perjantai 20. joulukuuta 2013

Luukku 20

Sehän on kuulkaa joulu melkein
ovella jo! Jotenkin vaikea uskoa,
kun sääkin on ollut tänään lähes
keväinen. Vaikka tietenkin olisi
paljon mukavampaa viettää valkoista
joulua, niin musta joulu voi olla ihan 
yhtä hyvä. Sisällähän sitä joulua 
kuitenkin enimmäkseen vietetään.;)
 Keväästä puheen ollen...Eilen kauppareissulla 
löysin niin kauniita valkoisia tulppaaneita, että
oli pakko ostaa kaksi nippua (sain
ne tosin yhden hinnalla),
vaikka ne näyttivät lehdistä jo kuiveneilta,
ettei kukkien avautumisesta ollut
kovinkaan suurta varmuutta.
Heti kotona otin reilut pätkät
varsia lyhyemmiksi ja laitoin ne
tiukassa kimpussa kylmään veteen.
Ensiapu näyttäisi tepsineen.:)

Aiemmin ostamilleni hyasinteille
ja amaryllikselle ei kuulu yhtä hyvää.
Amaryllis odottaa roskikseen viemistä,
ja hyasinteista aukesi lopulta vain
puolet...vähän niin kuin epäilinkin.

Läksy opittu: Ei kannata ostaa
liian pieniä/ihan supussa olevia
kukkia, jos ei halua maksaa turhasta.
 Kukkakaupassa täytyy siis vielä
ehtiä käymään ennen aattoa.
Meidän lähelle aukaistiin kesällä
uusi kukkakauppa, ja hävettää myöntää,
mutta ei ole tullut käytyä siellä kertaakaan.
Sinne siis...

Tänään ajattelin ehtiä kokeilemaan
toivottavasti ehdin! Töitä olisi vielä
huomenna sellaiset 10 minuuttia,
ja edessä kiitettävän pitkä joululoma.:P

Elkää hukkuko niihin joulukiireisiin!:)

Taina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti