keskiviikko 6. elokuuta 2014

Päivän sekalaiset


Vähän myöhäiseksi meni tämän postauksen kanssa, mutta en taas meinannut päästä tuolta työmaalta sisälle ollenkaan. Sitten piti tietenkin ensin pestä päivän hiet pois, poistaa tikut sormista jne...No, tässä sitä ollaan viimein!




Kesähuone on saanut kahdessa päivässä lähes koko ulkopaneloinnin eli seinät ympärille. Ikkunat ja ovet asennetaan varmaankin vielä tällä viikolla. Samassa ajassa minä maalasin osan noista paneeleista kahteen kertaan, sekä kaikki kattopaneelit kahteen kertaan. Jäljellä on enää kesähuoneen maalaaminen ulkoapäin, kahteen kertaan luonnollisesti. Viikonlopuksikin riittää siis urakkaa.




Tuohon pihan puolelle ja toiselle sivulle, johon ovi tulee, on tarkoitus rakentaa terassi. Tänään tuli postissa sorakuormasta lasku, ja siitä muistui mieleen mieheni epäilys raksa-ajalta, että sorakuorman seassa oli vähintäänkin timantteja.;) Kallista on rakentaminen Suomessa. Kesähuoneesta tulee kuitenkin niin hieno, että eiköhän se ole jokaisen euron arvoinen.:)

Tehtiin juniorin kanssa pikainen pyrähdys kaupunkiin, kun hänellä oli parturiaika. Täytyyhän hiukset olla kuosissa, kun isoveljen rippijuhlat koittavat. Ja voi, millainen hurmuri sieltä kuoriutui!<3 Käytiin samalla juomassa "markkinakahvit" torilla.  Kivaa.:)




Huomenna ajattelin mennä työpaikalle järjestelemään jo aamulla, sillä epäilen, että koululla lämpöasteita riittää iltapäivällä...Vaikka olen ihan hyvillä mielen lähdössä töihin, niin lyhentäisin kyllä mielummin joululomaa, joka on viime vuosina ollut noin kolmeviikoinen,  ja siirtäisin muutaman päivän tähän elokuulle. Koulunaloitus on hiipinyt koko ajan lähemmäs elokuun alkua, enkä oikein ymmärrä miksi.

Tulipahan vähän sillisalaattia sisällön puolesta, mutta kun on koko päivä aikaa mietiskellä, niin siitähän sitten syntyy just sitä!;)

Taina

 


4 kommenttia:

  1. Totta! Täällä koulu alkaa huomenna ja kyllä ihan kesken kaiken -siltä se näillä keleillä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tuntuu, että kesä on parhaimmillaan. Eikun töihin!:)

      Poista
  2. Voi miten upea kesähuone teille on nousemassa! Siinä kelpaa sitten viettää intiaanikesän iltoja. Meillä koulu alkaa vasta tiistaina. Muutama aamu vielä lomailua jäljellä. Mukavaa arjen alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa Anu!:) Tänään oli mun virallisesti viimeinen lomapäivä, onneksi ei tunnu ollenkaan pahalta mennä töihin, päinvvastoin. Lämpimiä iltojen kuitenkin soisin jatkuvan, jotta päästään kesähuoneesta nauttimaan vielä tänä vuonna.:)

      Poista