maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pieniä suuria nautintoja

Mitä enemmän vuosia on tullut mittariin,
sitä enemmän olen alkanut miettimään tuota
syömäpuolta monellakin tavoin. Naurettiin taannoin
ystävän kanssa, että esimerkiksi matkoilla todella iso
juttu ja nautinto on syöminen. Siksipä all inclusive
ei ole ollenkaan hyvä vaihtoehto.;)
Sama juttu pätee myös noihin juhlapyhiin.
Nykyään mietin todenteolla, että mitä kivaa
sitä keksisi, jotta juhla erottuisi enemmän arjesta.



Nuorempana tuli käytyä juhlapyhinä vanhempien luona
syömässä tai sitten syötiin ravintoloissa. Kun omat
vanhempani asuvat nykyään 500 kilometrin päässä, ja
anoppi on kuollut, ja appiukko on hoitokodissa, koen,
että on minun vuoroni luoda perinteitä omille
lapsilleni ja tuoda ruuankin kautta juhlatunnelmaa.


Viime viikonloppuna leivoin pitaleipiä pääsiäistäkin
ajatellen. Bongasin kahdesta eri blogista ohjeen,
ja päädyin sitten kokeilemaan Fridan ohjetta, koska
kaapissa oli vehnäjauhoja, eikä hiivaleipäjauhoja,
joita Marian ohjeessa oli käytetty. Noita pitaleipiä
syötiin perjantaina ihan vain lohisalaatin ja tsatsikin
seurana, ja lauantaina täytettiin niitä kebablihalla.



Tämä käyttämäni ohje sopi minusta todella hyvin
tuohon jälkimmäiseen, mutta haluaisin löytää
ohjeen, jolla leivästä tulisi sellaista ihanan
kreikkalaista! Tämä ei ollut sellainen, koska
leivästä tuli minusta liian tukusaa...

Tsatsiki sopii minusta myös pääsiäiseen,
vaikkapa juuri lampaan ja leivän seuraksi.
En ole koskaan laittanut lammasta itse.
Arveluttaa, kun on kuullut niin monta tarinaa
villasukalle maistuvasta lihasta. Tekisi silti
mieli kokeilla. Parhaat ruuat, joita
olen Kreikassa syönyt, ovat olleet lammasta.



Ensi viikonlopun ruokalistalle olen
suunnitellut ainakin kunnon naudanlihapihvejä
ja lohta. Jos en uskalla sitä lammasta laittaa,
niin sitä voisi käydä syömässä ulkona. Todella hyvää
lammasta olen syönyt Lahdessakin ravintola
Asklipioksessa. Suosittelen sitä lämpimästi
kaikille kreikkalaisen ruuan ystäville.:)

Jotain makeaakin voisi leipoa. Mielessä oli,
että ehkä jotain sellaista, missä on sitruunaa...
Eikös se sopisi hyvin pääsiäiseen?

Tällaisia ruokamietteitä tänään.
Jos osaat vinkata hyvän pitaleipäohjeen
tai lammas on sinun valmistamanasi
suussasulavaa, niin ilolla ottaisin neuvot vastaan!:)

Mukavaa maanantaita!:)

Taina

2 kommenttia:

  1. Uskalla vaan kokeilla lammasta. Meillä paistetaan ainakin kaksi paistia, niin hyvää siitä tulee. En ole IKINÄ saanut villasukalta maistuvaa lammasta.

    VastaaPoista