lauantai 19. lokakuuta 2013

Joulu mielessä

Joulu. Siihen on enää pari
kuukautta. Jos ahdistut koko sanasta,
kannattaa varmaan jättää tämä postaus lukematta.

Olen todellakin jouluihminen.
Monesti olen ostanut joululahjoja jo tammikuun alennusmyynneistä tai pitkin vuotta, 
ja itsetehtyjä lahjoja on tietysti pitänyt aloitella jo
elokuun helteillä. Täytyy myöntää, että tänä 
vuonna en ole ollenkaan ehtinyt ajatella vielä joulua 
tai  tehdä mitään noista edellä mainituista.
Mutta ihan pian on aikomus! :) Suunnittelu
ja valmistelut (ihan pienetkin sellaiset) tuovat
juuri sitä jouluiloa ja -tunnelmaa minulle.
Ai niin, ja pojat jo naureskelivat...vai olisivatko tuskailleet, 
että kohta se äiti taas kaivaa joululevyt
esiin, ja soittaa niitä päivästä toiseen.;)
Omat kuvat ovat mustavalkoisia tällä kertaa.
  Jotkut tykkää leipoa joulutorttuja
pitkin syksyä ja juoda glögiä iltojen hämärtyessä. 
Näissä mä olen vähän sillä linjalla, että jotain
täytyy säästää sinne oikeaan jouluunkin. 
No, glögiä voin juoda kerran tai kaksi syksyn aikana...
Eilen kävinkin sitten ostamassa (pakollisen) 
Blossa-pullon, ja kupillisen sitä maistelin
flunssankarkoitus mielessä. 
Ei valitettavasti tehonnut flunssaan.:(
Tämä on nyt kolmas vuosi,kun ostin Blossaa, 
joka on vuosikertaglögi. Pullo ja resepti ovat
joka vuosi erilaiset. Tyhjät pullot ovat siis keräilytavaraa.

Jossain näin pari vuotta sitten kauniin kuvan 
Blossa-pulloista, ja vaikkei kuvaa mulla tallessa
olekaan, se on syöpynyt jonnekin tuonne pään sisälle. 
Oisko ollut joku tämän tapainen...
kuva ruotsalaisesta blogista täältä
Vuonna -11 Blossa oli mun makuun
ihan kamalaa! En yhtään muista,
mitä siinä oli. Yksi pullo riitti oikein hyvin.
Viime vuonna glögi oli enemmän mun makuuni. 
Oisko niitä glögipulloja tullut peräti kaksi
tyhjennettyä...

Tän vuotinen maistuu mun mielestä
aika perinteiselle glögille, joten sanoisin, 
että parasta maistamaani
Blossaa tähän mennessä.

Ja miten kauniita kuvia löysin

Blossa 13
 Blosssa 13

Vaikka folklorekuviot ja punainen eivät
oikein mun juttuni olekaan,
niin nämä kuvat ehdottomasti 
houkuttavat ostamaan,
tai vähintäänkin ihailemaan 
arkisen esineen ja luonnon kauneutta.
blossa 13 
 Tässä itsekseni mietin, että kuinka monen
vuoden keräilyyn keittiönkaapeista 
löytyy tilaa.;) 

Kysehän on priorisoinnista,
täytyypä lisätä to do-listalle keittiön
yläkaappien siivous!

Omalta osaltani joulun odotus alkaa
N-Y-T nyt.
 Tunnelmallista lauantaita!

Taina

p.s:  Nuo Design House Stockholmilta peräisin olevat kynttilöiden pidekkeet pulloihin olisi kyllä aika hienot. Olen tälläkin viikolla kaivellut pullojen suita rautalangalla ym. kynttilän jämiä pyydystellen... En löytänyt niitä mistään nettikaupasta tähän hätään, mutta jos satut näkemään niitä myynnissä, niin mulle saa vinkata. Tarve tällä hetkellä kolme kappaletta.;)


 

4 kommenttia:

  1. Arvaa mitä? Nyt kun joulusta kerrot. Menneellä viikolla näin unta, että joulu meni ohitse. Oli kyllä joulukuusi, jonka koristelu oli kesken. Paasasin perheelle, että lahjat avattiin joo, mutta kukaan ei edes muista mitä niissä oli. Ja sitten muistin, että yhden yhtään joululauluakaan en kuullut. Että miten se on mahdollista. Se mursi mut - unessa siis- aloin itkeä, mutta sitten onneksi heräsin ja tajusin, että joulu on vasta tulossa!

    Minä tykkään etenkin joulun odottamisesta ja kuuntelen joululauluja, olen huomannut, että kaikkia se ei miellytä... ;) Kauniit nuo pullokynttilät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, kauhea painajainen! Unessa itkeminen sitä paitsi (ainakin oman kokemukseni mukaan) tuntuu jotenkin erityisen raskaalta! Todellisuudessa itkeä tirautan harva se päivä...yleensä nauraessa, onneksi.:)
      Mutta joulu..se on ihan paras juttu talvessa, eikä sillä ole oikeasti mitään tekemistä lahjojen kanssa. Paitsi ehkä lapsena. ;)
      Mutta hei, ei välitetä joulun tai joulumusiikin inhoajista, vaan nautitaan täysillä tulevista viikoista ja joulun odotuksesta!

      Poista
  2. Mä ehdotan edelleen sitä Blossa-joulukalenteria :D Täytyy vain jaksaa odottaa vuoteen 2024 asti, ennen kuin koko kalenteri on käyttövalmis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, oonko unenpöpperössä vai muuten vaan erittäin huonolla matikkapäällä varustettu?:) Mun laskujen mukaan pullo/vuosi pitää kerätä vuoteen 2034 asti, että mulla on 24 pulloa...Mutta ilman muuta tuohon täytyy pyrkiä! Ei taida yksi yläkaappi riittää tai sitten ne pitää pinota jotenkin.;)

      Poista