sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Puhdasta puuvillaa purkissa



Perjantaisin olen selvästikin altis heräteostoksille. Paitsi kukkia, niin jotain muutakin kodikasta tulee usein hankittua juuri perjantaiostoksilla. Aika monta kertaa olen pyörähtänyt Karisman Finnmarin myymälässä hypistellen milloin mitäkin. Näitä kannellisia tuoksukynttilöitä olin ihastellut jo aiemminkin, mutta nyt ne sitten ostin, vähän niin kuin kokeeksi (selitys itselleni).;D





Olen aika tuoksuherkkä, joten tuossa kokeessa on kyllä totta toinen puoli. Kynttiläpurkkien kyljessä lukee "fresh cotton", jotenkin ajattelin sen viittaavan puhtaaseen pyykkiin, vaikka toki tiedän, että cotton on suomeksi puuvilla. Puhtaan pyykin tuoksu noista purkeista minun mielestäni juuri lähtee, mutta ei niin voimakkaasti, että alkaisi pahasti käymään nenään, vaikka olen poltellut kaikkia kolmea yhtäaikaa.






Iso plussa kynttilöiden yksinkertaisen tyylikkäästä ulkonäöstä, johon bambukannet tuovat vielä lämpöä ja arvokkuutta. Kaipa purkin pohjalle jäävän streariinin saa sulatettua, ja purkit voi ottaa muuhun käyttöön kynttilöiden palettua loppuun, luulisin. Näihin vois vaikka säilöä jotain pientä, vanulappuja tai meikkisiveltimet tms...Tykästyin kaikkiin kolmeen värivaihtoehtoon, joten en alkanut karsimaan, vaan ostin yhden jokaista väriä. Hintaa yhdellä purkilla on 4,90. Ihan kohtuuhinta minusta.:)

Kynttilöiden polttelu on vähentynyt aika selvästi tässä helmikuun edetessä. Niinhän se käy joka vuosi. Vieläkö teillä kynttilät syttyy iltaisin? Hassulta tuntuu postailla kynttilöistä valostuvassa sunnuntaiaamussa.:) Magnolian nuput alkavat muuten olla sitä luokkaa, että jos ei tänään, niin huomenna, saattaa ensimmäiset kukat aueta. Siinäpä sopivaa puuhaa myrskyisälle sunnuntaille!

Taina 

16 kommenttia:

  1. Hei vähänkö hienot kynttilät! Aika vähän on enää tullut polteltua kynttilöitä, mutta viimeksi eilen niitä tarttui mukaan Ikeasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin on!:) Tuo Finnmari on siitä kiva sisustuskauppa, että hinnat on minusta varsin edullisia. Aika säännöllisesti tuleekin sitten ostettua jotain pientä sisustustavaraa.:) Mulla on kaapissa Ikea vaalenvihreät kynttilät odottamassa kevättä. Voi olla, että laitan ne ihan muuten vaan esille, sillä kynttiläkausi alkaa vääjämättä olla lopuillaan:)

      Poista
  2. Onpa kauniit kynttilät!
    Viikonloppuisin olen sitkeästi poltellut kynttilöitä.
    Sitten kun iltaisin alkaa olla valoisaa, niin silloin tuo kynttilöiden polttelu loppuu meillä. Mutta sitten syksyllä on taas ihana aloittaa kynttiläkausi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!:) Juuri noinhan se menee, että valostuvien iltojen myötä kynttilät jää kaappiin odottamaan syksyä! Mulla on valtava kasa kynttilänpätkiä odottamassa uutta elämää. Meinasin kokeilla sytykeruusujen näpräämistä, sillä niitä olen lahjaksi saanut, ja toimivat aivan mahtavana apuna takkaa sytytellessä.

      Poista
  3. Kyllä kynttilöiden polttelu on alkanut hiljalleen vähentyä :) Se on enemmän se syksyn juttu kun tietää että vähään aikaan ei välttämättä aurinkoa näy niin silloin tulee polteltua niitä kynttilöitä enemmän... Nyt alkaa olla jo oma mielentila enemmän kevään puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva se ilta huomaa ihmettelevänsä, kun ei vielä olekaan pimeää.;D Vaikka kyllä tota pimeyttäkin vielä illalle riittää, mutta ulkona on kyllä ollut jo aika keväistä.:)

      Poista
  4. Kauniit kynttilät ja niiden tuoksu kuulostaa ihanalta! Viimeksi eilen illalla polttelin kynttilöitä minäkin. Kynttilät tuovat jotenkin niin rentouttavan tunnelman. Sähän voit valaa noihin vaikka uudet soijakynttilät kun alkuperäiset loppuvat! Kivoja ovat kyllä säilytyspurnukoinakin. Rentoa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, poltetaanhan kynttilöitä tuolla Välimeren maissakin kesäkuumalla...tosin siellä on sitten sitä pimeää. Kynttilän valossa on tosiaan jotain rauhoittavaa ja rentouttavaa ja tuollaisella pienellä tuoksulla siitä saa vielä miellyttävämmän aistimuksen.:) Mä olin kokonaan unohtanut ne soijakynttilät!! Hyvä, kun muistutit!:)

      Poista
  5. Mielenkiintoisia kynttilöitä! Selvästi on kyllä kynttilöiden polttelu vähentynyt, mikä on tavallaan vähän sääli. Kesälläkin musta olisi ihana laittaa tuli värikkäisiin, kesäisiin kynttilöihin, mutta jotenkin se tuntuu oudolta ja jääkin sitten lopulta tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ne nytkin palaa! On sen verran ihanat, että vaikka kynttilöitä on tullut vähemmän polteltua viime viikkoina, niin nämä on kohta poltettu loppuun.:) Kannoin kesähuoneeseen kasan sinisiä ja punaisia kynttilöitä sillä ajatuksella, että kesällä niitä voisi siellä poltella. Katsotaan, miten käy!:)

      Poista
  6. Tosi kauniita! Näyttävät tosi eleganteilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös!:) Oon kohta poltellu noi loppuun, kun on niin kauniit ja hyväntuoksuiset.:)

      Poista
  7. Voi hitsinvitsit, kun täällä ei oo mitään tommosia tehtaanmyymälöitä. Tai siis on, mutta ei sellasia, mistä sais kynttilöitä. Olis tosi kivat tommoset simppelit purnukat. Etenkin valkoinen. Vaikkakin meillä on kyllä tuoksukynttilöiden polttelu pannassa, kun nuoremmalla pojalla on paha migreenitaipumus ja kaikki vahvat hajut laukaisee hirvittävän päänsäryn. (Tuli kalliiksi eräskin PartyLite-kutsureissu, jolta innostuin ostamaan jos minkä tuoksuista kynttilää ja ensimmäisen kun laitoin palamaan, oli lapsiparka samantien jääpussi otsalla pimeässä, joten jäi sitten se kokeilu siihen..). Mutta uskon kun sanot, että tuoksu on mieto. Haiseehan se puhdas pyykkikin aina joltain ja siitä ei koskaan oo pojallekaan tullut mitään ongelmaa.

    Ja mitä tohon perjantai-osteluun tulee, niin mulle on kans paha sellanen kahden p:n yhdistelmä. P-alkuinen kauppa ja perjantai. You know :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon monesti ajatellut, että Finnmarin pitäis ehdottomasti laajentaa täällä kotimaassa tuota myyntiverkostoa. Lahden ja Hollolan rajalla niillä on suuri tehtaanmyymälä, joka on aivan uskomaton paikka! No, siis mulla tota matikka- ja markkinointipäätä riittää, joten olen erinomainen bisnesenkeli.;D
      Hih, tuttu juttu Annika! Mua niin nauratti tuossa hiljattain sun postauksesi. Olit vaihteeksi käynyt sisustusostoksilla, tiedät kyllä missä!;DD

      Poista
  8. Heiiii, mulla samat fresh't! En myöskään ole tuoksukynttilöiden vakiokäyttäjä, mutta nämä toimii. Minulla oli aiemmin purkiton raikas puuvilla pallokynttilä, samaisesta paikasta, niin sen tuoksu huljui ennen kuin kerkesin kynttilää polttamaan. Mutta näissä purkeissa kansi varmaan rajoittaa. Minä lisäsin ostoksiini silloin myös kaitaliinan, keittiöpyyhkeen ja servietit samassa, joskin raidoilla varustetussa värimaailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Multa on mennyt noi muut tuotteet ihan ohi, sillä epäilen ja muistelen, että nämä kynttilätkin on olleet myynnissä jo useamman kuukauden. Pitäisi käydä Miekkiössä...Siellä on kuitenkin suuremmat valikoimat! Nuo kolme taitaa tänään palaa loppuun. oon tykänny todella paljon.:)

      Poista