maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hyvät fiilikset

Jos tämän aamun tunnelma ei ihan
perjantaifiilikseltä tuntunut, niin yllättävän
kivuttomalta kuitenkin ollakseen maanantai.
Epäilemättä sillä seikalla, että työviikko on
vain kolmipäiväinen, on osuutta mielentilaan.
Aamukokouksen naurun määrästä päätellen muillakin
oli samanlaiset tunnelmat ja vappuvapaat jo siintävät
silmissä.;) Millähän saisi siirrettyä tämän saman
tunnelman ihan jokaiseen...tai edes joka
toiseen normimaanantaihin?!

Voisinko mä lähteä yhtä innosta puhkuen töihin...?

Meidän molemmat pojat pelaavat salibandyä ja eilen
oli ohjelmassa molemmilla turnaukset. Nuorempi on
käynyt toistaiseksi vain kerran viikossa kerhossa,
eikä kerhoon lähteminen ole kertaakaan ollut
vastentahtoista tai vaikeaa. Hyvä vain, sillä
sehän tarkoittaa, että harrastus on mieluinen!
Minäkin kävin sitten osan hänen peleistään
katsomassa, ja M torjui sekä pienempien,
että isompien kerholaisten maalilla. 

Voitto tuli! Näkeehän sen naamasta.:)

Kävi sitten niin, että pienempien pelissä toisessa
maalissa torjui todella pieni miehenalku, joka
vei kaiken huomion pelistä, ainakin mulla. 
Voitte uskoa, kuinka valtavan suuret varusteet olivat
tälle pojalle, joka oli varmaan vain hieman yli
metrinmittainen ja lahkeet moneen kertaan käärittynä.
Silti hän kauhealla innolla teki
parhaansa ja oli niin tohkeissaan. Minäkin aloin
kannustamaan ja tsemppaamaan tätä
"vastustajan" joukkuetta!:))

Kun oma joukkue hyökkää, niin maalivahti (meidän M) pomppii innosta.;)

Mietinkin tänään, että tuolla eilisellä oli itselleni
merkitystä...Se kaikki positiivisuus ja into, voi,
jos muistaisi itsekin innostua lapsen tavoin!
Turnauksessa oli hienoa katsella lasten tsemppaavan
toisiaan ja iloitsevan yhdessä onnistumisista.
Ja jos en koko elämääni, niin varmasti pitkään,
muistan sen liiansuurissa varusteissa pelanneen
pienen pelaajan, joka sulatti mun sydämeni,
enkä varmaan ollut ainoa katsomossa, jolle kävi näin.:)

Iloa viikkonne!
Taina

6 kommenttia:

  1. Onneksi aikuinenkin vielä hetkittäin osaa tavoittaa lapsen ilon. Kiitos Taina! Tämä oli niin iloa ja hyvää mieltä puhkuva postaus, että täälläkin jo hymyillään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vain!:) Jotenkin mulle jäi eilen sellainen olo siellä katsomossa, että en ollut ainoa aikuinen, johon se lasten riemu tarttui. :)

      Poista
  2. Nuo fiilikset tuntuivat kovin tutuilta. Oma tytär pelasi aikanaa "säbää" ja oli itse se pienin tinttarainen kentällä. Muistan hyvin ne kerrat, kun hän sai turnauksessa tsempparipalkinnon. Voi sitä riemun ja kannustuksen määrää :0) Oi niitä aikoja... nauti nyt Taina, pojat kasvavat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Pikku hiljaa ajan nopea kuluminen alkaa paljastua. E:n rippijuhlat olivat kaukana tulevaisuudessa, kun tätä kotia laitettiin. Ensi kesänä se kaukainen tulevaisuus sitten koittaa tässäkin asiassa. Yritetään ottaa kaikki ilo irti, niinä huonoinakin päivinä.:) Ihanaa Sari, että jätit kommentin!:)

      Poista
  3. Ihanaa kuulla tuollaisia ajatuksia harrastuksesta ja joukkuekilpailusta. Yleensä kuulee vain sitä, kuinka harrastus stressaa ja kilpailu on veristä. Harrastus on minusta parhaimmillaan yhdessä tekemistä ja yhdessä iloitsemista. T. Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joukkuelajit opettavat kyllä parhaimmillaan juuri noita mainitsemiasi asioita.:) Mietin siellä hallilla myös, että lasten vanhemmat ovat nykyään sellainen valtava voimavara, jota ilman monikaan harrastus ei olisi mahdollinen. Enkä siis tarkoita pelkkää lompakon aukomista, vaan kuskaamista, työvuoroja turnauksissa, leipomista, myymistä..Kyllä sä tiedät!:)
      Maiju, sullakin varmaan ois käyttöä Finnish Design Shopin lahjakortille...Nyt kirjautumaan lukijaksi!:)

      Poista