maanantai 26. tammikuuta 2015

Lyhtyjen uusi elämä



Joulutavaroita yläkaappeihin pakatessani löysin kaksi kirpparilta ostamaani talolyhtyä, jotka ovat olleet aika vähällä käytöllä. Ensin ajattelin, että nämä saavat nyt lähtöpassit, mutta jostain nousikin mieleen kuva (jonka näin ehkä Instassa?), samantapaisista lyhdyistä mustana. Kynttilänvalo hehkui erityisen upeasti mustan lyhdyn sisällä...Siispä päätin ostaa pullon mustaa maalia ja antaa lyhdyille vielä uuden mahdollisuuden löytää paikkansa meidän kodissa.:)









Pari kerrosta maalia molempiin ja pinta muuttui mattamustaksi. En ole vielä viitsinyt poltella noissa tukkuja kuvaushetkeä pidempään, sillä maalin lopullinen kuivuminen vie noin viikon. Tykkään lopputuloksesta. Jonkunlaisena huonona puolena voi pitää sitä, että nyt mun tekisi mieli suihkutella uutta maalia vähän sinne sun tänne. Yksi puinen lokerikko sai jo ensimmäisen kerroksen valkoista pintaansa. Lokerikko on samanlainen kirppariostos kuin nämä lyhdyt, ja on vain odottanut sopivaa paikkaa ja käyttöä. Varmaan ihan hyvä, että olen pysytellyt pois kirppareilta monta kuukautta! ;) Tässä kuva lyhdyistä ennen maalausta.




Lopuksi täytyy hieman mainostaa!:) Huomenna kannattaa olla täällä taas kuulolla. Juttu on kyllä vielä kirjoittamatta, mutta päässäni olen sitä jo jonkin aikaa työstänyt. Mitäpä sitä muuta ihminen aamulla ennen  muiden heräämistä...Olen kaivellut valokuva-arkistoja ja suorastaan puhkun innosta...Toivottavasti herätin mielenkiintosi.;D Huomiseen!


Taina



15 kommenttia:

  1. Hieno muutos! Suhumaali on kyllä yksi askartelijan parhaimmista ystävistä ☺

    VastaaPoista
  2. Lyhdyistä tuli hienot!
    Minulla olisi yksi lampunjalka joka odottaa maalia. Minäkin luulen, että sitten innostun maalamaan vähän sitä sun tätä ;)
    Mielenkiinnolla odotan, millainen postaus on huomenna tulossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!:) Onhan ne jotenkin ryhdikkäämmän oloiset mustina. Tänään tosiaan lokerikkoa suihkuttelin. On lievästi sanottuna pöllyistä puuhaa sisällä, vaikka tekisi tarkoitukseen varatussa tilassa.;) Kesä olisi huomattavasti parempi aika tällaiseen, niin voisi suihkia ulkona.
      Postaus odottaa valmiina. Vähän jännittää, kun se on aika henkilökohtainen.:)

      Poista
  3. Kylläpä lyhtyjen ilme muuttui ja pelkästään hyvään suuntaan siis! Tuollaiset lyhdyt valaisee niin kauniisti. Jahas, huomista odotellessa siis. :)

    VastaaPoista
  4. Argh aivan kauhian cliffhangerin jätit tänne!!! Kuinkahan nyt saa edes unta! Ihana bloggaajarontti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, koitetaan nyt molemmat nukkua kuitenkin!:D Kieltämättä aamun unet meni tuota postausta ja eilistä haaastetta miettiessä. Sellaista sisäistä kihinää...;D

      Poista
  5. Talolyhdyt on ihania ♥ Olen pitkään niitä ihastellut muiden blogeissa, mutta itsellä niitä on vasta kaksi. Mä kuljen aina kaikkien muotivirtausten perässä noin kaks vuotta, hih...mutta ei haittaa. Just sunnuntaina löysin kirpparilta yhden ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jälkijunassa kuljen minäkin ja taidanpa olla vähän hitaastilämpiävä muotijutuille.:) Tosin nuo lyhdyt ostin jo useampi vuosi sitten, mutta käytössä ne ovat olleet vain parina jouluna. Ehkäpä ne nyt pääsevät tehokäyttöön, kun eivät tunnu enää jouluisilta.:)

      Poista
  6. Tuunaus on A ja O, kerrassaan upea lopputulos ja ellei postaus suorastaan yllytä, niin ainakin inspiroi kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Mä olen kai aika jälkijunassa näiden maalilla suihkimisten kanssa. jotain pientä on tullut tehtyä vuosia sitten, mutta hieman vaikuttaa, että tähän saattaa jäädä kyllä koukkuun.;D

      Poista
  7. Tulipas tyylikkäät lyhdyt!
    Niissä on ryhtiä ja särmää!

    VastaaPoista