maanantai 16. syyskuuta 2013

Koukussa

Viikko sitten työkaverini mainitse ohimennen
tv-sarjan nimeltä Silta, ja kertoi seuraavansa sitä.
Todella vähän olen telkasta ehtinyt mitään katselemaan. 
Lempisarjani Kosto ja Mentalist ovat molemmat tauolla,
 ja kolmas suosikki,Criminal Minds ei jostain syystä
ole enää tuntunut niin hyvältä. 
Monen monta jaksoa odottaa digiboksilla
parempaa hetkeä...
No, mutta sattumoisin huomasin, että tämä 
kyseinen Silta löytyy Netflixistä
 (Netflix on maksullinen videopalvelu) .
Pakko oli kurkata sarjaa, ja jäin heti koukkuun.
Sarja on taattua tanskalais-ruotsalaista yhteistuotantoa.
Viime viikon aikana katsoin kahdeksan jaksoa!
Vielä on kaksi jaksoa ensimmäistä kautta jäljellä,
ja ensi sunnuntaina alkaakin sitten reaaliajassa
toinen kausi uusin jaksoin.
Suosittelen lämpimästi! Päähenkilöt, Saga ja Martin,
ovat mahtavan erilaiset ja erikoiset persoonat.
Muutenkin, jos tykkää jännityksestä,
tässä riittää sitä yllin kyllin.
Tykkään ihan hirveän paljon myös sarjan
tunnusmusiikista ja Kööpenhaminan/Malmön
iltamaisemasta, joka sarjan alussa aina kuuluu ja näkyy.
Yle Areenan puolella taitaa olla vain
loput ensimmäisestä kaudesta nähtävillä,
mutta ensi sunnuntaina kannattaa laittaa telkka
ykköselle klo 22!:)


Iloistuin tänään tosi paljon, kun huomasin,
että virallinen lukijakuntani oli lisääntynyt
yhdellä, kokonaiseen kuuteen lukijaan!:D
Tervetuloa joukkoon, ja kiitos jo aiemmin liittyneille!
Olette tärkeitä, vaikken teitä kaikkia "oikeasti"
tunnekaan. Blogin kirjoittamisessa on juuri
se idea, että sitä lukee muutkin, kuin kirjoittaja.
Muutenhan kirjoittasin varmaan
söpöön, lukolliseen päiväkirjaan!;)
Tämä ruusu on teille!
Taina

p.s: Silta-sarjan kuvat lainattu netistä.

5 kommenttia:

  1. Minä yritin myös katsoa Silta-sarjaa, mutta se alkoi tökkiä jossain kolmannen osan kohdalla. Varsinkin päähenkilöiden hahmot oli jotenkin väkisin piirrettyjä karikatyyrejä, erikoinen naispoliisi varsinkin. Mutta Näkijä on mun ikisuosikki. Siinä on täysin samaistuttava tavallinen perheenäitihahmo ja koko perheen tarinaa seurataan samalla, kun tapauksia ratkotaan. Mutta voi surku, viimeistä kautta viedään. Mitä mä seuraavaksi alan katsoa?

    VastaaPoista
  2. Heh, musta se naispoliisi on just hyvä, ja alussa vielä parempi kuin lopussa. Uskottovampi sellaisena töksäyttelijänä...joku asperger tms.? Pitkän aikaa on tuntunu, ettei telkasta tule juuri mitään katsomisen arvoista!

    VastaaPoista
  3. Me katottiin tuo joskus kevättalvella muistaakseni ja niin huippu oli, Netflixistä. Ja tosiaan se Saga oli niin mahtava tyyppi. :D Sitten katsottiin tanskalainen Kylmäveriset tappajat, Varg Veumit on katsottu, Wallanderit, Jälkiä jättämättä jne. :P Miten niin ollaan koukussa tommosiin. Heh!

    VastaaPoista
  4. Hei, Pieni Lintu! Tervetuloa joukkoon!:) Jännitystä olla pitää, ja se on erityisen hyvää realistisena, mutta kuitenkin riittävän kaukaisena omasta turvallisesta elämästä!;)

    VastaaPoista