sunnuntai 9. marraskuuta 2014

# Isän kanssa



Hyvää isänpäivää sinne ruutujen toiselle puolelle! Perinteisesti meilläkin on aloitettu aamu lahjomalla iskää ja laulamalla hänelle. Pihvit nostin juuri lämpimään päiväruokaa varten.:) Eilen törmäsin Viikonlopun linkkiringissä Vuosi elämästä-blogin postaukseen, ja sitä kautta  lapsiasiavaltuutetun kampanjaan, jossa perhebloggareita on haastettu kertomaan hetkistä isän kanssa ja isäsuhteesta. Vaikken perhebloggari olekaan, mutta koska elämäni naiset, äitini ja mummot, ovat jo saaneet osansa täällä blogissa, ansaitsevat elämäni miehet, isäni ja mieheni, oman sepustuksen.





Löysin Pinterestistä Desmond Tutun lausahduksen, joka vapaasti suomennettuna voisi kuulua näin: Isälläni oli tapana sanoa - Älä korota ääntäsi, vaan perustele paremmin. Tämä voisi olla suoraan oman isäni suusta. Isäni perintöä on selkeästi se, että asiat pitää osata perustella, vaikkei niitä perusteluja aina ääneen sanottaisikaan.






Isäni kanssa harjoittelimme koulumatkan kulkemista ennen ensimmäisen luokan aloittamista. Sain neuvon, jota voisi ehkä pitää epätyypillisenä mieheltä tulleeksi. Hän sanoi, että kysymällä asiat usein selviävät ja lausahdus "Ei kysyvä mies tieltä eksy" on ollut ohjeenani siitä lähtien.

Pienenä isän kanssa leikittiin "Moukarimassaa". Siinä isä nosti meitä ilmaan jalkojen ja käsien varassa itse selällään lattialla tai sängyssä maaten. Synttäreinä isä heitti ilmaan yhtä monta kertaa kuin vuosia tuli täyteen.Euroviisut on isän ja minun jokakeväinen yhteinen hulluus. Perinteisiä lavatansseja on paras tanssia oman isän kanssa, koska hän osaa viedä hyvin, luultavasti parhaiten.






Isäni isyys verrattuna mieheni isyyteen on varmastikin erilaista. Siinä on tiettyjä samoja piirteitä, kuten vaikka innostus urheilua kohtaan. Molemmat ovat innokkaita penkkiurheilijoita. Miehelleni on langennut meidän perheessä urheilulajien opettaminen: uinti, hiihto, luistelu, tennis...Minusta tuntuu, että omassa lapsuudessani me vain oltiin lapset keskenään liikkumassa. Nykyisät ovat aktiivisemmin mukana.





Hoitovastuu lasten ollessa pieniä jakaantui tasaisemmin kuin edeltävillä sukupolvilla. Onhan mieheni päässyt nauttimaan kohtuullisen pitkistä isyyslomista ja ollut molempien lasten syntyessä paikalla, toisin kuin isäni aikoinaan. Kun esikoinen oli vuoden, hän heräsi aamuvirkkuna aina kukonlaulun aikaan. Vuoroaamuina nousimme lapsen kanssa olemaan, jotta toinen sai nukkua pidempään. Varsinkin lasten ollessa pieniä, mutta ehkä myös murrosiässä on hienoa, että on toinen ihminen jakamassa vastuuta, jatkamassa, kun itse ei enää jaksaisi kieltää tai olla tiukkana.




Mieheni opetteli leikkaamaan poikien hiukset, ja hän on kehittynyt siinä vuosien saatossa todella hyväksi. Jopa niin, että kampaajani välillä vitsailee palkkaavansa mieheni kesätöihin. Lapset ovat antaneet isän parturille nimen parturi-kampaamo Pää irti.;)






Vaikka toisaalta isä on meillä se, joka sanoo viimeisen sanan ja jyrähtää tarvittaessa, on isä myös se rennompi ja leppoisampi. Se, jonka kanssa voi painia ja peuhata, vitseillä ja naljailla.


Hyvää isänpäivää kaikille isille, mutta erityisesti omalle isälle ja miehelleni!<3

Taina




9 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja niin lämmin tunjelma noissa kuvissa. Ihanaa isänpäivää! :)

    VastaaPoista
  2. Näissä kuvissa on hyvin sama tunnelma kuin löytäisin meidän albumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan aika tyypillisiä tilanteita isän ja lasten kanssa. Paitse ehkä tuo, jossa parturi on ryhtymässä hommiin.;D Ihmeekseni en myöskään löytänyt isää ja lapsia nukkumasta yhdessä, sillä niitä kuvia mä olen todellakin tykännyt ottaa. Jotenkin ovat kaikki kolme niin viattoman ja suloisen näköisiä nukkuessaan.:)

      Poista
  3. Ihana teksti! <3 Ja hienoa, että osallistuit #isänkanssa kampanjaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira itsellesi!<3 Enhän olisi tiennyt koko jutusta, jos en olisi löytänyt blogiisi Linkkiringistä.:)

      Poista
  4. Parturi-kampaamo Pää irti :D :D :D. Ihan paras. Ja siitä tulee mieleen omat kauhuparturimuistot, kun mun isä aina maksoi mulle kymmenen markkaa siitä hyvästä, että sai leikata mun ennestään jo ohuet ja lyhyet hiukset. Vaikka itse olin saamapuolella, niin hinta-laatusuhde oli silti varsin kyseenalainen, kun tuloksena oli aina sama "luukkupää-look" (mun parhaan kaverin antama nimitys :)), jota toisinaan joutui peittelemään pitämällä pyyhkeestä tehtyä turbaania päässä. (Josta parhaan kaverini isoveli loihe antamaan mulle lempinimen "Sheikki mutsibul al ahram" :D

    Mutta siis ihana teksti ja sun isällä ja miehellä on paljon samoja hyviä ominaisuuksia kuin mun vastaavilla. Ehkä eniten mun arvostama isältä tullut perinne on se, että koska isä ei ole kertaakaan mulle näiden 49 vuoden aikana jonkun virheen tai väärän valinnan tehtyäni tai epäonnistuttuani jossain, sanonut, että "Mitäs minä sanoin". Enkä ole sanonut minäkään omille pojilleni. Enkä sano. Kyllä sitä jokainen ihan itse nahoissaan tuntee, kun on mennyt pieleen ja ihan varmasti muistaa, mitä se isä tai äiti sanoi. Ei siitä tarvi erikseen muistuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mulle tuleekin aina noissa kommenteissa niin sekavaa tekstiä, kun innostuspäissäni kirjoitan, enkä oikolue. Mutta luotan siihen, että ymmärrät :)

      Poista
    2. Mitkä "lempinimet"!:D Ei ole edes tullut mieleen kysyä pojilta, että oletteko saaneet lisänimiä hiustenne vuoksi, mutta ilmeisesti kampaukset eivät vielä ole aiheuttaneet moista.:) Teini ei kyllä enää istu isän parturoitavana, vaikka täytyy sanoa, että mieheni osasi tehdä nuoremmalle hyvin samankaltaisen, kuin mitä vanhemmalla on.

      Toi on MUUTEN hyvä, että pidättäytyy sanomasta "Mitäs minä sanoin". Se on niin turhaa ittensä korostamista.:)

      Poista