keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Lime-valkosuklaamuffinssit



Ystävänpäivän tienoilla on kiva yllättää perhe tai ystävät sydänaiheisilla herkuilla. Vai yllätinkö itseni? Siltä vähän näyttää, kun kuvia katselee! Nopeaa ohjeiden pläräystä netistä...Valion ohje valkosuklaa mud cake- muffinsseista toimi pohjana ja inspiraationa.




 

Taikinaan lisäsin puoli purkillista Valion maustettua lime-valkosuklaarahkaa ja päälle laitoin yksinkertaisen, mansikasta muotoillun sydämen. No okei, omaan muffinssiini lisäsin kuvan ottamisen jälkeen mansikoita niin paljon, kuin vuokaan mahtui!;) Tekisi kyllä mieli tehdä jotain muutakin sydämellistä leivontaa. Jos sulla on hyviä reseptejä, niin vinkkaa ihmeessä!


 

Kuvissa vilahtava Vakre Hjem & Interior antoi tällä kertaa odotuttaa itseään todella kauan. Lehti ilmestyi ennakkotiedon mukaan jo tammikuun lopulla, mutta vasta nyt sitä on ollut lehtihyllyissä. Olisin halunnut Anulle ja Katille tämän lähettää ilahdutuspaketissa, mutta ehdin sitten valita muuta, kun tätä ei kuulunut. Sisältö ei ollut tälläkään kertaa pettymys, vaan alkoi kummasti tehdä mieli mm. iskeä näpit nuoremman pojan huoneeseen. Sille ei oikein olekaan tehty mitään kummoista, joten ehkä kesällä olisi sen aika...

Sain tänään  muuten soiton tohtorilta, jonka mukaan mun veriarvot on oikein hyvät. Toinen kilpirauhasarvo on himpun alle viittearvon, mutta samalla tasolla kuin aiemminkin mitatessa. Ei siis löytynyt selitystä taannoiselle unettomuudelle. Onneksi uni onkin maistunut taas paremmin! Liekö lääkärinpelko, vai mikä, saanut mut nukkumaan kunnon yöunia...

Kivaa keskiviikkoa!:)

Taina

 

11 kommenttia:

  1. Voi Luoja miten herkullisen näköisiä! :P Olen niiiin kateellinen kun jotkut osaa! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta olen aivan varma, että sä olet aikamoinen jauhopeukalo!;D

      Poista
  2. Niinhän ne väittää, että moneen vaivaan auttaa jo se, että pääsee lääkärin tutkittavaksi. Mieli huojentuu, kun tietää saavansa apua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, jos sä oletkin puolikuuhullu? ;)

      Poista
    2. Heh, tai jos mä vaan oon täyshullu?!;D Kun ei se tainnut mitenkään liittyä kuuhun..Hyvä, että veriarvot oli ok ja uni maittaa taas.:D

      Poista
  3. Voi kiitos Taina ihanasta paketista. Olit kyllä hyvän valinnan tehnyt! Postailen aiheesta lähiaikoina. Taas tuntuu että elämä vetää sellaista haipakkaa, ettei tahdo ehtiä tänne blogistaniin ollenkaan. Onneksi ensi viikolla minullakin on vähän talvilomaa. Aaahhhh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksaa, jaksaa!!:) Musta tuntui, että aika lensi tuossa yhdessä vaiheessa, mutta loman lähestyessä se on jotenkin hidastanut kulkuaan.;D Lomaa siis odotellaan täälläkin ja vielä reilu viikko töitä. Ja ihan mahtavaa, jos tykkäsit paketista! Hieman pelkäsin, että jos sulla vaikka on jo ennestään sama...:)

      Poista
  4. Nam miten hyvän näköisiä herkkuja! <3

    VastaaPoista
  5. Ihanan sydämellistä!! Kaunista!
    Kyllä noilla sulaa kaikkien sydämet ystävänpäivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!:) Jotain tekisi mieli taas leipoa...:)

      Poista