torstai 5. helmikuuta 2015

Elämäni kodit - uusia suunnitelmia


Kiitos ihanista kommenteistanne eiliseen postaukseen!<3 Olen ollut tänään erittäin positiivisella mielellä, sillä sain viime yönä kunnolla nukuttua alusta loppuun asti. Parin alakuloisen postauksen jälkeen, onkin kiva laittaa vähän iloisempaa tekstiä.:)

Evakkoretken jälkeen palasimme onnellisina vanhaan, mutta uusittuun kotiimme. Kodissamme kaikkialla ollut mosaiikkiparketti oli mennyt suurelta osin pilalle vesivahingossa. Samanlaista parkettia ei ollut saatavilla. Vakuutusyhtiö olisi vain laitattanut jotain toista parkettia pilalle meneen tilalle. Olohuoneessa tämä olisi tarkoittanut kahta erilaista parkettia ja saumaa keskelle lattiaa. Aika erikoista minusta. Koska mosaiikkiparketti näytti silmiini levottomalta, päädyimme vaihtamaan parketit sauvaparkettiin, mahdollisimman vaaleaan sellaiseen. Eteiseen ja keittiöön ei enää parkettia laitettukaan, vaan lattiaan asennettiin lattialämmitys ja laatat.







Makuuhuoneesta on harmikseni vain osittainen kuva. Purimme nimittäin vaatehuoneen osaksi makuuhuonetta ja teetimme kapeat kaapistot. Kaapistoissa minua usein ärsyttää turha syvyys, joka tekee niistä epäkäytännöllisiä. Kuka on keksinyt, että kaapin syvyys pitää olla 60 cm? Muistelen, että kaappien syvyydeksi tuli 35 tai 40 senttiä. Makuuhuoneen seinä sai myös kovin muodikkaan maitokahvin värin seinään.;D

Kävipä sitten kutakuinkin näin... 



Kohtaus 1
Aika: Touko-kesäkuu 2004
Paikka: Rivitaloasunto Lahden liepeillä
Henkilöt: S (minä), Taina (vaimo), E (4 v) ja M (9 kk)
Muuta: Kyseessä on hyvin sivistynyt perhe, sillä kaikki puhuvat melkein pelkästään kirjakieltä.
S makaa olohuoneen sohvalla. Taina astuu huoneeseen.
Taina: Tekisit edes joskus jotain hyödyllistä. Tee meille talo.
S: Mutta kun minä en osaa…

E: Tehdään sellainen talo, jossa keittiö on minun huoneeni vieressä.
S: Miksi?
E: Jos tulee yöllä nälkä.
Taina: Minä olen jo löytänyt meille tontin. (Näyttää myynti-ilmoitusta lehdestä.)
S: Sehän maksaa miljardin, ei meillä ole varaa siihen!
M: Ködl, ködl.
Taina: Myydään asunto. Minä olen jo löytänyt ostajat.(Näyttää ostotarjousta.)

S: M-mu-mutta… eihän tuo riitä, tarvitaanhan me lisää lainaakin…
Taina: Tässä. (Näyttää lainatarjousta.)
S: Ööh… (Etsii pakotietä umpikujasta. Alkaa hikoilla joutuessaan varoittamatta ajattelemaan.) Minä en tiedä rakentamisesta mitään.
Taina: Tässä. (Lyö S:lle valtavan läjän rakennustietoutta sisältäviä julkaisuja käteen.)
S: Niin kai sitten. (Ryhtyy alistuneena selailemaan julkaisuja.)
Eemil: (Aiheuttaa kammottavaa meteliä mitä moninaisimmin keinoin.)
Matias: Ködl, ködl.




Kohtaus 2
Aika: Heinäkuun loppu 2004
Henkilöt: S(minä), Taina (vaimo), E (4 v) ja M (11 kk)
Muuta: Asunto on myyty, tontti on ostettu.
S makaa olohuoneen sohvalla. Taina astuu huoneeseen.
Taina: No niin, joko sinä olet lukenut ne opukset?
S: Joo, jotain 1500 sivua. Ja ainakin yhtä monta sivua netistä. Ja olen liittynyt PRKK:n jäseneksi.
Taina: No?
S: Mitä no?
Taina: Että joko kaikki on selvää?
M: Annannannannanna.
S: Ei oikeastaan.
Taina: Miten niin ei oikeastaan? Sinähän olet lukenut koko kesän niitä rakennushöpinöitä.
E: (Ryntää sisään kiihtyneenä.) Äiti! Minä tapoin impparin. Siinä oli jotain vikaa.
S: No kun kukaan ei osaa oikein yksiselitteisesti sanoa, mistä pitäisi aloittaa. Mutta yritetään nyt ainakin ensiksi hommata valvoja. Tai vastaava mestari. Tai vastaava työnjohtaja. Onkohan niillä mitään eroa? Ja sitten varmaankin pitäisi olla pääsuunnittelija. Tai rakennesuunnittelija. Tai arkkitehti. Tai rakennusarkkitehti. Tai voi valvojakin ehkä toimia pääsuunnittelijana, riippuu kunnasta. Tai jos otetaan talopaketti, niin sieltä saattaa tulla pääsuunnittelija. Mutta se ei ehkä kannata, ettei tule eturistiriitoja. Ja pohjatutkimus pitäisi tehdä, että saisi luotettavamman kustannusarvion tehtyä. Mutta pohjatutkimusta ei voi tehdä ennen kuin talon paikka ja muoto ovat selvillä. Ja oikeastaan perustamiskustannukset olisi hyvä olla tiedossa taloa suunnitellessa, että tietäisi mihin rahat riittävät. Ja timpurit pitäisi jo varata ajoissa, että saa luotettavat. Mutta kun ei vielä tiedä aikataulua. Pitäisi valita talopakettikin, mutta kun ei tiedä mikä olisi hyvä. Työkaverin serkun naapurin mielestä pienelementtitalot ovat surkeita, koska tulee kylmäsiltoja. Ja netissä on se yksi homehtunut precut-talo. Ja suurelementtitalojen kulmista vetää, yksi asiantuntija sanoi niin keskustelupalstalla. Kivitalo ei taas tule kyseeseenkään, koska ne ovat niin kalliita. Paitsi, että Pekan mielestä kivitalo ei ole sen kalliimpi kuin puutalokaan. Ja sitten lämmitysjärjestelmät…

Omalta tontilta mansikoita poimimassa...

Hauskaa torstai-iltaa!:)

Taina 


p.s: Kohtaukset 1 ja 2 ovat peräisin mieheni kirjoittamasta raksablogista, jonka hän valitettavasti on poistanut netistä. Olen yrittänyt houkutella häntä mukaan tähän omaan blogiini (nimen vaihtokin olisi mahdollista tuolloin). Onneksi nyt sain edes näitä vanhoja juttuja käyttää.:) 




18 kommenttia:

  1. Muistin vielä nuo mahtavat raksablogikirjoitukset. Ehdottomasti Mansikkatilan mailla tarvitsee tiluksia tarkastelevan isännän omat sivut. Kirjoittajan vikaa ainakin on!!
    Innostuin itsekin nostalgioimaan menneitä. Tervetuloa vilkaisemaan: http://sulatie.blogspot.fi/2015/02/aikakoneella-ysaritunnelmiin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, blogin nimen olisin valmis muuttamaan, jos sillä saisin miehen mukaan!;D Tällä hetkellä menee hyvä kirjoittaja ihan hukkaan. Mä oon just tulossa lukemaan!:)

      Poista
  2. Ihanat! Varmaan se monessa perheessä (lue, näin meilläkin) lähtee ajatus sieltä naisen ajatuksesta tuohon talon rakentamiseen :)))
    Ehdottomasti mies mukaan kirjoittamaan, lahjoja selvästi on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina!:) On tuossa tekstissä vähän miehen mielikuvitustakin, mutta kieltämättä mä taidan yleensä olla meillä se, joka antaa alkusysäyksen milloin millekin. Mies sitten jälkeenpäin toteaa, että ihan hyvä oli, että tehtiin, ryhdyttiin, uskallettiin...;D Käännytystyö miehen suhteen jatkuu kirjoitussaralla edelleen...

      Poista
  3. Rakennushöpinöitä. Yhä edelleen törmää siihen, ettei kokonaishinnasta ota kukaan selvää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, semmosta se on. Silloin tuntui kaikki käsittämättömältä, mutta rakentamisen jälkeen tuntui, että pitäisi rakentaa uudelleen, kun oli sitä tietämystä kertynyt. Eikä tietenkään enää mitään käyttöä sille tiedolle!;D Olipa kiva, kun kommentoit!

      Poista
  4. Täältäkin isot peukut (myös) miehen kirjoituksille! Voi miten hyvä kuulla, että uni onnistui vihdoin. Toivottavasti sama meno jatkuu tästä eteenpäin ainakin jonkin aikaa. Rentouttavaa alkavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Myös viime yönä nukuin oikein hyvin...jopa niin, että herätyskelloni ei soinut, vaan heräsin miehen kelloon 7,25..kahdeksaksi töihin!! Ehdin kuitenkin. Nyt tuntuukin, että väsy painaa kaikkien niiden huonosti nukuttujen öiden edestä. Toinen kilpirauhasarvoista oli kuulema alhainen, mutta lääkäri mulla on vasta ensi viikolla. Josko jotain lääkettä tähä...
      Ihanaa viikonloppua Anu!<3

      Poista
    2. Ihana kuulla, että alkaa helpottaa! Noinhan se tuppaa menemään, että ensin sitä odottaa, että "vaiva" menee itsestään ohi ja siinä vaiheessa kun asialle alkaa tehdä jotain, se sitten menee ohi. Ja KIITOS, postilaatikosta löytyi tänään aivan ihana ilahdutus ♥ Huomenna otan hetken ihan vain itselleni...

      Poista
    3. Anu, jo kolmas hyvä yö takana! Piti vissiin avautua täällä, niin johan alkoi helpottaa.;D Kiva, että paketti tuli perille! Olisin halunnut sulle ja Katille laittaa sen vinkkaamani Vakre Hjem-lehden, mutta jostain syystä sitä ei ole näkynyt lehtihyllyssä, vaikka lehden piti ilmestyä jo tammikuun lopulla. Toivottavasti kuitenkin tykkäät saamastasi lehdestä!:)

      Poista
  5. Kyllä tuo kirjoittaja pitäisi saada ehdottomasti tekemään muutama postaus :D :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Hups! Oli jäänyt vastaamatta! Kiitos Johanna!<3

      Poista
  7. Aivan loistavat nuo keskustelukuvaukset! :D

    Mä niin tykkään näistä muistelupostauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiots Emonen!:) On näitä ollut kiva tehdäkin ja lukea esim. Ute Liaan blogissa.:)

      Poista