvella, värivaloin valastuina...

      Poista
  8. Ihanat kuvat ja reipas assari sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!:) Assari on ihan paras, mitä kuvitella saattaa.<3<3<3

      Poista
  9. Onpas kauniita ja tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
  10. Kivoja kuvia tutusta kaupungista, asuin Lahessa aikoinaan 12 vuotta :)

    VastaaPoista
  11. Suomi näyttäytyy niin kauniin a näisääkin kuvissa. Todella rauhallisen kaunista iltaa.

    VastaaPoista
  12. Komeita kuvia. Kalliot ilta-auringossa ovat henkeäsalpaavat.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!:) Kallioissa ja käkkyrämännyissä on jotain todella suomalaista, joka liikuttaa.:)

      Poista