lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ilta Vesijärvellä


Kävimme vime viikolla, torstai-iltana risteilemässä Vesijärvellä ystäväpariskunnan kanssa. Ilta oli vielä lähtiessä hieman pilvinen, mutta silti lämmin, ja myöhemmin pilvetkin haihtuivat taivaalta. Ihan täydellinen ilta Vesijärvi-risteilylle siis.



Matkasimme m/s Suomettarella, jonka iltaristeily lähti Lahden satamasta kuudelta ja paluu oli samaan paikkaan iltakymmeneltä. Risteilyreitti kulkee Vesijärven halki, Vääksyn kanavan kautta Päijänteelle, jossa laiva tekee pienen pyörähdyksen. Sitten palataan yleensä takaisin samaa reittiä. 



Tällä kertaa kuski kieppasi palatessa Hollolan kirkon liepeiltä, koska laiva oli edellä aikataulusta. Kiva juttu, koska tuo osa Vesijärvestä on jäänyt aiemmin vesiltä näkemättä. Tämä epätavallinen reitti näytti niin upealle, että olisipa hienoa, jos laiva menisi aina noin!  Kuvat jäivät siinä kohti ottamatta. Sen sijaan Lahden sataman kuvaamiseen ehdin varautua etukäteen, kun tiesin, mitä on tulossa.



Kyllä Suomi on kaunis kesällä, eikös!

Taina
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti