lauantai 14. maaliskuuta 2015

Aamu käyntiin Tanssilla



Aurinkoista lauantaihuomenta!:) Aamuvirkku alkaa näköjään päästä kesäaikaan. Tällä viikolla olen herännyt useana aamuna ihan itsestään jo kuuden jälkeen (niin tänäänkin), kun aurinko alkaa pilkistellä meidän makkariin. Tänä aamuna olinkin sitten niin täynnä tarmoa, että nousin kutakuinkin heti, ja aloitin salaiset arpajaisvalmistelut.;D Ajattelin pistää pääsiäisarvonnan käyntiin mahdollisesti huomenissa...







Eilen eksyin vähän vahingossa todella pitkästä aikaa Iittala outletiin Renkomäkeen. Menköön vaikka tilipäivän höyrähdyksenä, sillä lähdin kaupasta Klaus Haapaniemen Tanssi-astiaston neljän desin mukin kanssa, jota toki olin ihaillut jo monet kerrat kuvissa ja kaupassakin pariin otteeseen pyöritellyt käsissäni. Tässä astiastossa on todellakin sitä jotain, joka vetoaa muhun. Tajusin siellä kaupassa, että saman malliston tyynynpäällinen sopisi aivan loistavasti tuonne kirjastoon, mutta 50 euroa tyynynpäällisestä on kyllä mulle liikaa!









Minäpä lähden tästä jatkamaan niitä arpajaisvalmisteluita, tulin vain välillä syömään aamupalan ja rustaamaan tämän postauksen. Niin upea päivä tulossa. Nautitaan siitä!:)


Kevein askelin,
Taina



p.s: Poistatteko yleensä nuo i-tarrat Iittalan laseista ja kupeista? Itse yleensä en, mutta nyt nappasin tuosta mukin reunasta tuon pois kahvin juotuani. Kyllähän ne taitaa yleensä pesuissa irrota ajan myötä joka tapauksessa...

18 kommenttia:

  1. Erikoiset mukit, varmaan jakaa mielipiteet. Mä olen tykästynyt siihen aiempaan"koukeroiseen", oliko Taika? Ja mustavalkoisena. Tehokasta päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minusta noissa on hieman barokkihenkeä, enkä todellakaan ole mikään barokinystävä.;D Väritys on kuitenkin minusta todella lämminhenkinen, ja kyllä nuo Haapaniemen astioiden kuvitukset ovat kaikki mieleeni. Satumetsää multa löytyy tarjoiluvadista ja suuresta kulhosta...Mahdetaanko sitä tehdä enää ollenkaan? Puna- ja sinipohjaiset astiat ovat minusta myös upeita, mutten osaa kuvitella niitä meille. Mustavalkoinen sen sijaan menisi oikein hyvin!:)

      Poista
  2. Iittala todellakin repäisee aiheillaan!
    Satuhahmot ovat hurmaavia ja itse tutustuin koko Tanssiin vasta pari päivää sitten!
    Kettu on minusta hyvin tyylikäs ja väritys ja kuvitus runsasta astioissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä!:) Runsaudesta huolimatta lopputulos on ihan älyttömän tyylikäs.:)

      Poista
  3. Ihan löytö tämä sinun blogi, ja ihanathan nuo mukit ovat. Itse en muuten poista i tarroja vaikka kai ne oikeaoppisesti pitäisi, jostain syystä olen niistä siinä pitänyt.
    tv. Katja / willalemmelle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!<3 Tutkiskelin tänään laseja tarkemmin, kaikista näyttää tarrat irronneen, tai ehkä olen niitä irrotellut. Saattaa käydä ihan ajatuksissakin.:) Täytyy tulla ehdottomasti blogiisi tutustumaan!:)

      Poista
  4. Minä nypin ne tarrat heti pois! :D En voi vaan sietää mitään ylimääräisiä tarroja, ja muutenkin alkavat yleensä pesussa repsottamaan. Ihana muki muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!:D Mua ne ei ole yleensä häirinneet, mutta tässä jotenkin se rikkoi tuon kokonaisuuden.:D Liika on liikaa.

      Poista
  5. Ihanat mukit hankit! Tuo kuvio on ihastuttava vaikkakin niin erilainen kuin mikään mistä yleensä pidän, mutta tuossa on jotain... Olen itsekin pyöritellyt niitä käsissäni, mutta toistaiseksi eivät ole vielä kotiin saakka päässeet :)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ihan samaa ajattelen! Olen yleensä yksinkertaisen ja selkeän ystävä, mutta tämä kyllä viehättää todella paljon. Aurinkoista viikonloppua sinulle Pia!:)

      Poista
  6. Kauniit mukit!
    i-tarroista kirjoitellaan puolesta ja vastaan. Mä opin jo nuorens tyttönönä, iittalaisen perintönä, että ei irroteta, koska markkeeraa ykkösluokkaa. Itse annan olla, kunnes irtoaa itsestään.
    Mitään muita tarroja en kyllä jätä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin!:) Mä jotenkin muistelin jostain kuulleeni, ettei niitä pitäis irrottaa...Useimmissa tuotteissa onkin ilmiselvää, mitkä on Iittalan (jos sitä haluaa korostaa), mutta tulee mieleen yhdet juomalasit, jotka meiltä löytyy, ne ovat jotain itselleni tuntematonta sarjaa. Ilman i-merkkiä en edes tietäisi niiden olevan Iittalan. Pakko kohta katsoa, onko tarrat vielä laseissa, ja lukeeko pohjassa Iittala.:D

      Poista
  7. Mä en ota tarroja pois, mutta tiskikone tekee sen minun puolestani. Minulla ei oikeastaan ole väliä että onko ne tarrat siinä vai ei. Joskus joku tarra on häirinnyt vähän mukin tai lasin reunassa ja silloin olen sen nyppässyt pois. Ihanat nuo mukit. Ja se tyynyliinakin on ihana, olen sitä jo ehtinyt ihailemaan.... Tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan sama täällä noitten tarrojen suhteen. Olenpahan vain miettinyt.:D Tanssi-astiastoa ottaisin mielelläni vähän lisää, vaikka kaipa tuo yksi mukikin helpottaa tähän tarpeeseen. Hmm...Montakohan kertaa ehdin mukista juomaan viikonlopun aikana? Ehkä viisi!:D

      Poista
  8. Musta on hauska, että suomalainen design ei ole enää pelkästään sellaista "karua" ja linjakasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä! Jotenkin tuntuu, että suomalaisen designin kuuluu olla yhdenlaista...

      Poista
  9. Iittalan tarrat ovat tosiaan vuosia herättäneet keskustelua puolesta ja vastaan, mutta olen kuullut Iittalalle muotoilijana toimineen ihmisen suusta, että ne tarrat eivät kuulu tuotteeseen. Tämän lisäksi asiasta on uutisoitu ja kirjoitettu Helsingin Sanomien, MTV3:n ja monen muunkin toimesta: tarrat eivät ole osa tuotetta. Esim. http://www.mtv.fi/lifestyle/tyyli/artikkeli/nolo-moka-merkkituotteiden-kaytossa-ethan-tee-nain/4367470

    Usein vedotaan, että tarran poistamalla hinta laskee. Anteeksi että mitä tekee? Ei nimittäin todellakaan laske; Iittalaa ostaessa maksetaan designista, ei tarrasta, jonka pystyy muuten ottamaan halvasta tuotteesta pois hetkessä ja länttäämään kalliimpaan. Lisäksi Iittalasta oikein saa noita i -tarra-arkkeja, että jos hinta on tarrasta kiinni niin voinkin alkaa liimata niitä mm. kaikkeen.

    Toinen väite, mitä kuulee on, että vain priimaan laitetaan tuo tarra, sekundaan ei. Niin, myyntihetkeä varten - priiman ja sekundan tunnistaa kyllä jälkikäteenkin, jos on alan asiantuntija - aivan samoin kuin oikean timantin erottaa feikistä.

    Sitä paitsi: he, jotka todella keräävät lasia, tunnistavat kyllä Iittalan muotoilun - varsinkin kaikista yleisimmistä tuotteista, sillä tuntuu, että joka toisessa kodissa on vähintään samat viinilasit tai kupposet. Eli tarrat pois vaan - varsinkin käyttötuotteista, eivät ne sinne kuulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!:) Nyt voin ihan huoletta irrotella tarrat Iittalan tuotteista. On ne aika ärsyttävät käytössä.:)

      Poista