lauantai 13. syyskuuta 2014

15 (I love)



Tänä tulevana yönä olen ollut äiti tasan 15 vuotta. Lapsen syntymä on jotain niin järisyttävää, että tapahtumat ja tunnelmat pysyvät mielessä kirkkaana, aivan kuin se kaikki olisi tapahtunut ihan äsken. Kirkas, aurinkoinen syyspäivä. Oman äitini puhelu Lapista. Viereisen synnytyssalin tuskaiset huudot. Autonikkunat olivat olleet jäässä, kun mies viimein lähti tuoreena isänä kotiin.




Huonostihan siinä meinasi käydä, kun lapsi ei heti synnyttyään alkanut hengittää, vaikka kätilö läpsi ja roikotti jaloista kuinka. Mielessä kävi, että tähänkö se päättyi, ennen kuin ehti alkaakaan. Onneksi rääkäisy kuului jo käytävältä, kun vauvaa lähdettiin kiidättämään lääkärille, eikä ehtinyt tapahtua mitään vahinkoa. Ensimmäinen yö meni tarkkailussa, mutta neljän pisteen vauvasta on kasvanut täyden kympin poika.<3 




Mulla oli kauhea kiire takaisin töihin äitiyslomalta, ja näin jälkeenpäin ajateltuna, olisin voinut yrittää nauttia kotona olosta ja pienestä ihmisen alusta kunnolla ja enemmän. Toisaalta olin ehtinyt olla töissä valmistumisen jälkeen vain vuoden ennen äitiyslomaa, ja oli kiire päästä toteuttamaan itseä ammatillisesti ja vakivirkaan kiinni... Pikkuveli syntyi vasta neljä vuotta myöhemmin, joten esikoinen on saanut vanhempien aikaa ja huomiota reilusti silloin alussa. 




Olen kiitollinen siitä, että olen päässyt kokemaan äitiyden iloja ja suruja. Lapseni ovat kasvattaneet minua, samalla kun olen kasvattanut heitä. Olisiko se maailman vahvin voima äidin rakkaus?

Olkoon tämä samalla I am Mrs K-blogin syyskuun haateeseen kirjoitus otsikon "I love" alta. Ei ole minulle rakkaampaa asiaa maailmassa, kuin omat lapset.

Taina

17 kommenttia:

  1. Kyllä se näin taitaa mennä ... Itse tulin äidiksi vuonna -85 ja sitä ei koskaan unohda. Itse olen hoitanu lapsiani kotona tosi pitkään ja se oli meille oikea ratkaisu. Minulla on 4 lasta ja elämän varrella tullut lisää näitä rakkaita, vaikka kaikkia en ole synnyttänyt itse. Rakkaus omaan lapseen on ihan oma lukunsa - kaikki sen kokeneet tietävät sen. Silti onnekis on myös paljon muunkinlaista rakkautta. Tärkeää kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi - piti kirjoittaa :)

      Poista
    2. Kiitos Anne kommentoinnista, ja huomasinpa, että olet liittänyt itsesi myös lukijaksi. Kiitos siitäkin ja tervetuloa!:) Uskon kyllä, että "vierastakin" lasta voi rakastaa kuin omaa, ehdoitta ja ikuisesti.

      Poista
    3. Se on erilaista , mutta uskallan väittää ,että aitoa tunnetta kuitenkin. Silti kukaan äiti (isä) ei varmaan ihan hevillä unohda niitä hetkiä kun vauvansa näkee ensimmäisen kerran - siinä hetkessä on taikaa. Onnea sinulle tästä 15v - en hoksannut onnitella :) on mukava olla lukijasi.

      Poista
    4. Kiitos vain Anne!:) Haikeaksihan se vetää, kun samalla alkaa jo valmistautua siihen, että lapsi muutaman vuoden päästä lentää pesästä...

      Poista
    5. elä vielä sitä sure - kaikki aikanaan :) Nyt nauti kun on vielä lähellä. Mukavaa syksyä sinne.

      Poista
    6. Nautitaan!:) Mukavaa syksyä!:)

      Poista
  2. Iiiihana postaus! Ihanat kuvat, äitiyden ihanuutta! Voi meitä onnellisia - äitejä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kerrottu ja kauniita kuviakin!
    Niin samaa mieltä kanssasi siitä, ettei ole mitään rakkaampaa kuin omat lapset!!!
    Kivaa iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!:) Mukavaa iltaa sinnekin!:)

      Poista
  4. Onnea sekä äidille, että pojalle <3 On teillä ollut hurja alku, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Ja aivan ihania kuvia! Niin täynnä rakkautta ja onnea, että laittoivat hymyilemään täällä ruudun toisellakin puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Oli se tosiaan aika shokkialku yhteiselle taipaleelle, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Nykyään tuota nuorta miestä on vaikea saada valokuviin, joten kaivelin vanhoja kuvia albumista. Kyllä mä häntä vieläkin halailen ja pusuttelen poskelle, mutta nekin on tehtävä puoliväkisin.;))

      Poista
  5. Onnea minunkin puolesta! Lohduttavaa kuulla, että vaikka alku olisi hankalaa, lapsesta voi tulla "normaali" ja ennenkaikkea rakastettu. Oman esikoisenikaan synnytys ei sujunut ihan ongelmitta. Kyllä siinä monenlaiset tunteet vuorottelivat, päällimmäisenä kuitenkin onnellisuus ja kiitollisuus: minä saan olla äiti. T. Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju!<3 Ollaan kiitollisia äitiydestä. Tunnen monta ihmistä, joilla äitiys on jäänyt haaveeksi tai toteutunut adoption kautta. Joskus olen miettinyt, että millä täyttäisin elämäni, jos lapsia ei olisikaan...

      Poista
  6. Kiitos taas upeasta haastepostauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Minttu!:) Tätä oli taas erittäin mukava kirjoittaa.:)

      Poista